Olisiko nyt sopiva aika lähes kesäisille kuville, jotka otettiin päivänä, jolloin kohteena oli Tibidabo ja sen huvipuisto?
Yksi aurinkoinen päivä Suomesta tulleiden vieraiden kanssa kului Tibidabo-kukkulan laella, kaupunkia ja Collserolan luonnonpuiston maisemia katsellen. Lähes kaikki tämän kuuluisan huvipuiston laitteista oli kiinni, ainoastaan vanhat härvelit, kuten punainen lentokone ja karuselli olivat toiminnassa. Kurkistimme Sagrat Cor -kirkkoon ja ihan vaan paistattelimme päivää, huvipuistolaitteisiin kun ei edes tehnyt kovasti mieli.
Tibidabolle pääsee kaupungin keskustasta monella eri tavalla. Kesäisin kulkee Tibibus-bussi suoraan Plaça Catalunyalta, nyt siitä ei siis olisi ollut meille iloa. Otimme sen sijaan junan L7 Plaça Catalunyalta Avinguda Tibidabolle. Siitä eteenpäin menimme bussilla 196 pääteasemalle, jolta funikulaari lähtee (ja jossa on koiratarha, jossa käymme joskus taluttamassa koiria). Tähän saakka pääsee tavallisella metrolipulla, mutta funikulaariin pitää ostaa erillinen lippu, joka maksoi 7,70 euroa, sisältäen myös paluun. Funikulaari menee suoraan huvipuistoon.
Ellemme olisi kuluttaneet jalkojamme loppuun kaupungilla, olisimme ehkä ottaneet junan ja kävelleet sieltä huvipuistolle. Näin olisimme nähneet Torre de Collserolan tv-torninkin lähempää ja säästäneet sen funikulaarimaksun. Päätimme maksun sijaan säästää kuitenkin jalkojamme, ja hyvä niin.
Tibidabon huvipuistosta on mahtavat näkymät yli Barcelonan. Kaupunki levittäytyy mattona jalkojen juureen, ja taustalla siintää sininen Välimeri. Tämä on hieno kaupunki!
Kyllä vain meille sattuikin hyvä päivä Tibidabon vierailulle. Kesäisin puistossa on melkoinen hulina ja tungos, mutta näin off seasonina täällä on hyvin rauhallista (tietysti, koska laitteet ovat näin arkipäivinä kiinni). Maisemien katseluun päivä oli kuitenkin täydellinen, ja aurinkokin paistoi!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Ihania kuvia! Tänään olikin mieletön ilma ja mekin olimme ensin puistossa ja lähdimme sitten vielä rannallekin 🙂
Uskomattoman lämmintä on taas marraskuussa, vaikea päästä joulutunnelmaan 😀
Hei, eksyin sivuillesi googlen kautta 🙂 mikähän mahtaa olla tuo koiratarha nimeltään ja ottavatko vierailijoita mielellään?
Hei! Tuo koiratarha (on siellä kissojakin) löytyy sivuilta http://www.protectorabcn.com :). Vierailijoista en osaa sanoa, enkä usko että mielellään ottavat, mutta vapaaehtoiseksi sinne voi ilmoittautua, tuolta sivulta löytyy kohta sille!