Cambridge vei sydämeni. Olen nyt hiljalleen käynyt läpi kuvia reissultamme, ja vaikka meille sattuikin monenlaista säätä matkalle, jäi kaupunki mieleeni lämpimänä, aurinkoisena ja ystävällisenä paikkana. Tämä yliopistokaupunki on jännä yhdistelmä historiaa ja nuorekkuutta, arvokkuutta ja rentoa elämänmenoa. Tykkäsin tosi paljon!
Cambridgen reissua suunniteltaessa etsin jälleen mahdollisuutta osallistua opastetulle kävelykierrokselle, koska totesin sen kesäisellä San Sebastianin reissulla olevan kerrassaan mainio tapa tutustua lyhyellä reissulla uuteen kaupunkiin. Löysin Footprint Toursin, ja sen järjestämälle kierrokselle me sitten osallistuimme sumuisena, mutta sateettomana päivänä.
Kaksi tuntia kestävälle kierrokselle voi ilmoittautua netissä etukäteen, mutta me emme sitä tehneet, vaan ajattelimme, että mikäli ryhmä on jo täynnä, niin voimme kuljeskella kaupungilla ihan hyvin itseksemmekin. Mahduimme kuitenkin ryhmään, ja hämmästyin, kuinka näin lokakuun lopussakin kiinnostuneita oli paljon. Meitä oli ryhmässä parikymmentä eli aikalailla maksimimäärä. Netistä löytyy kellonajat, jolloin kierros alkaa, ja kokoontumispaikka on vaikuttavan näköisen King’s Collegen edessä.
Cambridge on helposti kierrettävissä päivän aikana, sillä keskusta on pienehkö ja autoja on keskustassa vähän. Ei ollut mikään yllätys, että täällä on pyöriä aivan valtavasti, onhan kyseessä opiskelijakaupunki, jossa asuu yli 20 000 opiskelijaa. Opiskelijoiden vaikutus näkyy myös kahviloissa ja ravintoloissa, ja etenkin meidän sushia rakastava Isosisko bongaili monta sushiravintolaa sekä myös muita edullisia pikaruokapaikkoja.
Kävelykierroksen aikana kävimme katsomassa kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Näimme useita collegeja (Cambridgen yliopisto koostuu 31 collegesta) ja kuulimme niistä hauskoja anekdootteja ja tarinoita. Näimme myös Corpus Clock -kellon, jossa aikaa syö pelottavannäköinen heinäsirkka sekä The Eagle -pubin, jossa toisen maailmansodan aikana sotilaat tekivät seinille ja kattoon graffiteja sytkäreillä ja huulipunilla ja jossa julistettiin ensimmäisen kerran elämän salaisuuden löytyneen, kun tiedemiehet olivat löytäneet DNA:n. The Eaglea vastapäätä on myös Cambridgen vanhin rakennus St Bene’t’s Church vuodelta 1033.
Yksi oppaan kertoma huvittava tarina liittyi tähän, Henry VIII:n patsaaseen. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, että kuninkaalla ei ole kädessään kultaista sauvaa, kuten joskus muinoin oli, vaan puinen tuolinjalka, jonka siihen työnsi muutama vuosikymmen sitten ikkunanpesijä. Kukaan ei ole sitä siitä poiskaan ottanut, koska onhan se nyt hauskaa, että kuningas, jolla on ollut ehkä eniten kaikista Englannin kuninkaista valtaa, pitelee nyt kädessään harmaantunutta tuolinjalkaa. Tämä taitaa olla sitä kuivaa englantilaista huumoria (joka uppoaa hyvin myös suomalaiseen!).
Kuten ilmaisilla kierroksilla on tapana, kierroksen lopussa maksetaan oppaalle palkkio hyvin suoritetusta työstä. Tätä ei sovi unohtaa, olisi varsin epäkohteliasta olla antamatta mitään! Meidän oppaamme James oli taatusti puntansa ansainnut. Hän osasi kertoa tarinoita hauskasti ja asiantuntevasti ja jopa meidän mukulamme jaksoivat kuunnella jokaisen nippelitiedon ja vuosiluvun (ja ehkä osittain hänen tarinoidensa ansiosta meidän tytöt haluavat nyt opiskelemaan Cambridgeen ja kokemaan sen opiskelijaelämän ja siihen kuuluvat kepposet).
Kiertelimme kaupungilla vielä omin nokkinemme. Kävimme markkinoilla ja kirjakaupoissa, kävelimme kapeilla kaduilla ja lapset saivat himoitsemaan Fish and chipsiä. Kaupunki on kaunis ja ympäröivä Cambridgeshiren luonto vielä kauniimpi, ja kyllä, Cambridge nousi minun TOP 5 -kaupunkilistalleni.
Toisena päivänä, joka onneksemme sattui olemaan kaunis ja aurinkoinen, kokeilimme Cam-joella omatoimista ”Puntingia” eli tuollaista veneilyä, jossa venettä ohjataan seisaallaan, pitkällä sauvalla työntäen. Yllättävän raskasta, etenkin jos kimppusi hyökkää ahne joutsen! Kävimme myös tutustumassa syksyisen värikkääseen kasvitieteelliseen puutarhaan, ja näistä kahdesta aktiviteetista onkin tulossa postaukset ihan pian!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Näiden kuvien ansiosta lisään kohteen listalleni, paikoista joissa haluan käydä. Kaunista!
Tuo oli tosi kaunista seutua, ihan kaupungin ulkopuolellakin! Haluan ehdottomasti toistekin!