Vanhat pienet kalastajakylät – ja mikäpä ettei muutkin pienet matkailukohteet – ovat minun mielestäni parhaimmillaan turistisesongin ulkopuolella. Silloin, hälisevän ihmismassan kaikottua ja pyörryttävän hulinan lakattua, pystyy oikeasti aistimaan sen taian, joka on tehnyt kohteesta alunperin niin suositun ja houkuttelevan.
Autenttisuus ja sympaattisuus tuppaavat hukkumaan ihmispaljouteen ja ruuhkaan, eikä rakennusten yksityiskohtia, pienten käsityöputiikkien tarjontaa tai ihan vaan katunäkymiä pysty tungoksessa rauhassa ihailemaan. Niinpä tällaisiin paikkoihin onkin parasta matkustaa matkailusesongin ulkopuolella, silloin kun kiireettömyys hiipii kaduille, turistikrääsäkaupat sulkevat ovensa ja kaduilla on taas tilaa kävellä ilman kyynärpäätaktiikkaa. Tällainen paikka on myös Costa Bravan helmi, sen parhaiten säilynyt valkoinen kalastajakylä Cadaqués!
Olen käynyt Cadaquésissa vain yhden kerran aiemmin ja silloinkin hyvin nopeasti. Olimme viettäneet kesäistä viikonloppua Costa Bravalla ystäviemme kanssa ja yritimme mennä vielä ennen kotiinlähtöä iltapäiväkahveille Cadaquésiin, mutta eihän sinne saanut autoa mihinkään parkkiin. Pyörimme aikamme kapeilla ja jyrkillä kujilla, ennen kuin luovutimme ja lähdimme ajamaan takaisin kotiin Barcelonaan. Vaikka siis tiesin, että Cadaqués on ihana, ehkä koko Costa Bravan ihanin kylä, ei se kuitenkaan ole sen koommin houkutellut niin paljon, että olisimme menneet sinne uudestaan hermojamme menettämään. Nyt kuitenkin sattui pitkä viikonloppu marraskuulle ja kalenterissamme oli harvinaista kyllä tyhjää, joten sinne lähdettiin, leppoisan viikonlopun viettoon.
Varasimme hyvissä ajoin talon AirBnb:n kautta ihan kylän keskustasta. Taloomme kuului onneksi autotalli, sillä parkkeeraaminen olisi täällä – kokemuksen syvällä rintaäänellä – hankalaa. Ja ilman autoa on Cadaquésiin hieman hankala tulla, sillä tänne ei tule junaa eikä bussillakaan pääse kovin kätevästi Barcelonasta. Autoa ei kylässä kuitenkaan tarvitse yhtään mihinkään, ja mekin annoimme omamme olla koko pitkän viikonlopun paikoillaan, autotallin suojissa.
Kävellen pääsee kylässä joka paikkaan. Ja mukaan kannattaa ottaa mukavat kengät: epätasaisilla, mutta kauniisti ladotuilla vanhoilla kivikaduilla korkkarit taittavat vain nilkkasi. Tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä – etenkin ranskalaisia, itse asiassa 90% porukasta tuntui puhuvan ranskaa – oli nytkin kylä pullollaan, mutta jokaisella daamilla oli matalat ja järkevät kengät jalassa. Ensimmäisen iltapäivän jälkeen heitin minäkin kopisevat kenkäni nurkkaan ja muutuin tennaritytöksi.
Ja kävellä täällä kannattaa. Nousimme ylös kaupungin korkeimmalle kohdalle Santa Marian kirkolle, josta on kauniit näkymät alas merelle, ja kävelimme ristiin rastiin sokkeloisilla pikkukaduilla. Kävelyämme tarkkaili kymmenet laiskanpulskeat kissat, joista toiset eivät päästäneet lähelleen ja toisista ei meinannut päästä eroon ollenkaan, kun ne niin puskivat jalkoja silitysten toivossa.
Suurin nähtävyys Cadaquésissa on itse kylä ja sen valkoiset talot ja kapeat kujat. Täällä on myös pieni museo ja muutama muita näyttävämpi rakennus, esimerkiksi kaunis, modernismityylin Casa Serinyana, mutta muuten kylän parasta antia on rentoutuminen, rantakahviloiden terassit ja hienot merimaisemat.
On kuitenkin yksi taiteilija, nimittäin Salvador Dalí, jota ei voi unohtaa Cadaquésista puhuttaessa. Lyhyen, mutta jyrkän kävelymatkan päässä Port Lligatissa sijaitsee Dalín museo, rakennuksessa, jossa hän asui Gala-rouvansa kanssa yli 40 vuotta. Museoon pitää ostaa liput etukäteen ja meiltä jäi täällä vierailu tällä kertaa väliin. Siellä täällä Cadaquésin katujen varrella on kuvia maalauksista, joita Dalí on tehnyt täällä, eli vähän saatiin sentään kulttuuria tähänkin viikonloppuun! Kylän edustalla rannassa on myös Dalín patsas. Liput museoon voi ostaa museon omilta nettisivuilta.
Kävelimme rantatietä päästä päähän moneen kertaan ja katselimme meren aaltoja, keikkuvia veneitä ja rannan valkoisia taloja. Kävimme mutkan pienellä saarella, jonne pääsee vanhaa kivisiltaa pitkin ja yhtenä aamuna lenkkeilimme rantaa toiseen suuntaan hieman keskustan ulkopuolelle.
Pikkusiskolla oli viikonlopun aikana synttärit ja niitä juhlimme hänen toiveestaan italialaisessa ravintolassa. Keliaakikoille tiedoksi: La Gritta -ravintolasta saa myös gluteenitonta pitsaa ja pastaa! Muuten teimme itse ruokamme asunnossamme, ja ainoastaan pari kertaa kävimme rannan terasseilla kahvilla tai drinksulla (joiden hinnoissa oli mojovasti turistilisää…). Kylässä on Condis -supermarket sekä kala-, hedelmä- ja lihakauppoja ja leipomoita. Nälkää ei tarvitse nähdä.
Kivisillä rannoilla oli hyvä pitää leivänheiton maailmanmestaruuskilpailuja. En yhtään tiedä, missä Pikkusisko on oppinut niin hyväksi leipäkivien heitossa, ehkäpä mökillä. Rannat täällä ovat tuollaista pyöreää ja litteää kiveä, jotka ovat täydellisiä leipien heittelyyn, mutta auringonottoon etsisin ehkä mukavampia rantoja.
Tämä minilomamme tuntui hämmästyttävän pitkältä, sillä saimme kaiken maleskelun, köllöttelyn ja synttärijuhlinnan sekaan mahtumaan myös pitkän kävelyretken Espanjan itäisimpään kohtaan, Cap de Creusin majakalle, josta on tottakai tulossa pian postaus. Hyvä sääkin sattui viikonlopulle, vaikka kovin epävakaista on ollutkin viime viikkoina. Onnistunut reissu, ja kyllä voisin tämän kokemuksen perusteella tulla Cadaquésiin uudelleenkin (mutta en kesäkuukausina)!
Loppuun vielä muutama auringonlaskukuva, niitä kun ei ole maailmassa koska liikaa!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).