Luontoäiti on vahva. Se ottaa omansa takaisin heti, kun ihmisen silmä välttää. Kasvien juuret luikertelevat rakenteiden alle ja siirtävät painavia kivilaattoja hiljalleen pois paikoiltaan. Sammal tekee kylmistä betoniseinistä pehmeän samettiset. Linnut ja tuuli heittävät satunnaisten kasvien siemeniä vanhoihin ruukkuihin, joissa aikoinaan kasvoi eksoottisia ja tarkoin harkittuja kukkia. Pikku hiljaa kaikki murenee ja peittyy vihreään.

Kävimme viikko sitten tihkusateisena sunnuntaina seikkailemassa vanhan hotellin ja kasinon raunioilla Collserolassa. Aikoinaan Arrabassadan kasino, Casino de l’Arrabassada, oli yksi Barcelonan hienoimmista paikoista, täynnä glamouria ja varakkuutta. Nyt siitä on jäljellä enää vähän, ja tunnelma on hieman aavemainen ja paikoitellen pelottavakin.

 

Raunioita ei voi olla huomaamatta, kun ajaa Carretera de la Rabassadaa. Kapean tien mutkassa näkyy murentunutta, graffitien peittämää vanhaa julkisivua, jonka portista kulkemalla pääsee raunioille. Muurissa on edelleen kauniita yksityiskohtia, mutta ajanhammas on syönyt sitä julmasti. Kauniit rappaukset ovat hapertuneet, ikkuna-aukkoja on suljettu tiilillä. Isot puut kasvavat muurin vierellä ja polun vierellä on tiheää pöheikköä. Tuntuu kuin astuisi portin kautta seikkailuun.

 

Gran Hotel de Rabassada avattiin vuonna 1899 ja vuonna 1911 paikkaa laajennettiin suosituksi kasinoksi ja huvipuistoksi, josta löytyi orkesteri, eksoottisia puutarhoja ja jonka ravintoloissa hääräsivät pariisilaiset kokit – täällä oli kaikkea sitä, mitä Barcelonan rikkaat huvituksekseen kaipasivat. Vuoristorata kiidätti ihmisiä läpi tunneleiden ja korkeuksien ja muunlaista jännitystä löytyi rulettipöydästä, jossa monet menettivät omaisuuksia ja sen jälkeen oman käden kautta henkensä. Tarina kertoo, että hotellissa oli erityinen huone heitä varten, jotka halusivat tehdä itsemurhan huonosti menneen kasinoreissun jälkeen. Ehkä juuri heidän haamunsa kummittelevat täällä.

 

Vain vuoden päästä kasinon avaamisen jälkeen vuonna 1912 uhkapelit kiellettiin. Toiminta jatkui hotellissa, ravintolassa ja huvipuistossa, mutta kasinon tuoma rahavirta tyrehtyi. Lopulta vuonna 1930 paikka suljettiin kokonaan ja vuonna 1940 se purettiin, irti lähtevä materiaali myytiin ja loput jätettiin rapistumaan hiljaiseen Collserolan metsään. Ja siellä rauniot ovat nyt kasvien ja sammalien peittämänä, hylättynä.

 

Tänä päivänä massiivisesta rakennuskompleksista on jäljellä enää muutama isompi rakennelma, paljon betonista kivijalkaa ja pieniä, luonnon peittämiä esineitä ja yksityiskohtia. Tielle näkyvä julkisivu ja ensimmäisenä vastaan tuleva terassi, jota koristaa narrin kasvot, antavat parhaiten kuvan paikan menneestä glamourista ja hienoudesta, muuten joutuu käyttämään roppakaupalla mielikuvitusta. Collserolan rehevä luonto on vallannut entiset aukiot ja kävelytiet, nyt täällä joutuu liikkumaan piikkisiä oksia väistellen ja kaatuneita puita ylitellen.

 

Raunioiden keskellä risteilee kapeita polkuja, ja on vaikea yhdistää tätä paikkaa kaikkiin niihin vanhoihin kuviin, joissa hienot daamit suurissa hatuissaan kävelevät leveitä kierreportaita pitkin suihkulähteeltä toiselle. Isot puut ovat ehtineet kasvaa vuoristoradan reitille ja niissä portaissa, mitä metsän keskellä on jäljellä, pitää kulkea varovasti. Sortumisriski on olemassa ja maassa on yllättäviä kuoppia ja kaivoja. Paikoitellen pitää kiivetä muurien yli päästäkseen tutkimaan lisää raunioita. Mutaisessa maassa näkyi villisian jälkiä, joissakin kuopissa ihmisten heittämiä vessapapereita.

 

Tarkkaan katsellen joka puolella maiseman muodoissa näkyy ihmisen kädenjälki. Vanhoja kaariholvia on edelleen olemassa, samoin suihkulähteiden ja puutarhapenkkien jäänteitä. Paljon jää kuitenkin piiloon tiheän oksiston suojiin.

 

Myös muutamia yksittäisiä, sammalen peittämiä esineitä löytyy: kukkaruukkuja, penkkejä, koristeellisia pylväitä. Kaikki on osittain maan peittämää, sateiden ja maan liikkumisen myötä paikoiltaan siirtynyttä. Näitä on ollut tekemässä menneen ajan taidokkaimmat rakentajat ja arkkitehdit, pääsuunnittelijana barcelonalainen modernistiarkkitehti Andreu Audet i Puig. Paljon ei heidän luovuudestaan ole tämän kasinon myötä jäänyt jälkipolville.

 

Raunioihin on tehty sekä hienoja graffiteja että ikävän näköisiä tuherruksia. Yksi notkelma oli täynnä roskapusseja. Harmitti. Miksi pitää aina sotkea ja rikkoa, en vaan voi ymmärtää.

 

Arrabassada oli ajatuksia herättävä paikka. Jotakin lumoavaa täällä oli, samoin jotain hyvin aavemaista, etenkin tällaisena kolean sumuisena päivänä. Innostuin etsimään netistä kuvia kasinon loistonpäivistä, ja kyllä tämä on ollut upean näköinen paikka sata vuotta sitten. Nyt täällä on hiljaista, vain linnut ja pikkueläimet rapisevat puskissa ja joku satunnainen ulkoilija saattaa säikäyttää ohi hölkätessään. Ilmeisesti täällä asuu joku koditon, mutta häntä emme nähneet. Selvästi täällä kuitenkin joku majailee, ehkä tämä koditon tai sitten jonkun onnettoman uhkapelaajan haamu. Joka tapauksessa Arrabassada on hyvin jännittävä päiväretkikohde, hui!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).