Yksi uudenvuodenlupauksistani, tai no paremminkin toiveistani, oli se, että tänä vuonna pääsen tutustumaan enemmän Espanjaan Katalonian ulkopuolella. Olemme kolunneet Katalonian kaikki tuppukylät, mutta muu Espanja on jäänyt vähemmälle. Olemme käyneet kerran Malagan suunnalla, kerran Madridissa, kerran Alicantessa, kerran Lanzarotella ja hiukan useammin Baskimaalla, mutta muuten on tätä monipuolista Espanjaa vielä paljon näkemättä.
Koska Baskimaa on toistaiseksi ollut se seutu, joka on eniten miellyttänyt luonnon puolesta, päätimme tehdä sinne pienen kevätretken koko perheen voimin. San Sebastianissa kävin edellisen kerran viime kesänä ja tällä reissulla tarkoitus olisikin sitten tutustua enemmän Baskimaan kauneimpiin pieniin kyliin, rannikkomaisemiin sekä tietysti Bilbaoon. Minä kävin Bilbaossa viimeksi kesällä 2012, mutta muu perhe ei ole käynyt siellä ikinä, ja nyt korjataan tämä vääryys!
Tuona helteisenä kesäviikonloppuna, jolloin tein kaveriporukalla pitkän viikonlopun reissun Bilbaoon, kaupungissa vietettiin juuri vuoden isoimpia ja hauskimpia juhlia, Aste Nagusiaa. Juhlaa vietetään elokuun lopulla yhdeksän päivän ajan ja me satuimme sinne juuri sopivasti suurimpien konserttien aikaan. Kadut olivat illalla tupaten täynnä iloisia juhlijoita, musiikki raikasi, tivolin valot välkkyivät ja kalimotxo (punaviinin ja coca-colan sekoitus) virtasi. Bilbao jäi mieleen hauskana ja hyväntuulisena kaupunkina!
Kun nyt vuosien jälkeen kävin läpi näitä pokkarilla otettuja kuvia, huomasin pieneksi pettymyksekseni, että lähes kaikki kuvat on otettu Guggenheimista. Siis Guggenheim on upea, ei siinä mitään, mutta muualta kaupungista minulla ei juurikaan ole kuvia ja illan konserteissa räpsityt kaverikuvat ovat armottoman huonoja. Mutta Guggenheimista on kuvia senkin edestä, mikä ei haittaa mitään, sillä onhan se aivan uskomaton rakennus keskellä kaupunkia.
Tänä vuonna Bilbaon Guggenheim täyttää jo kaksikymmentä vuotta! Frank Gehryn suunnittelema arkkitehtuurin ihme on onnistunut säilymään modernin ja kiinnostavan näköisenä, ja luulenpa, että materiaalien kanssa töitä tekevä insinöörimieheni tutkii tarkasti, miten tämä hohtava pytinki on tehty. Tiesittekö, että museota on ollut rakentamassa ammattikiipeilijöitä, joille opetettiin puristusliitosten teko? Tämän ja muuta mielenkiintoista faktaa museosta löysin tästä suomenkielisestä infograafista. Titaanilastuista, kalkkikivestä ja lasista rakennettu museo on vaikuttava, etenkin, kun se seisoo niin kovin erilaisena Nervión-joen rannalla kaupungin muuhun arkkitehtuuriin nähden.
Guggenheimissa oli edellisen reissumme aikaan englantilaisen taiteiljan David Hockneyn värikäs näyttely. Kävimme sen katsomassa ja samalla ihailemassa museon sisätiloja. Valokuvien ottamista valvottiin eli kuvia minulla ei sisältä ole, mutta onneksi museon ulkopuoleltakin löytyy taidetta, jota ihailla. Jättimäinen hämähäkki, jättimäinen koira, jättimäiset tulppaanit: luulen, että meidän esiteinitkin tykkäävät tällaisesta taiteesta! Ostin muuten edellisellä kerralla Pikkusiskolle tuliaiseksi julisteen tuosta postauksen alussa näkyvästä kukkakoirasta, Jeff Koonsin Puppysta, ja nyt hän viimein näkee koiran ihan livenä.
Juhlinnan ja museon kiertelyn lisäksi ehdimme muutakin. Kävelimme kaupungilla ja teimme myös junaretken jollekin ihanalle rannalle lähelle Bilbaota. Tunnistaako kukaan tätä rantaa? Sinne pääsi puoli-ilmaiseksi ja nopeasti junalla, mutta rannan nimeä en ole kirjoittanut muistiin. Biskajanlahden isot aallot huuhtoivat rantaan, ja kyllä harmitti, ettei minulla ollut uimapukua mukana. Elokuun helle oli aikamoinen, ja meri houkutteli!
Odotan meidän tulevaa retkeämme innolla. Valitsimme majapaikkamme ihan rannalta, läheltä Baskimaan kauneimmiksi sanottuja kyliä. Ajamme Baskimaalle autolla eli pystymme tutkimaan aluetta omaan tahtiin, ajaen niitä kaikkein pienimpiäkin maastoteitä. Guernican kylässä haluan ainakin käydä ja niin, vinkkejä otetaan vastaan! Mitä meidän kannattaa nähdä Baskimaalla?
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Voi, tuolla pitäisi jossain vaiheessa päästä käymään, on ollut listalla jo jonkin aikaa! Näytit muuten upealta uusimmassa kuvassa facessa! Oletko leikannut hiuksesi? Ainakin ihan lyhyt sopisi tosi hyvin!
Voi kiitos! Ehkä mulle sopii sellainen pesemätön, tiukka poninhäntä erityisen hyvin 😉
Voi, tuolla pitäisi jossain vaiheessa päästä käymään, on ollut listalla jo jonkin aikaa! Näytit muuten upealta uusimmassa kuvassa facessa! Oletko leikannut hiuksesi? Ainakin ihan lyhyt sopisi tosi hyvin!
Voi, tuolla pitäisi jossain vaiheessa päästä käymään, on ollut listalla jo jonkin aikaa! Näytit muuten upealta uusimmassa kuvassa facessa! Oletko leikannut hiuksesi? Ainakin ihan lyhyt sopisi tosi hyvin!
Lupaathan laittaa paljon postauksia reissultanne 🙂 Baskimaa on mulla haaveissa, voin vain kuvitella miten ihanaisia kyliä sieltä suunnalta löytyy. Kuulolla ollaan….
Todellakin lupaan! Toivotaan vaan hyvää säätä, että kuvatkin onnistuu…
Itsehän en tuolla ole käynyt, mutta Bilbaon matkailuinfossa ihastuin sen luontomahdollisuuksiin! Käys katsomassa myös Sannan walleni.us -blogista ruokavinkkejä – nimittäin michelinruokaa sai ihan naurettavaan hintaan jollain patikkaretken päätöspaikalla!
On muuten hauska katsoa kuvia ennen ja jälkeen blogiuran alun. Hieman on tyyli ja kuvaustavat sittemmin muuttuneet. 🙂
Itseä ihan nolottaa lukea vanhoja blogipostauksia: miten olenkaan voinut julkaista niitä kuvia :D. Paljon on kokemuksella ja kalustolla vaikutusta!
En kaipaa Guggenheimia Suomeen, mutta tuollaisia kukkapensaskissoja ja taidetta kaduilleasti olisi ihana saada! Paikka oli itselle ihan uusi tuttavuus kiitos postauksesta 🙂
Ole hyvä Maria 🙂
Tuollainen kukkakoira oli pienempänä versiona myös Matkamessuilla. Harmittaa, ettei tullut otettua kuvia siitä (=hyvä syy lähteä Bilbaoon matkalle?).
Suorastaan erinomainen syy 🙂
Olen käynyt Bilbaossa ja San Sebastianissa kun olin vaihdossa Ranskan puolella Toulousessa 2011. Ja tiedätkö mitä? Katsoin juuri tuon reissun kuvia ja mun kuvat Bilbaosta on nimenomaan Guggenheimistä ulkopuolelta 100 kuvaa ja sitten jotain random-tyyppejä baarissa 😀
Ja muistikuvat on myös yhtä hatarat kuin sulla joten ei ole valitettavasti vinkkejä jaettavaksi!
Haha, saattaa monella olla sama ongelma Bilbaon reissun jälkeen 😀
Guggenheim on kyllä aivan ehdoton nähtävä ihan jo mielenkiintoisesti toteutetun rakennuksen takia, kiva että linkitit infograafiin.
Tuota rakennusta toteutettaessa on varmasti ollut hyötyä ammattikiipeilijän taidoista, telineitä kun tuohon ei ihan tavallisesti saa rakennettua!
Innolla jään odottamaan postauksiasi Bilbaosta, joka on myös omalla to do listalla!
Postauksia on tulossa 🙂
Harvemmin tulee ajateltua Baskimaata matkakohteena, vaikka varmasti kaikkea hienoa silläkin puolella Espanjaa on. Aina jotenkin Välimeren puoli tulee ensimmäisenä mieleen. Komea toi Guggenheim on, mutta jättiläishämähäkki on hirveä. Tai ehkä se ei luonnossa näyttäisi oikealta. Vai näyttääkö? nim. hämähäkkikammoinen
On se aika kammottava, etenkin kun sillä on semmoisia hämähäkinmunia mahan alla. Veistoksen nimikin on äiti (Maman). Ajatus kymmenistä vauvahämähäkestä on aika etova…
Upea rakennus tuo Guggenheim kyllä on, eikä uskoisi 20-vuotiaaksi! Jään odottamaan Baskimaa-postauksiasi, sillä siellä käyminen on haaveissa ja kiva kuulla siitä enemmän ennen kuin itse sinne asti pääsen 🙂
Varmasti tulee postauksia!
Espanja kiinnostaa aina! <3
Ja siis minusta tuo hämähäkki on upea! Ja Guggenheim myös (vaikken itse sitä Helsinkiin halunnutkaan). Bilbaossa ja San Sebastianissa tulee varmasti jossain vaiheessa käytyä, mutta luetaanhan sun Baskimaan kokemukset ensin. 🙂
Minustakaan se ei oikein kuulu Helsinkiin, onhan siellä kuitenkin jo Kiasma. Tosin mun asiantuntemus tulee netin kautta luetuista uutisista ja ehkä minulta on mennyt ohi se syy, että miksi Kiasma ei riitä yhden kaupungin tarpeisiin.
Tuo Guggenheim museo on kyllä kaunis, niin kuvissa kuin oikeasti. Aloitimme taannoin Santiago de Compostellan vaellusreittiin tutustumisen Bilbaosta ja jatkoimme sitten aina Santiago de Compostelaan asti, ei kävellen, vaan bussimatkalla, joka tarjosi lähes päivittäin mahdollisuuden kävellä 5-10 km (ja hotelliasumiset, ei tarvinnut tapella petipaikoista).
Ai vitsi minua kiinnostaisi tuo vaellus! Se on ollut monta vuotta haaveena, mutta minun osaltani pitkät kävelyt ovat nyt mennyttä elämää, sillä olen rikkonut jalkani. Tuollaiset 5-10 kilometrin matkat kyllä saattaisivat vielä onnistua, etenkin jos hätätilanteessa joku tulee hakemaan pois polulta 🙂
Aikamoinen pytinki tuo Guggenheim. Tuo Aste Nagusia kuulostaa hauskalta, ja mahtava aika olla sielläpäin. Punaviinin ja kokiksen yhdistelmää on joskus jossain tullut maistettua, enkä erityisemmin ihastunut, mutta ehkä se siinä juhlan tuoksinnassa menisi 🙂
Tuo punaviini-kokisyhdistelmä oli vähän sellainen, että minulle pari lasia riitti hyvin pitkäksi aikaa eikä kyllä tullut tunne, että enää ikinä sitä haluaisin :D.
Käy ihmeessä siideritiloilla, jotka sijaitsevat Astigarragassa vajaan kymmenen kilometrin ajomatkan päässä San Sebastianista. Ja muutamassa Michelin raflassa.
Tuossa nyt nuo minun kootut ajatukset http://www.tamamatka.fi/san-sebastian/
Kiitos linkkivinkistä, olen jo muutamaa postausta lueskellut! Ja siiderikierrokselle tekisi kyllä mieli, viime kesänä kun tuli maisteltua muutamaa erinomaista sidukkaa 🙂
Baskimaa kiinnostaa kyllä kovasti. Siitä on jonkin verran saanut onneksi blogeista lueskella, joten ei tarvitse ihan kylmiltään lähteä sitten, kun sen aika koittaa. 🙂
Matkablogit ovat vaan ihan parhaat vinkkilähteinä ja matkakuumeen nostattajina <3
Voi, tuonne(kin) olisi kiva päästä. Bilbao on kummitellut mielessä, mutta luulenpa että tältä kesältä reissu jää. Voihan sinne toki mennä muulloinkin, mutta kesä ehkä parasta aikaa. Kukkakoira oli Matkamessuilla pienoiskoossa, kuten joku täällä jo mainitsikin. Otin siitä kuvan ja ajattelin laittaa Instaan, mutta en tiennyt mikä sen oikea nimi, niin jäi laittamatta 🙂 Vielä toki ehtii.. Jään odottelemaan Baskimaa postauksia. Espanja on vaan niin ihana.
Joo, kesä on varmaankin parasta aikaa, tuolla kun sataa paljon. Mun mies käy San Sebastianissa usein työmatkoilla ja melkein aina siellä on satanut, kun on talvikuukausina siellä käynyt!
Bilbao ja San Sebastian paikkoja, minne haluan reissata mahdollisimman pian. Jäi koriksen MM-kisoissa Bilbao käymättä, vaikka hotelli oli jo varattuna. No silloin oli ajankohdan kanssa omat ongelmat, joten eiköhän tuonne jossain vaiheessa tule mentyä. Oikein mukavan näköistä!
Mukavaa siellä on aina ollutkin eli innolla odotan lomaa ja roadtrippiä! Kiva kun näkee nyt maisemia San Sebastianin ja Bilbaon ulkopuolelta 🙂
Kävin Guggenheim museossa kesällä 2007 kun kiertelimme pohjoista Espanjaa eksän kanssa.Vietimme Bilbaossa muutaman päivän,ja pidin.Pohjoinen Espanja on muutenkin mielestäni sitä kauneinta Espanjaa
Mä myös tykkään, kun Pohjoise-Espanjassa on sellaista vehreämpää, raikkaampaa! Ja tietysti vuorien läheisyys vaikuttaa myös tykkäämiseen 🙂