Kuten jo aiemmin ohimennen mainitsin, viime viikonloppuna täällä Barcelonassa oli yksi vuoden kiinnostavimpia tapahtumia, 48h Open House Barcelona. Viikonlopun ajaksi avattiin ovet arkkitehtonisesti merkittäviin rakennuksiin, joihin normaalisti ei tällainen tavallinen kaduntallaaja pääse. Jonot ovat suosituimpiin rakennuksiin, kuten esimerkiksi Riemukaareen, pitkät, mutta taktikoimalla ja sopivat kohteet valitsemalla pääsee ilman jonotustakin sisälle.
Me ehdimme tänä vuonna käymään vain muutamassa rakennuksessa, joista ehdottomasti paras ainakin lasten mielestä oli Guàrdia Urbanan eli Barcelonan kaupunkipoliisin hevostallit. Vaikka tämän tapahtuman ideana lienee lähinnä arkkitehtuuriin tutustuminen, niin tässä paikassa huomion veivät kyllä hevoset, vaikka toki rakennuskin oli ihan kiinnostava. Rakennus on valmistunut vuoden 1888 maailmannäyttelyyn ja osa siitä on hävinnyt, mutta Ciutadellan suuntaan avautuva julkisivu (jota ei muurien takia puistosta näe) on vielä ennallaan, samoin korkean katon rautaiset tukipalkit ja monet muut yksityiskohdat.
Hevosia ratsupoliisilla on nelisenkymmentä ja niitä käytetään lähinnä yleiseen järjestyksenvalvontaan ja erilaisissa tapahtumissa. Rehellisesti sanoen luulen, että suurta hyötyä näistä hevosista ei järjestyksenvalvonnassa nykypäivänä ole, vaan ne ovat lähinnä perinne ja tapa. Aikoinaan hevosia oli tuplamäärä, mutta koska tarvetta ei enää ole, on hevosten määrä vähentynyt. Myös nykyajan säädökset ja hygieniavaatimukset sekä yleinen ymmärryksen lisääntyminen ovat saaneet aikaan sen, että tallille ei enää enempää hevosia mahtuisikaan. Nytkin pilttuut tuntuivat ahtailta ja lasten kanssa päiviteltiin sitä, kuinka ahdasta hepoilla on ollut silloin, kun niitä oli liki kaksi kertaa enemmän.
Kovin uteliailta ja hellyydenkipeiltä ne hevoset vaikuttivat. Ne tunkivat turpiaan pilttuiden raoista ja selvästi nauttivat silittämisestä. Facebookin puolelle lisäsin lyhyen videon, jossa Isosisko silittää yhtä hevosta. Isosisko on ollut ihan pienestä saakka melkoinen ”eläinkuiskaaja” ja poikkeuksetta kaikki eläimet rauhoittuvat hänen kanssaan, niin villit koiranpennut kuin ihmisistä normaalisti piittamattomat kissatkin. Näköjään myös poliisihepat.
Toivottavasti 48h Open House järjestetään tulevinakin vuosina. Olisin mielelläni käynyt useammassakin paikassa, mutta rakennuksiin pääsee vain tietyn ajan sisälle ja jonottamiseen kuluu aikaa. Onkin hyvä tarkkaan suunnitella reitti ja aikataulu, että ehtisi mahdollisimman monta paikkaa kiertämään. Ai niin, ja moneen paikkaa kysytään henkilöllisyystodistus tai NIE eli henkkarit varalta mukaan!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Oih, kuulosti todella mielenkiintoiselta visiitiltä! Minäkin olisin tuolla mielelläni käynyt, heppatyttöjä kun olen! Täällä Briteissä (ja kai Suomessakin) ainakin tuntuu sieltä että hevosia käytetään vielä järjestyksenvalvontahommissa aika paljonkin – isot 500kg painavat hepat kun herättävät kunnioitusta pahemmassakin rähjääjässä!
Täälläkin noita näkee usein esimerkiksi Ciutadella puistossa ja toisinaan ihan kauduillakin. Ja aina Barçan voittokulkueen kärjessä 🙂
Ihana tunnelma näissä kuvissa, mieletön. Nyt olen viimein saanut muuten myös vastattua haasteeseesi! Blogissa lisää: http://chezhelena.com/2015/10/29/3711/
Olipa kauniita kuvia ja tarinoita <3!
Tällaiset tapahtumapäivät ovat kyllä ihan kultaa! Nämä hevostallit olisivat varmasti myös meidän käyntilistalla, sillä jo itse rakennus näyttää kauniilta ja hevosia tulee usein käytyä katsomassa kotioloissakin.
Pilttuut eivät tosiaan näytä järjin suurilta, hyvä että hevosmäärä on puolittunut entisajoista.
Minun olisi ollut vaikea motivoida perhe lähtemään johonkin ihan vaan arkkitehtuurisesti kiinnostavaan paikkaan, mutta kummasti kukaan ei pannut vastaan, kun ehdotin heppatalleja ;). Eli sikäli hyvä kohde oli tämä.
Ihan uutta tällanen mulle, en tiiä hevosista tai hevostapahtumista yhtään mitään. 😀 Mielenkiintostahan se olis kuitenkin käydä tollanenkin tapahtuma kokemassa.
Onneksi on näitä tämmöisiä tapahtumia, että minunkinlaiseni nobody pääsee vähän erikoisempia paikkoja ihmettelemään!
Kuinka paljon Helsingissäkin on paikkoja, joihin toivoisin avoimia ovia!
Luulen myös, että hevosia on poliisilla lähinnä imagosyistä. Muistaakseni jostain luin, että Suomessakin ne tekevät poliisin yleisötapahtumissa helposti lähetyttäväksi.
Tosiaan Helsingistäkin, ja melkeinpä mistä vaan kaupungista, löytyisi varmasti kiinnostavia paikkoja, joista vain harva tietää. Tämä tapahtuma on kansainvälinen, ja olikohan tätä järjestetty ainakin New Yorkissa, jossa olisi taatusti paljon kierrettävää.
Tällaiset tapahtumat on kivoja! Varmasti mielenkiintoinen kokemus jo pelkästään senkin takia, että muuten ei pääsisi sinään näihin rakennuksiin. Jos niihin pääsisi, niin osaan ei tulisi mentyä siltikään, mutta kiinnostus kasvaa kun muuten ei pääse 🙂
No niinpä! Me ehdimme tänä vuonna käydä tämän tallin lisäksi vain yliopiston kirjastossa, joka sijaitsee vanhassa vesivarastossa, mutta paljon muutakin kiinnostavaa olisi kyllä ollut listalla. Tulevina vuosina sitten 🙂
Komeita rakennuksia, kerrassaan hieno idea tällainen avointen ovien päivä 🙂
Minussa taitaa olla myös vähän eläinkuiskaajan vikaa, mutta poliisihevosiin en ole vielä kykyjäni testannut.
Seuraavan kerran alat kuiskailla, kun ratsupoliisi tulee vastaan ;). Joillakin ihmisillä on vaan semmoinen kumma taito saada eläimet rauhoittumaan. Meidän Isosisko sai jo ihan pienenä, kolmevuotiaana, villit koiranpennut nukahtamaan syliinsä ja ihmisvihaajakissat kehräämään. Hän on hyvin rauhallinen ja hellä, ja kai ne eläimet sen aistivat. Pikkusisko on sitten ihan toista maata. Hän on meidän perheen suurin eläinhullu, mutta valitettavasti hän jotenkin arastelee eläimiä ja kyllähän ne sen huomaavat. Pitäisi kai harjoitella enemmän eläinten kanssa olemista.
Kiinnostavaa päästä tutustumaan paikkoihin, jonne normaalisti ei ole mitään mahdollisuutta mennä. Olisi varmaan vaikea valita missä haluaa vierailla! Kauniita kuvia!
-Titta / IKILOMALLA
Aika on tuossa tapahtumassa rajattu, joten todellakin oli aikamoinen valinnanvaikeus. Paljon kiinnostavia kohteita, ja tietysti kaikista kiinnostavimpiin kohteisiin on valtavat jonot.
Kuulostaa aivan huipulta tapahtumalta, varmasti saa väkeä liikkeelle mukavasti. Näille talleille ei minua kyllä saisi, sillä olen todella pahasti allerginen hevosille. Sen sain huomata taas eilisessä ratsastustapahtumassa, missä isolla pellolla, ulkoilmassa, pari hevosta meni ohitseni ja sain pahan ja pitkäkestoisen (=lähes 24h kestävän) allergiakohtauksen.
Tuolla oli niin vahva hevosenhaju ja -pöly, ettei todellakaan ole allergisen paikka!
Kivan näköinen paikka ja hienoja kuvia vaikken mikään hevosfani olekkaan 🙂 Tuollaiset avoimien ovien päivät on kyllä mielenkiintoisia.
En minäkään ole koskaan mikään heppahullu ollut, mutta kiinnostavia eläimiähän ne ovat. Ja meillä oli opas koko kierroksen ajan ja hän kertoi paljon juttuja, jotka tämmöiselle hevosista mitään tietämättömälle olivat uusia :). Kiva päivä!
Kun olen osoittanut mieltä, niin en osaa arvostaa hevosia enkä hevoskyttiä niissä hommissa. Pikemminkin tulee inhon väreet, kun ajattelee kyttiä, mutta onhan se jotain, jota voipi kertoa matkatarinana, että on päässyt sellaista joskus silittämään! Hevosiin suhtaudun vähän pelokkaasti, koska epäilen niiden kasvissyönnin vakaumuksellisuutta. Niinpä on käynyt, että minua on päässyt polle puraisemaan. Au! Mä en halua, että nälkäinen hevonen käyttää minut proteiinilisäkseen. No, useimmat niistä eivät pure.
Hevoset ovat niin isoja ja voimakkaita, että minulla on lähinnä niihin semmoinen kunnioittava suhde. En mene siis lähelle, vaikka en varsinaisesti niitä pelkää 🙂
Onpas tuolla paljon hevosia. Yleensä poliisihevoset kulkevat paritusten, niin en osaa ajatella niitä olevan kymmenkunta.
Minä olin yllättynyt, että noita hevosia on nykyäänkin noin paljon. Barçan kulkueissa ja kolmen kuninkaan kulkueissa joulun jälkeen niitä näkee kerralla enemmän, mutta yleensä juuri sen kaksi.
Olipas mielenkiintoinen paikka! Helsingissäkin järjestetään noita avointen ovien päiviä ainakin kerran vuodessa, mutta vain kerran olen saanut aikaiseksi lähteä mukaan jonottelemaan. Pitäisi kai ryhdistäytyä, sillä oli kyllä todella mielenkiintoinen kokemus päästä näkemään paikkoja, jotka ovat yleensä yleisöltä suljettuja.
Mihin aikaan vuodesta tuo Helsingin tapahtuma on?? Pitääpä googlettaa…
Meinasin kommentoida, että ryhdyin heti pohtimaan, mihin olisi kiva mennä, jos Helsingissä järjestettäisiin vastaavaa, mutta tuossa ylempänä Mirje kommentoikin, että niitä järjestetään jopa kerran vuodessa. No… enhän minä ole täällä asunutkaan kuin koko elämäni. Heh. Ehkäpä siis seuraavalla kerralla käyn jonottelemassa johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen. Todella hauska idea ja minäkin varmasti mielelläni olisin käynyt paijailemassa poliisiheppoja. Olen näitä Suomen vastaavia joskus miettinyt, että ovatkohan vain pelkkinä koristeina tuolla kaduilla. En tiedä, minkä verran niitä käytetään esim. mielenosoituksissa täällä, mutta kuten joku tuolla ylempänä kommentoikin, niin ainakin tekevät poliisista lähestyttävämmän esim. lapsille, ja sekin on paljon se 🙂
Open House Helsinki näyttäisi olevan tuon tapahtuman nimi! Ehdottomasti jonottelemaan ensi vuonna 🙂
Pitäisikin tutkia, onko täällä Madridissa jotain mielenkiintoisia avointen ovien päiviä, jonne mennä. Toisaalta täällä on muutenkin niin paljon kaikkea, ettei kaikkea millään ehdi ja jaksa koluta. Hepat on suloisia <3.
Löytyi: http://www.openhousemadrid.org 😀
En tiennytkään, että tuollasia avointen ovien päiviä järkätään! Varmasti mielenkiintoista päästä kurkistamaan paikkoihin, joihin ei normaalisti olisi asiaa. 🙂
No on kyllä! Tuotakaan rakennusta ei kadulle päin huomaa mitenkään erikoiseksi. Olen siitä satoja kertoja kävellyt ohi tietämättä, että ankean ulkokuoren sisällä on arkkitehtonisesti merkittävä rakennus ja lisäksi vielä heppoja 🙂
Ratsupoliiseja olen nähnyt pari kertaa, mm. Lontoossa ja New Yorkissa. Näyttää ihan kätevältä, kun sieltä korkealta näkee pitkälle ja pääsee kuitenkin suhteellisen sukkelasti liikkumaan ihmisjoukossa. 🙂
Ja ihmiset yleensä väistää 🙂
Tosiaan, voi kun olisi enemmän tavallisia vapaapäiviä vaikka ihan Helsingissä, niin voisi käydä vastaavissa tapahtumissa täälläkin … ai niin, omista valinnoistahan se on kiinni 🙂
Niinpä, elämä on valintoja. Tosin tämäkin tapahtuma oli viikonloppuna ja voisin olettaa, että Helsingin vastaava olisi myös viikonlopun aikana, jotta ihmiset pääsevät paikalle.
Kiva idea tuo open 48h harvemmin osuu matkailijan kohdalle…
Mulla on tapana aina johonkin paikkaan reissatessa tsekata, onko siellä jotain tapahtumia meneillään. Juuri nyt etsin joulutapahtumia Amsterdamista 🙂
Tuon minäkin olisin varmaan entisenä heppatyttönä valinnut kohteeksi, kuulostaa mielenkiintoiselta! 🙂
Sitä se oli, tosin hevosista ei juurikaan ollut puhetta, vaan lähinnä ikkunaratkaisuista. En jaksanut hirveästi kuunnella arkkitehtuuriselostusta, vaan katselin vain hevosia 🙂
Luulen, että niille hevosille on edelleen käyttöä. Ainakin Helsingistä luin jutun, että massojen hallinnassa ja känniläisten kaitsemisessa ratsupoliisi on edelleen todella tehokas. Hevosien iso koko rauhoittaa hyvin typerät ihmiset 🙂
Mä menen muuten tänään ratsastamaan. Tosin toivottavasti sellaisella rauhallisella suomenhevosella vaan.
Isojen tapahtumien yhteydessä noita näkyy ja hyvähän se on sieltä korkean hevosen selästä tarkkailla tilannetta, ja ihmeen rauhallisesti nuo hevoset ottavat tilanteet ja isot ihmismassat. Täytyy olla hyvä koulutus takana!
Ihana erilainen postaus tää! Mä oon käsittänyt että isojen massojen kaitsemisessa hevosia ei pysty korvaamaan, mutta sen tarkemmin en tästä aiheesta tiedäkään. 🙂 – Monna
Kai se ison eläimen kunnioitus säilyy humalaisenkin päässä 😉
Olisin lukenut mielläni enemmänkin näistä ratsupoliisin hevosista: historiallista taustaa ja mihin hevosia nykyään käytetään, millaisissa tilanteissa.
Postauksessa oli tosi kiintoisa aihe, mutta se jäi harmillisesti tyngäksi. Toisaalta varmaan jotkut lukijat pitävät tiiviistä ilmaisusta, eivät kaikki jaksa lukea pitkiä tekstejä, mutta itse pidän siitä, että tekstiin ehtii uppoutua ennen kuin se loppuu. No, joka tapauksessa olit hienosti keksinyt vähän erilaisen nähtävyyden Barcelonasta!
Niin 48h Open House tapahtumahan keskittyy arkkitehtuuriin, hevoset vain sattuivat olemaan paikalla ja olivat siis vain bonusta. Niistä ei kerrottu sen kummemmin mitään, enkä usko, että kovinkaan moni lukijoistani on kiinnostunut sellaisen rakennuksen kattorakenteiden yksityiskohdista, johon ei edes pääse. Rakennus ei ole siis mikään nähtävyys, vaan ratsupoliisien työpaikka, ja sinne vain päästettiin tänä vuonna rajattu määrä ihmisiä katsomaan alkuperäisiä kattopalkkeja ja lasi-ikkunoita. En harrasta hevosia enkä ole poliisi, joten en tiedä noiden hevosten hoidosta yhtään mitään, eikä kyllä niin paljon kiinnostakaan, että alkaisin tietoa netistä etsimään. Googlettamalla löytyy, ketä kiinnostaa!