New York, USA

Päivä Central Parkissa – Parasta New Yorkia

Täällä New Yorkissa on kova helle. Reissumme jokaisena päivänä lämpötila on noussut yli kolmenkymmenen Celsius-asteen ja olo on aika tukala. Sunnuntain ohjelmaksi meillä olikin kaksi virkistävää vaihtoehtoa, joko Coney Island tai Central Park, ja näistä jälkimmäinen kiinnosti porukkaa enemmän. Hyvä niin, sillä Central Park on mielettömän monipuolinen, kaunis ja kiinnostava paikka. Ja niin iso, ettemme ehtineet päivässä kävellä sitä päästä päähän! Tälläkin kertaa postaus on kuvapainotteinen, sillä puisto nyt on vaan niin kuvauksellinen. Tältä näytti siis elokuinen sunnuntaipäivä Central Parkissa!

Central Park

 

Isosisko on ostanut oppaan, NYC Basic Tips and Etiquette, ihan jotta meidän eurooppalainen perheemme osaisi käyttäytyä täällä isossa kaupungissa (ja ettei hänen tarvitsisi hävetä nolon perheen käytöstä). Hauska pieni opus ja kiva muisto kotiinviemiseksi! Luimme tätä puistossa ja loikoilimme pehmeällä, viileällä nurmella Sheep Meadowilla ja The Great Lawnilla, ihan kuten Isosiskon mukaan paikallisetkin tekevät!

Central Park

Central Park

Central Park

Central Park

 

Vuokrasimme puoleksi tunniksi pienen purjeveneen ohjaimineen Conservatory Waterilla. Isä-tytärlaatuaikaa parhaimmillaan! Minä en tajunnut, että miten veneen saa liikkeelle, ja niinpä istuskelinkin varjossa ja yritin bongailla julkkiksia. Ei näkynyt, eikä näkynyt myöskään Stuart Little -hiirtä seilaamassa näillä pikkuveneillä.

Central Park

 

Pienen välipalatauon pidimme Tavern on the Green -ravintolan terassilla. Ravintola näkyy mm. Ghostbusters-leffassa, siinä alkuperäisessä. Myös jätskiä kului helteisenä päivänä ja vesipulloja piti täyttää vartin välein.

Central Park

Central Park

Central Park

 

Puistossa näkyi kilpikonnia, sorsia ja oravia, ja tietysti paljon koiria. Lapset tykkäsivät!

Central Park

Central Park

Central Park

 

Kiipesimme puiston korkeimmalle kohdalle Belvederen linnalle katselemaan maisemia…

Central Park

 

… Ja kerroin lapsille John Lennonista Strawberry Fieldsillä.

Central Park

 

Shakespeare Garden oli ihanan tunnelmallinen, samoin monet hiljaisemmat metsäpolut. Hetkittäin tuntui kuin olisi oikeasti jossain luonnonrauhassa, vaikka ihan lähellä olikin pilvenpiirtäjiä. On uskomatonta, että kaikki puistossa, jopa ne tiheimmät metsät, on ihmisen luomaa. Täällä asui ennen puiston rakennustöiden (1858-1873) alkua 1 600 ihmistä taloineen ja eläimineen, ja 16 vuoden rakennustöiden aikana maata myllättiin ihan tosissaan: soita kuivattiin, kallioita räjäyteltiin ja tehtiin tiet ja rakennukset.

Muutamasta metsästä tuli muuten elävästi mieleen Nalle Puhin Puolen hehtaarin metsä, ja onhan Nalle Puh ollut muutenkin tällä reissulla mielessä, sillä kävimme katsomassa niitä aitoja tarinoiden esikuvina toimineita unikavereita The New York Public Libraryssä!

Central Park

Central Park

Central Park

Olimme Central Parkissa melkein koko päivän, seitsemän tuntia. Olisi pitänyt ottaa piknik-eväät mukaan, mutta meillä ei ollut kylmälaukkua mukana ja eväät olisivat olleet parin tunnin jälkeen jo aikamoinen ruokamyrkytysriski! Omien eväiden puutteesta huolimatta meillä oli ihan täydellinen päivä Central Parkissa. Muut reissumme päivät ovat olleet täynnä liikenteen kakofoniaa, autoja, ihmistungosta ja kuumaa asfalttia, ja Central Park oli kaivattu lepotauko kaikkeen siihen. Parasta New Yorkia!

Central Park

Central Park

Central Park

Central Park

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

25 thoughts on “Päivä Central Parkissa – Parasta New Yorkia

  1. Olimme melkein varaamassa matkaa New yorkiin. Nyt jäi mutta kyllä sinne on vielä päästävä. Silloin voisi käydä puistossakin ihmettelemässä. Niin paljon kun siitä saa lukea. Siellä on siis näköalapaikkakin, aika hienoa.

    1. Näköalapaikalta ei valitettavasti näe kaupunkia ja pilvenpiirtäjiä, ihan vaan Central Parkia. Ja ehdottomasti käytte Central Parkissa, se on upea!

  2. Vau! Oon kyllä tiennyt, että Central Park on iso, mutta en ole osannut ajatella, että siellä on noin paljon kaikkea ihanaa. Tuolla on varmasti mahtavaa viettää päivä paossa miljoonakaupungin hälyä 🙂

    1. Se on valtava ja tosi monipuolinen! Meidän pieni Ciutadellan puistomme tuntuu niin kovin pikkuruiselta sen rinnalla 🙂

  3. Siis voi apua, juutuin vain yhteen kohtaan. Tähän Tavern on the Greeniin. Ja oli pakko mennä googlettamaan, että onko se todellakin siellä. Kymmenen vuotta sitten jouluna minä nimittäin söin siellä hääateriani, ja ravintola oli niin ihana, ihana. Viisi vuotta sitten sitten jouluna yritettiin mennä sinne uudestaan, mutta ravintola oli kadonnut, tai oli tyhjillään tai jotain muuta kummallista. Mutta siellähän se taas on. Niin mystistä.

    Olen siis nähnyt Central Parkin aina vain talvella. Mutta on se talvellakin ihana. Koko New York on joulun aikaan niin mielettömän kaunis – ja romanttinen <3. Ihan varmasti sinne viel palaan. Kiitos että näytit kauniilla kuvillasi puiston kesäasussaan.

    1. Tavern on the Green on ihan lähivuosina avattu uudelleen, kai remontoituna! Mikä ihana paikka paikka hääaterialle, vau!

  4. Yksi frendi tuli just Nykistä ja päivitteli tuota Central Parkin kokoa. Sitä sillä näköjään on jos ei päiväkään riitä päästä päähän kävelemiseen! Tuonne on ehdottomasti joskus päästävä lenkkeilemään ja piknikkeilemäään 🙂

  5. Kiitos tästä jutusta. Etenkin siitä että kuvia on paljon.

    Päämäärätöintä shoppailua karttavana luontoihmisenä New York ei ole kiinnostanut ikinä pätkääkään, mutta nyt keksin ainakin yhden syyn matkustaa tuonne, kiitos sinun!

  6. Ei ihan ensimmäiseksi osaisi liittää New Yorkia ja Nalle Puhia, mutta miksipäs ei :). Helteellä varmastikin parasta antia tuolla kaupungilla on puistoilu. Vaikka hellettä rakastankin, suurkaupungeissa olo saattaa muuttua aika tukalaksi noissa lämpötiloissa. Itse olen käynyt noilla kulmilla yli kymmenen vuotta sitten, mutta tunnistan edelleen paikkoja kuvistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.