Ja jälleen valkeni Islannin aamu aurinkoisena. Mitä ihmettä tämä on, sääennustehan näytti todella vaihtelevaa keliä reissumme ajaksi! No ei passaa valittaa, tämähän vain avaa meille uusia mahdollisuuksia päiväretkiä ajatellen! Aamupalalla pyörittelimme karttaa ja mietimme, että mitä tekisimme. Vaihtoehtoja on niin paljon! Päätimme skipata harkinnassa olleen valasristeilyn, koska ilmeisesti kuluneen viikon aikana on ollut huonosti valaita bongattavissa (ja nyt kun katson tämän päivän valaspäiväkirjaa, emme menettäneet juuri mitään, kun emme lähteneet veneen kyytiin). Koska edellispäivän roadtrip oli niin hauska, päätimme jatkaa samoilla vauhdeilla teemaa ja tehdä toisen roadtripin, tällä kertaa ajaen Reykjavikista rannikkoa pitkin ylöspäin.

Valitsimme matkan kohteiksi kaksi pientä kalastajakaupunkia, Akranes ja Borgarnes, joista Akranes on lähempänä Reykjavikia, reilun 40 kilometrin päässä. Reitti seuraa meren ja vuonojen rantaa ja on häikäisevän kaunis. Sininen ja valkoinen loistavat eri sävyissä, merelle näkee kauas. Osan matkasta reitti kulkee liki kuuden kilometrin mittaisen meren alla kulkevan Hvalfjörður -tunnelin kautta, jonka tunnelimaksu on 1000 Islannin kruunua. Tunneli lyhensi ajomatkaa huomattavasti, mutta oli jostain syystä hiukan ahdistava ja päätimme, että paluumatkan teemme toista kautta.

Akranesissa on kaksi kuvauksellista majakkaa. Toiseen, uudempaan ja edelleen käytössä olevaan, pääsee kiipeämään ylös asti (300 ISK aikuiselta) ja sieltä näkee hienosti vieressä olevan vanhan, jo käytöstä poistetun majakan, joka rakennettiin vuonna 1918. Ylhäältä majakasta on myös komeat maisemat merelle ja vuorille. Vanha majakka puolestaan on valokuvaajan unelma, seisoohan se puhtaan valkoisena karun niemekkeen kärjessä, mustan laavakiven ympäröimänä. Taivas on täynnä lintuja ja tuuli tuoksuu merelle.

 

Akranesin pohjoissatamassa lepää vanha laivanhylky nimeltään Höfrungur, Delfiini, ja minun oli pakko päästä näppäämään siitä kuva, vaikka en kyllä tiedä, onko se ihan luvallista. Otin kuvan nopeasti, eikä sataman tyypit ehtineet tulla ajamaan minua pois. Lumi esti lähemmäs pääsyn, vaikka oli siellä kyllä joku käynyt ennen minua rämpimässä. Nyt piti tyytyä nopeaan, kaukaa otettuun näpsäisyyn. Erittäin kuvauksellinen kohde, ja netistä löytyy tästä upeita kuvia!

 

Jatkoimme matkaamme kohti Borgarnesia, jonne on matkaa Reykjavikista noin 70 kilometriä. Pieni kaupunki meren rannalla oli nopeasti kierretty ja koska alkoi olla lounasaika, päätimme mennä kaupungin tärkeimpään nähtävyyteen eli pieneen Settlementtimuseoon, jossa tiesimme olevan ravintolan, jossa tarjotaan lounasbuffet.

Pienessä rakennuksessa rannalla sijaitseva The Settlement Center kertoo kuinka Islanti asutettiin, kuinka viikingit löysivät tämän pienen maan ja kuinka yhteiskunta muodostui. Toisessa kerroksessa kerrotaan yhden erikoisimman saagojen sankarin, Egilin, vaiherikas ja väkivaltainenkin tarina. En ehkä toiste tähän museoon tai oikeastaan näyttelyyn menisi, mutta lapset tykkäsivät, sillä kuulokkeista kuunneltava selostus oli suomeksi! Ja lounas oli mainio.

 

Emme halunneet ajaa takaisin Reykjavikiin samaa reittiä, vaan päästä pienemmille teille. Ja niille pääsimme, kun kurvasimme Borgarnesin pitkän sillan jälkeen kapealle tielle, joka kulki sisämaassa, korkean vuoren takaa Hvalfjörður -vuonolle. Tietä ei ollut edes aurattu, vaan seurasimme vain parin aiemmin reittiä kulkeneen auton renkaanjälkiä. Tänne ei olisi ollut mitään asiaa ilman korkeaa maavaraa, nelivetoa ja nastarenkaita, ja sen sai muutama auto reitin alku- ja loppupäässä kokea, kun ne jäivät jumiin lumen peittämälle tielle ja liukkaisiin mäkiin. Kiersimme vielä kauniin vuonon ympäri, ihan vain nauttiaksemme maisemista. Matkan varrella olisi ollut Islannin korkein vesiputous, 198 metriä korkea Glymur, mutta kun oli ne lumen peittämät liukkaat tiet, niin emme jaksaneet lähteä enää tänne seikkailemaan.

 

Ja totta kai pysähtelimme tänäänkin katselemaan hevosia. Päivän ensimmäinen pysähdys heti aamulla päättyi pahaan mieleen, kun amerikkalaisturistien mielestä oli kovin hauskaa säikytellä ja juoksuttaa hevosia dronella. Eläimet säikkyivät ilmassa surisevaa vekotinta ja amerikkalaiset hihkuivat saavansa mahtavaa videoa. ”Oh God, they are galloping beautifully!” Typerykset. Me lähdimme nopeasti paikalta ja löysimme onneksi monta paikkaa, jossa hevoset laidunsivat ihan rauhassa ja tulivat reippaina tekemään tuttavuutta.

 

Vielä roadtrippailusta Islannissa sen verran, että se on talvellakin helppoa, mutta tosiaan auton kannattaa olla riittävästi varusteltu. Autoon kannattaa ottaa pientä evästä ja lämmintä vaatetta, jäimmehän mekin lumen takia tunniksi jumiin yhdelle vilkkaasti liikennöidylle tielle. Tiedot paikallisista hätäpuhelinnumeroista on hyvä olla mukana matkassa. Huoltoasemia ja stoppipaikkoja ei ole turhan tiheästi, eikä tien varresta juurikaan löydy suojaisia pusikoita pissapaikoiksi, eli kannattaa hyödyntää kaikki mahdolliset vessat ja huoltoasemat. Ja yksi asia, jolle meillä oli eniten käyttöä roadtrippaillessa, oli koko ajan käyttövalmiudessa oleva kamera! Jopa auton ikkunasta saa mahtavia kuvia!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).