Bloggaus, Yleinen

2018 – Uusia tuulia elämään ja blogiinkin

Kaikkea hyvää juuri alkaneelle vuodelle 2018! Olkoon vuotenne täynnä kivoja tapahtumia, mukavia jälleennäkemisiä, mielenrauhaa ja uusien asioiden opettelua!

Vuodenvaihde saa aina miettimään kulunutta vuotta, ja olisi taas niin helppo tehdä lupauksia alkavalle vuodelle. En niitä kuitenkaan tee, koska en niitä koskaan ole pystynyt pitämään. Pieni elämänmuutos on kuitenkin ollut mielessä jo useamman kuukauden ja siihen alan nyt todella pyrkimään.

Uusia tuulia

 

Mietin jo syksyllä, täyttäessäni 40 vuotta, että minun on muutettava arkeani ja ajankäyttöäni ja todella alettava tehdä aktiivisia valintoja niiden asioiden eteen, joita elämältä haluan ja jollainen haluan olla. Liian kauan olen elänyt päivä kerrallaan, ajopuuna kelluen ja muiden aikataulut ja ohjelmat omieni edelle laittaen. Silloin syksyllä en kuitenkaan alkanut mihinkään konkreettisiin tekoihin, sillä tuli se remontti ja remonttievakko ja elämä oli jonglöörausta töiden, lasten sairastelun ja miehen työmatkojen kanssa. Nyt minulla ei kuitenkaan ole enää mitään tekosyytä lykätä asioita huomiselle, syödä lounaaksi eineksiä tietokoneen äärellä tai kaivautua illalla sohvan uumeniin katsomaan moneen kertaan nähtyjä jaksoja hömppäsarjoista, selaamaan Facebook-päivityksiä ja vain päämäärättömästi surffaamaan netissä. On aika parantaa tapojani!

Ensimmäinen muutos, jonka haluan tehdä liittyy ajankäyttöön. Haluan lukea enemmän ja nimenomaan lukea jotain järkevää, en pelkkää hömppää ja dekkareita. Olin aikana ennen älylaitteita lukutoukka ja minulla oli aina pari kirjaa luvussa. Nyt tuntuu, etten saa mitään luettua loppuun ja kirjahyllyssä on useampikin kirja, joka odottaa avaamistaan. En osaa enää uppoutua kirjojen maailmaan. Ajankäyttöön liittyy myös se, mitä teen silloin, kun olen läppärillä. Luenko hassuja juttuja Bored Pandasta vai tuotanko kenties itse jotain. Katsonko jonkun sata kertaa nähdyn jakson Frendeistä vai jonkun ennen näkemättömän ohjelman, ehkäpä jopa dokkarin. Luenko vain pintapuolisesti ihmisten taidolla ja vaivalla tekemiä blogipostauksia vai kommentoinko niitä ja osallistun keskusteluun. Opiskelenko jotain. Käytänkö aikani järkevästi.

Pari vuotta sitten loukkasin jalkani ja sen takia olen liikkunut paljon vähemmän kuin aiemmin, ja se alkaa valitettavasti näkyä lantiolla ja poskissa. Toinen muutos, jonka toivon tänä vuonna tapahtuvan onkin se, että haluan päästä takaisin hyvään kuntoon, jossa pystyn tekemään päivän mittaisia vaelluksia vuorilla ja jossa pystyn ottamaan koko vaatekaappini takaisin käyttöön. Haluan jaksaa. En ala laihdutuskuurille, siihen en kuitenkaan pysty, mutta yritän saada itseni liikkeelle ja sitä kautta saada lisää energiaa. En halua rupsahtaa ihan vielä.

Muutos on myös se, että haluan matkustaa vähemmän. Tai no tämä ei ole totta: voisin edelleen olla matkoilla vaikka koko ajan, mutta haluan haaveilla matkustamisesta vähemmän ja sen sijaan opetella nauttimaan ihan tästä arkisesta olemisesta. Haluan ehtiä näkemään ystäviäni täällä Barcelonassa, käydä tapahtumissa ja ihan vaan tykätä kotona olemisesta. Viime vuodet olemme olleet koko ajan menossa ja kotona oleminen on tuntunut melkein rangaistukselta. Nyt meillä on koti, joka on todennäköisesti sisustamisen jälkeen mukava ja kodikas, ja haluan viihtyä täällä. Haluan kutsua kavereita syömään ja antaa myös lapsille aikaa viikonloppuisin olla kavereiden kanssa joko meillä tai jossakin. Ei aina tarvitse olla menossa, onhan täällä kotikulmillakin tekemistä.

Edellinen muutostoive vaikuttaa suoraan myös blogiin ja sen sisältöön. Matkustaminen on vain yksi osa elämääni ja suurimmat mietteet ovat yleensä tulleet ihan muista asioista kuin niistä, joista olen viime vuosina blogiini kirjoittanut. Halusin pitkään pitää blogin tiukasti matkusteluun liittyvänä, mutta tosipuheessa se on syönyt viime aikoina motivaatiota ja kaikki muu teksti on tullut luonnollisemmin, vaivattomammin ja aidolla innostuksella (ja kuten muut matkabloggaajat ovat ehkä huomanneet, kaikki muut kuin suoraan matkusteluun liittyvät asiat saavat enemmän lukijoita ja kommentteja…).  Matkustelu ja uusien paikkojen näkeminen on jatkossakin elämäni suurin intohimo, mutta miksi rajaisin blogini, jonka diktaattorimainen kuningatar ja ylipäällikkö olen minä, vain yhteen osaan elämässäni, jos se ei tunnu kivalta? Minä saan tehdä täällä mitä huvittaa ja niinpä yritän joustaa itse asettamissani yksityisyysasetuksissani ja kirjoitan jatkossa muustakin, jos siltä tuntuu. Meillä (tai no miehellä, minä lähinnä olen kriitikko) on esimerkiksi työn alla täydellisen tomaattikastikkeen reseptin kehittely italialaisten kavereiden ohjeilla ja kuka minua estäisi kertomasta vaikka siitä sitten kun se on hiottu täydelliseksi, ei kukaan. Ajankohtaista elämässäni on myös sisustaminen ja vaikka se ei liity mitenkään matkustamiseen, niin saatanpa siitäkin kirjoittaa, jos siltä tuntuu, olinhan ennen tähän asuntoon muuttoa todella kiinnostunut sisustusjutuista.

Silti vuoden ensimmäiset postaukset ovat varmaan reissujuttuja, olihan joulu Ranskassa taas täynnä elämyksiä. Tämän postauksen pari kuvaa ovat viimeiseltä, hyvin tuuliselta aamulta Ranskassa. Mielelläni heräisin aina tällaisiin maisemiin, mutta suurin osa vuoden aamuista tulee herättyä omasta sängystä, maiseman pysyessä ikkunan takana aina samana kerrostaloviidakkona. Ehkä minä vielä tämän vuoden aikana löydän siitäkin oman viehätyksensä…

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

2 thoughts on “2018 – Uusia tuulia elämään ja blogiinkin

    1. Toivottavasti me kaikki myös pääsemme tavoitteisiimme, ja ainakin minulla oli eilen kirja huomattavasti viime kuukausia enemmän käsissä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.