Viime marraskuussa, tarkoituksella vuoden rauhallisimpana aikana noin niin kuin turismin kannalta, avattiin viimein, kolme vuotta kestäneen remontin jälkeen Gaudín ihka ensimmäinen rakennus Casa Vicens yleisölle, ja viime viikolla ehdin minäkin siihen tutustumaan sateisena päivänä, opastetun kierroksen merkeissä. Värikäs ja yksityiskohtainen piparkakkutalo oli kyllä käymisen arvoinen!
Casa Vicens oli juuri arkkitehdiksi valmistuneen kolmekymppisen Gaudín ensimmäinen ihan oma projekti, johon hän keskittyi vuosina 1883-1885. Vicensin perhe pyysi häntä rakentamaan heille kesäasunnon maalle, Gracian kylään, joka nykyään on osa Barcelonaan. Tuolloin rakennuksen ympärillä oli suuri puutarha ja ympärillä tilaa valon kulkea ja ihmisten nauttia auringosta, mutta nykyään ihan rakennuksen kyljessä nousee rumia kerrostaloja, eikä puutarhaakaan ole jäljellä juuri minkään vertaa. Sääli.
Rakennuksessa on vaikutteita mm. maurilaisuudesta ja japanilaisuudesta, ja onkin mielenkiintoista, että tuohon aikaan Gaudí ei ollut vielä matkustanut juuri missään. Myös Gaudílle tyypilliset luontoaiheet näkyvät jo tässä rakennuksessa sekä muodoissa että etenkin värikkäissä laatoissa. Gaudílla oli täysi vapaus tehdä talosta juuri sellainen kuin hän halusi ja ainoa yksityiskohta, jonka talon omistaja Manuel Vicens i Montaner taloon vaati, oli pienet kerubipatsaat talon kulmilla.
Talo koostuu kahdesta osasta: Gaudín itsensä suunnittelemasta vanhasta puolesta, joka on entisöity nyt entiseen loistoonsa, ja Gaudín hyväksymästä, mutta arkkitehti Joan Babtista Serra de Martínezin vuonna 1925 lisäämästä uudesta puolesta, joka nykyään toimii näyttelytilana. Neljää kerrosta yhdistää yhdistää moderni ja valoisa portaikko.
Katollekin pääsee, ja sieltä löytyy värikkäitä savupiippuja. Kontrasti viereisiin betonisiin kerrostaloihin on mielenkiintoinen.
Minua kiinnosti erityisesti näyttelytilat. Esillä on esimerkiksi harvoja jäljellä olevia Gaudín alkuperäispiirroksia ja -kirjeitä, suurin osa niistä tuhoutui aikoinaan tulipalossa. Täällä voi myös nähdä, miltä Casa Vicens näytti kukoistuksensa päivinä, ennen kuin iso suihkulähde ja puutarha tuhottiin, ja esillä on myös talon alkuperäisiä materiaaleja, laattoja ja muita. Vaihtuvana näyttelynä oli nyt helmikuussa esittely Gaudín arkkitehtikollegojen samaan aikaan suunnittelemista rakennuksista ympäri maailman. Casa Vicensistä löytyy myös kahvila ja myymälä.
Jos Gaudín omaperäinen tyyli kiinnostaa ja muut hänen rakennuksensa on nähty, Casa Vicens on varsin hyvä tutustumiskohde, mutta ihan ensimmäisenä Gaudí-kohteena en menisi sitä katsomaan. Rakennus on aika pieni, ja myöhemmissä rakennuksissaan Gaudí päästää todella mielikuvituksensa valloilleen. Täältä löytyy vielä suoria kulmia ja perinteisempää arkkitehtuuria.
Lämpimästi suosittelen ottamaan opastetun kierroksen, kuten itsekin tein, sillä näin vierailusta saa moninkertaisesti irti ja osaa kiinnittää oikeisiin asioihin ja yksityiskohtiin huomiota. Kierroksia saa myös esimerkiksi englanniksi. Oppaan kanssa tehdyn kierroksen jälkeen voi vielä omassa rauhassa tutkia taloa niin pitkään kuin haluaa.
Casa Vicens on UNESCO:n maailmanperintölistalla yhdessä Gaudín muiden Barcelonassa sijaitsevien rakennusten kanssa, joista olen kirjoittanut tässä postauksessa. Käyhän kurkkaamassa!
Casa Vicens löytyy Graciasta osoitteesta Carrer de les Carolines 20-26. Sisäänpääsymaksu aikuiselta on 16 euroa, opastettu kierros 19 euroa. Liput pitää varata etukäteen Casa Vicensin omilta nettisivuilta.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Ihanan syötävät kolmiulotteiset kukka- ja lehtikaakelit. Ja niin hauskat satulinnamaiset savupiiput. Ja kaunis tumma (violetin)sininen väri. Kyllä tästä möksästäkin jo löytyy paljon hämmästyttäviä yksityiskohtia.
Oli kiva tehdä kierros oppaan kanssa, joka osasi näyttää kohdat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Esim. seinät olivat huoneissa todella hienot ja joka huoneessa uniikit, en vaan saanut niitä tallennettua kameralla 🙂
Mä niin tykkään näistä Gaudin taloista, ne on niin ihanan koristeellisia ja mielikuvituksellisia! Ainoo mikä näissä harmittaa on melko suolainen sisäänpääsymaksu, josta syystä olen tyytynyt ihailemaan Gaudin rakennuksia ainoastaan ulkoapäin.
On ne kyllä kalliita, huh! Mutta esim. kierros Casa Battlóssa oli hienosti tehty, kun sille sai mukaan sellaisen tabletin, jolla rakennus ikään kuin heräsi henkiin 🙂 (https://www.anskubcn.com/casa-battlo/). Ja Sagrada Familia on upea sisältä!