Yleinen

Aarre menneisyydestä

Suuri kiitos ja syvä kumarrus äidilleni eli Posimummille, joka ei heitä IKINÄ mitään pois, vaan säilyttää aivan kaiken vastaisen varalle!

Posti toi tänään aarteen 80-luvulta: vanhat, usean vuoden ajan keräämäni postimerkit. Isosisko on innostunut postimerkkeilystä, nörttiys lienee siis periytyvää. Isänsäkin on kuulemma keräillyt postimerkkejä, ja ehkäpä nekin kulkeutuvat joskus tänne Espanjan maalle seuraavan sukupolven tutkittavaksi.

”Lapsikullat, silloin kun äiti oli vielä pieni hyvin hyvin kauan sitten, oli olemassa maa nimeltä Tsekkoslovakia…”

Aarre menneisyydestä

 

”Ja uskokaa tai älkää, Saksoja oli kaksi. Lisäksi äidin postimerkkikirjan mukaan Koreoita oli yksi, mutta Kyproksia kaksi. Älkää, rakkauden hedelmäni, turhaan etsikö kirjasta Eestiä, Latviaa tai Liettuaa, katsokaa niiden tilalta vaikka Jugoslavian merkkejä. Sellainenkin maa oli olemassa.”

DSC_0521

 

”Ei ollut euroja, vaan markkoja ja pennejä. Presidenttinä oli Mauno, mutta hän ei ole tuo kaljupää. Joulua juhlittiin ennen vanhaankin.”

DSC_0530

 

”Ei ollut Venäjääkään, vaan Neuvostoliitto. Siellä oli kosmonautteja, Ladoja ja tuliaiseksi sieltä saattoi saada pahaa suklaata ja maatuskanukkeja.”

DSC_0527

 

Lähetti mummi meille herkkujakin, jaksetaan nyt postimerkkeillä koko ilta!

 

DSC_0535

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.