Sunnuntaina olimme taas turisteja kotikaupungissamme. Meillä on jyllännyt joku kumma virus ja Pikkusisko on joutunut olemaan muutaman päivän pois koulustakin. Isosiskokin valitteli loppuviikosta huonoa oloa. Mihinkään kauas ei siis viikonloppuna voinut lähteä, vaan oli parempi pysytellä ihan täällä kotinurkilla, lyhyen metromatkan päässä sairastuvasta.
Ulos halutti silti lähteä ja mikäpä onkaan parempi ulkoilupaikka ihan kaupungin tuntumassa kuin laaja ja monipuolinen Montjuïc-kukkula. Käymme siellä tasaisin väliajoin käveleskelemässä, mutta edellisestä käynnistä Montjuïcin linnassa on ihan mahdottomasti aikaa. Suunnaksi otettiin siis Castell de Montjuïc, joka sattui olemaan vieläpä kuukauden ensimmäisen sunnuntain kunniaksi ilmainen!
Edellisestä käynnistäni tällä linnoituksella on niin paljon aikaa, että mielestäni se oli silloin vielä täysin ilmainen. Nykyään sisäänpääsymaksu on varsin maltillinen viisi euroa ja tosiaan nyt sunnuntaina sinne pääsi ilmaiseksi (ja ihan joka sunnuntai tänne pääsee ilmaiseksi kello 15 alkaen).
Ja hämmästyttävää kyllä, edes näin aurinkoisena sunnuntaina, jolloin kaupunki oli muuten tukossa turisteista (myös Montjuïc, jossa oli aamulla ollut iso juoksutapahtuma), täällä mahtui aivan hyvin liikkumaan eikä edes linnoituksen ainoassa kahvilassa ollut juurikaan jonoa. Oli tosi kiva päivä ja Castell de Montjuïc oli mainio valinta tutustumiskohteeksi!
Linnalle tai no oikeastaan koko Montjuïcille kannattaa mennä etenkin näköalojen takia. Montjuïcin kukkula on aivan rannassa, ihan kiinni Barcelonan kaupungissa. Suureen ja vilkkaaseen satamaan on hienot näkymät ja kaupunkia voi katsella moneen suuntaan.
Linnoituksesta lyhyesti: Linnoituksen ensimmäiset kivenlohkareet muurattiin paikoilleen 1640, mutta nykyinen Castell de Montjuïc rakennettiin vuosina 1753-1779. Se tehtiin suojelemaan Barcelonaa, mutta on sieltä myös monet kerrat pommitettu kaupunkia tuusannuuskaksi. Linnoitus on nähnyt monet sodat ja taistelut, ja se on toiminut vankilana ja kuulustelu/kidutuspaikkana. Täällä on myös teloitettu ihmisiä, kuuluisimpana Katalonian johtaja Lluís Companys vuonna 1940 ja viimeisimpänä pommi-iskuja tehnyt anarkisti vuonna 1974. Paikalla on synkkä maine ja menneisyys barcelonalaisten mielissä, mutta eipä se turisteja haittaa. Nykyään linnoitus on parantanut mainettaan järjestämällä monenlaisia kivoja tapahtumia, esimerkiksi joka viikonloppu lapsiperheille ”Gimcana familiar”, jossa leikin ja arvoitusten avulla tutustutaan linnoitukseen.
Linnassa pääsee kävelemään vallihautoihin ja muureille, sekä tutustumaan vaihtuviin ja pysyviin näyttelyihin. Muurien sisäpuolelta löytyy kahvila ja tietysti ja onneksi myös vessat. Iso osa linnoituksesta näytti olevan esteetöntä ja opasteitakin on siellä täällä ihan kivasti, myös englanninkielisillä teksteillä.
Lisätietoa linnasta ja siellä vierailusta (mm. aukioloajat ja vaihtuvat näyttelyt löytyvät linnan omilta nettisivuilta tästä linkistä. Ja onhan Montjuïc-kukkulalla paljon muutakin nähtävää: täällä saa helposti kulumaan koko päivän. Tämän blogin puolella olen kirjoittanut muutamasta kohteesta, mm: Barcelonan kaktuspuistosta, Kasvitieteellisestä puutarhasta ja Poble Espanyolista. Ja toki myös pienestä punaisesta hissistä, telekabiini Aeri del Portista.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).