Barcelona, Nähtävyydet

Barcelonan jalkapallostadion Camp Nou – Turistina kotikaupungissa

Heti alkuun todettakoon, että jalkapallo on minulle täysin yhdentekevää. Meneillään olevat potkupallokisat eivät voisi vähempää kiinnostaa, enkä ikinä maksaisi päästäkseni katsomaan jalkapallomatsia. Niinpä en olekaan käynyt kuin kerran aiemmin Barcelonan jalkapallopyhätössä Camp Noulla, kutsuttuna yksityistilaisuudessa ja silloinkin Camp Nou Experience -kierroksella, jolle nytkin kesälomavieraidemme mukana menin.

Vaikka pallon potkiminen, saati sen katsominen, kun toiset sitä potkii, ei minua juuri kiinnostakaan, on jalkapalloon ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin liittyvää fanitus hyvinkin kiinnostavaa. Mikä saa fanit niin hurjasti kannustamaan omaa porukkaansa ja miksi Fútbol Club Barcelonasta on tullut niin valtavan suosittu ympäri maailman? Jopa pienessä Suomessa on oma penya eli FC Barcelona fan club. Kataloniassa Barçan suosion ja merkityksen ymmärrän, onhan takana paljon poliittisia ja historiallisia syitä, mutta mikähän on tehnyt Barçasta niin suositun, että varmaan kaikki maailman pikkupojat ja -tytöt tunnistavat Barçan paidan tai Messin naaman? Miksi Barça on Més que un club, enemmän kuin seura?

Siinä mielessä vierailu Camp Noulla oli hyvin kiinnostava ja antoisa, vaikka tokihan tosifani olisi saanut kierroksesta paljon enemmän irti. Oli hauska katsoa, kuinka innoissaan pienet ja etenkin isot fanit, ne raavaat miehet, olivat kaikesta siitä materiaalista, mihin kierroksella pääsi tutustumaan. Vanhat pelipaidat ja isoilla näytöillä pyörivät videot Barçan pelihistorian parhaista hetkistä, pokaalit ja valokuvat – Tämä on Barça-fanin paratiisi!

Camp Nou

 

Camp Nou on Euroopan suurin jalkapallostadion ja siellä voi tosiaan tehdä niinä päivinä, kun ei ole matsia, kierroksen nimeltä Camp Nou Experience. Pelipäivinä kierrosta ei järjestetä, mutta Barça-museooon pääsee silloinkin tutustumaan. Barcelonassa vierailevalle Barça-fanille Camp Nou onkin ehdoton tutustumiskohde, joko peli-iltana tai tosiaan minä päivänä tahansa.

Kierroksella päästään kurkistamaan lehdistösaliin, pukuhuoneisiin, urheiluselostajien työtiloihin… Memorabiliaa, tarinoita ja pyttyjä tuntuu olevan loputtomiin ja fanin kannattaa varata reippaasti aikaa kierroksen tekemiseen, sillä ihmeteltävää riittää. Meillä meni kierroksen tekemiseen noin puolitoista tuntia.

Camp NouCamp Nou

 

Pukuhuoneiden kautta päästään Cant del Barçan siivittämänä siirtymään kentän reunalle vaihtoaitioihin. Kenttää nähdään itse asiasta monesta eri tasosta ja onhan se huikean näköinen varsinkin sieltä ihan ylhäältä, selostajien kopeista. Kannustajia mahtuu stadionille kerralla yli 99 000 ja se on kuulkaa jo aika paljon. Vaikka en tosiaan olekaan jalkapallofani, olisi kiinnostavaa kokea ja nähdä tunnelma paikan päällä hyvän pelin aikana – ehkä se tekisi minustakin penkkiurheilijan, ei voi tietää!

Camp Nou

 

Lasten suosikki kierroksella oli ehdottomasti virtuaalitodellisuuslasit, joilla pääsi kokemaan miltä tuntuu seurata peliä ihan kentän reunalla. Olisi melkein pitänyt itsekin kokeilla, lasten reaktiot olivat niin hauskoja!

Camp Nou

 

Ihan kierroksen lopulla siirrytään valtavaan kauppaan, oikeaan megastoreen. Barça on valtava bisnes, ja eiköhän tämä Camp Nou Experience omalta osaltaan tuo pikkuisen karkkirahaa pelaajien tilipusseihin. Sisäänpääsy kierrokselle on portilta liput ostaessa aikuiselta 27,50 euroa (netistä saa 25 eurolla). Audiokuulokkeet saa kuudella eurolla. VR-lasien testaaminen maksoi vitosen. Kierroksen alussa otettiin valokuvia ja kierroksen päätyttyä nämä kolme kuvaa, jotka oli laitettu pienen kirjasen väliin, olisi saanut omakseen 40 eurolla. Hinnat kaupassa olivat melko suolaiset, ja vaikka Camp Noun kioskien ja ravintoloiden tarjonnasta en olekaan varma, en usko, että ne kaupungin halvimmasta päästä ovat.

Camp Nou

 

Kuinka vierailla Camp Noulla?

Camp Nou löytyy osoitteesta Carrer d’Aristides Maillol, 12, mutta taksikuskeille ei osoitetta tarvitse kertoa, sillä ihan jokainen tietää missä Camp Nou on. Lähimmät metroasemat ovat Collblanc (L5, sininen linja) ja Palau Reial (L3, vihreä linja), myös useita busseja kulkee alueella.

Liput voi ostaa joko paikan päältä tai netistä Barçan omilta sivuilta, joilta löytyy myös muuta tärkeää käytännön tietoa kuten aukioloajat. Kierros on hyvin suosittu eli kannattaa taktikoida menemällä heti aamusta tai sitten loppupäivästä.

Camp Nou

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.