Kalifornia, USA

Alcatraz – Vankilasaari San Franciscon edustalla

Tästä kohteesta San Franciscossa on kirjoitettu niin paljon hyviä ja kattavia reissupostauksia, etten tiedä mitä uutta voisin keskusteluun tuoda, mutta koska paikka oli niin kiinnostava ja kierros siellä oli niin hyvin suunniteltu, niin pakkohan tästä on kirjoittaa, vaikka sitten itselle muistoksi! Alcatraz oli ehdottomasti käymisen arvoinen!

Alcatraz, pieni vankilasaari San Franciscon edustalla on varmasti monelle tuttu ainakin nimenä. Clint Eastwoodin Pako Alcatrazista, Kevin Baconin Alcatraz – Kohtaloni ja Sean Conneryn The Rock – Paluu helvettiin ovat Suomessakin nähtyjä elokuvia, ja niihin minunkin tietoni tästä vankilasta perustuivat ennen tutustumiskierrosta. Tiesin, että saarelta on ollut todella vaikea päästä pakoon, eivätkä olot siellä olleet kovin kaksiset, mutta monta muuta tarinaa, joista niistäkin olisi elokuvan aiheeksi, kuulin nyt ensimmäistä kertaa.

Alcatraz

Kierros oli ehdottomasti yksi parhaista, mihin olen ikinä osallistunut. Seikkailu alkaa San Franciscon edustalta, laiturilta Pier 33. Liput tulee ostaa hyvissä ajoin, etenkin jos oma aikataulu on rajallinen, ja se onnistuu Alcatraz Cruises -yhtiön sivuilta tästä linkistä. Tuulinen lauttamatka kestää noin vartin ja matkan aikana ehtii ihastella sekä San Franciscon siluettia että Golden Gate siltaa, mikäli se on näkyvissä, eikä lymyile sumun takana (meidän reissumme aikana lymyili). Kannattaa ottaa omia eväitä matkaan tai napata välipalaa lautalta, sillä saarelta ei voi ostaa syötävää, ja kannattaa valita hyvät kengät jalkaan, sillä vaikka retki sopii osittain myös liikuntaesteisille, on siellä myös kiivettävää ja jyrkkiä mäkiä. Ja tuulenpitävä takki kannattaa myös ottaa mukaan! Saarella saa olla niin pitkään kuin huvittaa (kunhan vaan ehtii päivän viimeisen San Franciscoon palaavan lautan kyytiin), ja me ehdimme tutkia saaren noin kolmessa tunnissa.

Alcatraz
Alcatraz

Opastettu reitti kuljetaan omatoimisesti kuulokkeiden kanssa ja homma todellakin toimii. Nauhoituksella (joita on usealla kielellä, mutta ei suomeksi) kuuluu entisten vankien ja vanginvartijoiden kertomuksia ja vankilan ääniä: metallin kalahtelua, ovien pauketta, epätoivoista huutoa…. Nykyään saarella ei enää vankeja ole, ei ole ollut vuosikymmeniin (viimeiset vangit lähtivät täältä vuonna 1963), vaan saari majoittaa nykyisin vain valtavasti lintuja sekä vastaanottaa massoittain uteliaita turisteja. Saarella on kauniita, huolella hoidettuja puutarhoja ja saari kuuluu Golden Gate National Recreation Area -luontoalueeseen, jonka ylläpitäjä on Yhdysvaltojen kansallispuistoista vastaava National Park Service.

Alcatraz
Alcatraz

Vaikka alussa epäilin, että tämä tutustumiskohde ei kiinnosta teinityttöjä tippaakaan, sain onneksi huomata olevani väärässä. Nuoriso tykkäsi vierailusta todella paljon, sillä kierros ei ollut liian ahdistava tai pelottava, vaan juuri sopivalla tavalla jännä ja karmiva. Kaikki saivat kulkea karuja, askeettisia käytäviä pitkin omaa tahtiaan, ja parissa kohdassa reitin varrella oli tyyppejä kertomassa tarinoita ja legendoja saarelta. Muutamaan kalustettuun, hyvin ankeaan vankiselliin kurkkaamalla sai todellakin huomata, että rikos ei kannata, toivottavasti se jäi nuorison mieleen.

Saarella on asunut useita kuuluisia vankeja, kuten esimerkiksi gangsteri Al Capone, se kuuluisa Scarface. Me, kuten varmaan lähes kaikki saarella käyneet, saimme kunnian tavata saaren entisen asukkaan William Bakerin, joka signeeraa saaren matkamuistokaupassa muistelmiaan. Hän tuntuu olevan siellä aina, tai ainakin kaikki saarella käyneet tuttuni ovat hänet siellä nähneet.

Alcatraz
Alcatraz

Kuten tästä lyhyestä postauksestani ehkä huomaa, Alcatraz oli mielestäni aivan upea tutustumiskohde. En halua kertoa kaikkia saaren tarinoita ja kuljetun reitin yksityiskohtia tässä, jotta jotain jää yllätykseksikin (tai koska netti on jo täynnä postauksia saaren historiasta), mutta tässäpä loppuun vielä kasa kuvia aurinkoiselta päivältä. Hieno päivä, hieno retki!

Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Vankila
San Francisco
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz
Lokki
Alcatraz
Alcatraz
Alcatraz Cruises
Alcatraz
Alcatraz

Alcatraz on melkein kaikkien San Franciscossa kävijöiden käyntikohde, ja siitä on moni suomalainen matkabloggaaja kirjoittanut postauksen. Jos haluat lukea saaresta lisää, niin tsekkaa esimerkiksi:

Kerran poistuin kotoa: ”Ristiriitainen Alcatraz – kamala vankila, upea saari

Matkakuume.net: ”Karmiva Alcatraz ei päästä ketään helpolla

Viinilaakson viemää: ”Paluu Alcatrazin vankilasaarelle

Elämäni matkalla: ”San Franciscon kohokohtia – Vierailu Alcatrazissa

Ja sitten matkaan: ”San Francisco nähtävyyksiä – Alcatraz

Alcatraz

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.