Barcelona, Tapahtumat

Pyöräily Barcelonassa ja Festa de la Bici

Viime sunnuntai oli kiva: kaupungin katuja suljettiin jälleen liikenteeltä ja tällä kertaa polkupyörät valtasivat kadut! Tuntuu, että nykyään melkein joka sunnuntai kaupungilla on joku juoksutapahtuma, jonka takia liikenne laitetaan uusiksi, ja se on monta kertaa ajanut minut raivon partaalle, sillä noina päivinä autolla kaupungista poistuminen on liki mahdotonta. Nytkin meidän kotikatumme oli aamupäivän suljettu, emmekä… Read More Pyöräily Barcelonassa ja Festa de la Bici

Katalonia, Tapahtumat

Kun jouluseimen hahmot heräsivät henkiin – Elävä jouluseimi

Minulla oli pienenä nukkekoti, sellainen tavallinen kaksikerroksinen Lundby. Siinä oli hienot huonekalut, kylpyamme, pitkät portaat ja sen asukkailla huomattavasti jännittävämpi elämä kuin minulla, ja monesti haaveilin muuttuvani pieneksi ja pääseväni asumaan siihen taloon. No ikinä en niin pieneksi muuttunut, mutta tavallaan toive nyt toteutui, kun pääsin kävelemään jouluseimen keskelle, samankokoisena sen hahmojen kanssa! Yksi jouluun… Read More Kun jouluseimen hahmot heräsivät henkiin – Elävä jouluseimi

Barcelona, Nähtävyydet, Tapahtumat

Flamencoa Barcelonassa – Gran Gala Flamenco, Palau de la Música Catalana

Kun lapset ovat Suomessa mummoloissa, me aikuiset pääsemme kuumille treffeille! Ja kuumat treffit tarkoittivat tällä kertaa tulista tanssia, kaihoisaa laulua, kitaraa ja kopisevia korkoja, todella kauniissa ympäristössä. Vietimme illan flamencon rytmeissä, Palau de la Música Catalanan Gran Gala Flamenco -showssa, ja se oli upea! Olemme käyneet aiemminkin katsomassa monen tasoista flamencoa täällä Barcelonassa, mutta kyllähän… Read More Flamencoa Barcelonassa – Gran Gala Flamenco, Palau de la Música Catalana

Barcelona, Katalonia, Tapahtumat

F1-kisat Barcelonassa – Muutama vinkki onnistuneeseen päivään!

Ensi viikonloppuna kuuluu taas Barcelonan seudulla autojen pörinää, kun formula ykköset ovat täällä! Perjantaina ja lauantaina on Circuit de Barcelona-Catalunyalla aika-ajoja ja muuta ohjelmaa ja sunnuntaina on itse kisat. Me kävimme muutama vuosi sitten perheen kanssa viettämässä kaksi aurinkoista päivää radan varressa ja oli kyllä kiva kokemus! Me olimme ostaneet liput edullisimmille nurmikenttäpaikoille ja se… Read More F1-kisat Barcelonassa – Muutama vinkki onnistuneeseen päivään!

Barcelona, Katalonia, Nähtävyydet, Tapahtumat

Tanssivat jättiläiset ja jättimäiset päät

Jos olet ikinä sattunut olemaan Barcelonassa, muualla Kataloniassa tai Espanjassa jonkun juhlan tai kulkueen aikaan, olet ihan varmasti nähnyt suuria, monimetrisiä jättiläisiä tanssimassa rauhallisesti upeissa puvuissaan perinteisen musiikin soidessa. Nämä jättiläiset ovat olennainen osa katalaanien juhlakulttuuria, castell -ihmistornien, correfocs -tulijuoksujen ja sardana -musiikin ohella, ja ne todella ovat näyttävä näky lipuessaan kulkueissa ihmismassan läpi komean ja ylhäisen näköisinä.… Read More Tanssivat jättiläiset ja jättimäiset päät

Barcelona, Tapahtumat

Game of Thrones -näyttely Barcelonassa!

Winter is coming – ja tuleva talvi toi tullessaan Game of Thrones -näyttelyn Barcelonaan! Game of Thrones: The Touring Exhibition aloitti lokakuun lopulla maailmanvalloituksensa Barcelonasta ja täältä se jatkaa matkaansa johonkin, en tiedä minne, sillä se ei käy näyttelyn nettisivuilta ilmi. Barcelonassa näyttelyyn voi kuitenkin tutustua tammikuun 7. päivään saakka, ja jokaisen sarjan seuraajan kannattaa… Read More Game of Thrones -näyttely Barcelonassa!

Barcelona, Tapahtumat

Katuruokamarkkinoilla – All Those Food Market

Olen jo aiemmin kertonut, että syksy on suosikkiaikaani Barcelonassa. Aurinko paistaa vielä lämpimästi, mutta helle ei enää kiusaa. Kaduilla ja rannoilla on väljempää. Ja tapahtumia piisaa joka viikonlopulle! Tänä viikonloppuna Barcelonan ohjelmakalenterissa on ainakin yhdet katuruokamarkkinat, ja sinne halusin. All Those Food Market on auki vielä tämän illan klo 23.00 asti ja huomenna klo 11-20!… Read More Katuruokamarkkinoilla – All Those Food Market

Barcelona, Tapahtumat

Markkinapäivä – Palo Alto Market Barcelona

Viime viikonloppu oli siitä harvinainen, että kukaan perheenjäsenistä ei poistunut kaupungin ulkopuolelle. Kukaan ei lähtenyt laskettelemaan, maastopyöräilemään tai rymyämään metsiin, kukaan ei lähtenyt kavereiden kanssa kakkosasunnolle jonnekin maaseudulle tai rannikolle. Olimme viikonlopun kotona Barcelonassa, vaihteeksi urbaanitouhuja harrastaen. Lauantai oli tiukkaa kesävaatteiden ostelua ja sunnuntaina oli ohjelmassa Palo Alto Market, tuo kaupungin kivoin kuukausittainen markkinatapahtuma, jossa on… Read More Markkinapäivä – Palo Alto Market Barcelona

Barcelona, Tapahtumat

Parhaat katujuhlat – Festa Major de Gràcia!

Se on täällä taas: Festa Major de Gràcia – Gràcian kaupunginosan oma kyläjuhla ja samalla yksi Barcelonan hauskimmista ja värikkäimmistä tapahtumista! Kaikille avoimet katujuhlat kestävät viikon (tänä vuonna 15. – 21.8.), ja jos olet tähän aikaan Barcelonassa, älä ihmeessä jätä näitä juhlia väliin!   Gràcian katujuhlat ovat olennainen osa Barcelonan kesää, tuleehan ensi vuonna kuluneeksi peräti… Read More Parhaat katujuhlat – Festa Major de Gràcia!

Barcelona, Nähtävyydet, Tapahtumat

Taianomainen yö – Nits Màgiques Casa Battló

Olen edelleen sanaton torstai-illan tunnelmasta ja niinpä tämä postaus on kuvapainotteinen. Kun ympärillä on iltaruskoon värjäytyvä kotikaupunki, lasissa hyvää cavaa, seurana mukavia ihmisiä ja kitara soi melankolisesti, niin onhan se varma, että kyseessä oli yksi tämän kesän mieleenpainuvimmista illoista. Paikkana oli Casa Battló ja tapahtumana Nits Màgiques, taianomainen ilta täynnä musiikkia ja ainutlaatuista arkkitehtuuria.   Casa Battló on… Read More Taianomainen yö – Nits Màgiques Casa Battló