Kalifornia, USA

Kalifornian Santa Cruz – Reissun viimeinen

Vielä yksi postaus viime kesäiseltä Kalifornian reissulta, olkoon se viimeinen tällä erää! Ehkä vielä palaan muutamaan juttuun ensi vuoden puolella, mutta nyt tuntuu, että on jo aika taputella Kalifornia ja vuoden 2019 matkat ja siirtyä ajankohtaisempiin asioihin. Viimeisen postauksen aihe on Santa Cruz, johon kuukauden kestänyt matkamme oikeastaan päättyi! Viimeinen majapaikkamme ikimuistoisella Kalifornian reissullamme löytyi… Read More Kalifornian Santa Cruz – Reissun viimeinen

Kalifornia, USA

Solvang – Tanska keskellä Kaliforniaa

Kahvi-ja pullatauko Tanskassa keskellä aurinkoista Kaliforniaa: sekin on mahdollista, tai ainakin melkein! Matkalla Santa Barbarasta legendaariselle Highway 1 -valtatielle reittimme varrelle sattui sopivasti pieni tanskalainen kaupunki Solvang, ja tottakai pysähdyimme sinne jaloittelemaan ja ihmettelemään tätä skandinaavista kuriositeettiä. Solvang on aivan todella soma pikkukaupunki ja hyvin erilainen kuin muu näkemämme Kalifornia – kannatti pysähtyä! Noin 40… Read More Solvang – Tanska keskellä Kaliforniaa

Kalifornia, USA

Tyylikäs ja aurinkoinen Santa Barbara, Kalifornia

Los Angelesista matkamme jatkui Santa Barbaraan. Vaikka koko porukalla alkoi olla jo vähän reissuväsymystä ja reissun huonoin majapaikkakin löytyi täältä, itse Santa Barbara ihastutti. Huojuvat palmut, tyylikkäät espanjalaishenkiset talot, mukavat ihmiset ja tietenkin syvänsininen meri olisivat houkutelleet jäämään tänne pidemmäksikin aikaa, mutta nyt ehdimme olla täällä vain kaksi yötä. Saimme kaupungista ihastuttavan ensivaikutelman – Santa… Read More Tyylikäs ja aurinkoinen Santa Barbara, Kalifornia

Kalifornia, USA

Santa Monica Pier – Huvittelua ja leffakuvauksia

Yhden aurinkoisen päivän viime kesäisellä Kalifornian reissullamme käytimme ajelemalla pitkin Los Angelesin rannikkoa. Pysähdyimme mm. Hermosa Beachilla ja Venice Beachilla, ja pisimmän tauon, sen mittaisen, että ehdimme huvipuistomeininkeihin ja syömään, pidimme Santa Monica Pierillä. Santa Monica on vilkas rantakaupunki Los Angelesin metropolialueella, ja kuuluisan, Hollywoodinkin halkaisevan, Santa Monica Boulevardin lähtöpiste. Emme ehtineet itse Santa Monicaa… Read More Santa Monica Pier – Huvittelua ja leffakuvauksia

Kalifornia, USA

Elokuvien lavasteissa – Warner Bros. Studio Tour Hollywood

Kun kerran Los Angelesiin, elokuvaviihteen keskipisteeseen matkustimme, niin tottakai halusimme nähdä kulissien taakse! Vaikka alkuperäisenä suunnitelmana ja lasten suurena haaveena oli viettää päivä Universal Studioiden huvipuistomeiningeissä, niin paahtava helle, hintaero ja se, että tähän kierrokseen ei menisi ihan koko päivää, käänsi kelkkamme, ja Warner Bros. Studio Tour Hollywood osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi! Liput ostimme tietysti… Read More Elokuvien lavasteissa – Warner Bros. Studio Tour Hollywood

Kalifornia, USA

Los Angeles – Hollywood, Beverly Hills ja Mulholland Drive

Kalifornian kiertoajelu tai lähinnä siitä lätiseminen jatkukoon… Kun olimme saaneet reissumme tärkeimmät luontokohteet Yosemiten ja Sequoia & Kings Canyonin kansallispuistot pintapuolisesti kierrettyä, Kalifornian kierroksemme jatkui kohti urbaanimpia maisemia, ruuhkaisia moottoriteitä ja maailmankuulua populaarikulttuuria. Los Angeles kutsui! Vietimme Los Angelesissa viikon. Meillä oli vuokrattuna aivan ihana pieni, vaaleankeltainen ja historiallinen satavuotias puutalo puutarhoineen ja pihagrilleineen hulinoiden… Read More Los Angeles – Hollywood, Beverly Hills ja Mulholland Drive

Kalifornia, USA

Jättiläisiä Kaliforniassa – Sequoia & Kings Canyon National Parks

Matkamme Kaliforniassa jatkui Yosemiten kansallispuistosta jättimäisten puiden keskelle Sequoia & Kings Canyon kansallispuistoihin. Jos Yosemite oli valtaviin odotuksiini nähden pienoinen pettymys, niin Sequoian ja Kings Canyonin kansallispuistot olivat todella suuri positiivinen yllätys. Ennen Kalifornian reissun suunnittelua en edes tiennyt näiden kansallispuistojen olemassaolosta, ja elleivät ne olisi olleet sopivasti reittimme varrella, emme olisi niihin hoksanneet mennä.… Read More Jättiläisiä Kaliforniassa – Sequoia & Kings Canyon National Parks

Kalifornia, Retkeily, USA

Unelmakohteessa – Yosemite Valley, Tioga Pass ja Mariposa Grove

Palataanpa takaisin viime kesäiseen Kalifornian reissuumme! En ole päässyt reissuraporteissa yhtään etenemään, ja olen ehtinyt käymään läpi vasta San Franciscon seudun ja senkin pintapuolisesti. Ja sehän oli vasta alkua: kuukauden mittaiseen reissuun mahtui vaikka mitä, esimerkiksi unelmieni kohde, lapsuuden haave: Yosemite! Oletko koskaan ollut paikassa, joka on odotuksissasi ja omassa päässäsi kasvanut järjettömän upeaksi kohteeksi… Read More Unelmakohteessa – Yosemite Valley, Tioga Pass ja Mariposa Grove

Kalifornia, USA

San Francisco – Mitä me siellä ehdimme näkemään

Apua miten kiireinen syyskuu aina on! Jokainen syyskuun päivä on ollut täynnä ihme silppua: vuosittaisia lääkärikäyntejä, lasten harrastusten järjestelyä, koulutarvikkeiden hankintaa, byrokratian kiemuroita (ja telkkarissa alkoi ihan liian monta sarjaa seurattavaksi, olen jäänyt jopa Suomen Big Brotheriin koukkuun…). Pieni blogiparkani on jäänyt aivan jalkoihin tässä tohinassa! Hiljalleen kuitenkin yritän purkaa Kalifornian reissuamme ja muitakin juttuja… Read More San Francisco – Mitä me siellä ehdimme näkemään

Kalifornia, USA

Alcatraz – Vankilasaari San Franciscon edustalla

Tästä kohteesta San Franciscossa on kirjoitettu niin paljon hyviä ja kattavia reissupostauksia, etten tiedä mitä uutta voisin keskusteluun tuoda, mutta koska paikka oli niin kiinnostava ja kierros siellä oli niin hyvin suunniteltu, niin pakkohan tästä on kirjoittaa, vaikka sitten itselle muistoksi! Alcatraz oli ehdottomasti käymisen arvoinen! Alcatraz, pieni vankilasaari San Franciscon edustalla on varmasti monelle… Read More Alcatraz – Vankilasaari San Franciscon edustalla