Tiedän, että tämä on tässä maailman tilassa ihan tyhjänpäiväistä kitinää ja kuinka kehtaankin turhasta valittaa ja pitää olla kiitollinen siitä mitä on ja niin edelleen, mutta sanottava se on: kaipaan matkustelua ihan hirveästi. En lentämistä, kun en siitä koskaan ole erityisemmin pitänyt, mutta lentokenttiä. Lähdön tunnelmaa ja hotellisänkyjä. Sitä tunnetta, kun menee uuteen upeaan paikkaan, jossa puhutaan eri kieltä, jossa tuoksuu erilaiselta kuin kotikulmilla ja josta ei tiedä, mitä kulman takaa tulee vastaan. Kummallisia asioita ruokakaupoissa ja ryttyisiä turisti-infoista haettuja karttoja. Jopa eksymisiä ja kipeitä jalkoja. Näen unia menneistä matkoista, ja kotikaupungissa etsin yhtäläisyyksiä muihin kaupunkeihin: tämähän näyttää vähän New Yorkilta ja täällä tuoksuu aivan kuin Lontoossa. Ja Suomea ikävöin ihan kauheasti.

Matkustelu oli aiemmin valtavan iso osa meidän elämäämme ja oikeastaan ainoa harrastukseni ja asia, josta jaksoin aina vain innostua ja nyt, kun se on otettu pois, en oikein tiedä, mikä saisi minut samalla tavalla syttymään. Sen huomaa täällä blogissakin – hiljaista on! Vuosikausia elämäämme rytmitti tulevat reissut ja niiden suunnittelu ja odotus, ja nyt sitä elämäntyyliä ei enää ole. Olemme jumittaneet yli puoli vuotta alle 200 kilometrin säteellä kotona (sen kauemmas ei oikein viitsi yhdeksi päiväksi lähteä), eikä tällaista ole tapahtunut ikinä ennen. Olemme toki tehneet kivoja juttuja ja mukavia päiväreissuja, olleet jopa kahdella lähilomalla, mutta aika vähissä on ollut uudet elämykset. Voisi ehkä verrata siihen, että liikkuu Suomessa parin tunnin ajomatkan säteellä: aika tuttua on, lähti mihin suuntaan tahansa, ja vaikka voi tulla tosi kivoja ja ennen käymättömiä paikkoja vastaan, niin mitään ihan uutta on ehkä vaikea löytää.

Meillä on onneksi kuitenkin tuo rakas naapurimaa Ranska aika lähellä, ja rajat sinne on auki. Ranska ei meille ole mitenkään erityisen eksoottinen maa, olemmehan siellä vuosikausia asuneet ja edelleen käymme (tai siis kävimme ennen viime kevättä) siellä usein, ja olemme me tänäkin kesänä siellä piipahtaneet ruokaostoksilla. Nyt kuitenkin teimme päiväretken ihan uuteen kylään, jonka olemassaolosta olemme kyllä tienneet aina, mutta jonne menoa on syystä tai toisesta aina lykätty. Nyt sitten siellä kävimme ja kyllä, tuntui niin kuin olisi ollut reissunpäällä, vähän kuin ulkomailla, ja se tunne oli ihana!

Collioure – Heti Ranskan rajan jälkeen

Collioure on pieni kaupunki aivan tuossa Espanjan ja Ranskan välisen rajan takana rannikolla. Alueella on vahva katalaanivaikutus, mutta kyllä minä aistin siellä myös sellaista Provencesta tuttua ranskalaisuutta värikkäiden talojen varjostamilla kujilla ja sinisen Välimeren äärellä. Rinteet ovat täynnä viinipeltoja ja niiden välissä mutkittelee kapeat tiet. Plataanipuut varjostavat aukioita. Kaikki on kalliimpaa ja tarjoilijat ovat ehkä tylympiä kuin Espanjassa, mutta sekin jotenkin kuuluu siihen Ranskaan, jonka minä tunnen.

Aurinkoisesta ja lämpimästä lokakuun lauantaista huolimatta kaduilla oli tyhjää. Välillä tuntui, että ihmiset jäivät tuijottamaan peräämme: mitä, turisteja! Mahduimme ilman ongelmia kahville ja vohvelille aivan rannan tuntumaan ja autommekin saimme parkkiin aivan lähelle rantaa. Uskoisin, että normaalioloissa näin ei tapahtuisi, sillä kaupunki on selvästi hyvin tottunut ottamaan lomalaisia vastaan. Pieniä hotelleja on paljon, kaikenlaiset matkamuistomyymälät ja muut pikkukaupat täyttävät kadunvarret. Nyt oli kuitenkin tilaa.

Mutta meille tämä rauhallisuus sopi hyvin. Kävelimme pitkin rantakatuja ja kunhan vain katselimme ihmisiä ja heidän koiriaan. Kävelimme Colliouren kirkon, Notre-Dame des Angesin takana olevalle pitkälle aallonmurtajalle ja sen majakalle ja sieltä sitten kaupungin toiseen laitaan kuninkaallisen linnan, Château Royal de Colliouren taakse. Kiertelimme aikoinaan kalastajien asuttamia katuja ja katselimme näyteikkunoita kaupoista, joista monet olivat kiinni joko lounastauon tai jonkun muun takia. Jos olisimme olleet miehen kanssa kahdestaan liikkeellä, olisimme ajelleet myös ylös Fort Saint Elme -linnoitukselle katselemaan maisemia, mutta kun mukana oli teini, niin jätimme sitten tylsät maisemankatselut seuraavaan kertaan, samoin museot, näyttelyt ja kirkot.

Collioure on ehkä hiukan hankala saavuttaa Barcelonasta julkisella liikenteellä, mutta autolla tänne ajelee reilussa parissa tunnissa. Täysin mahdollista on siis tehdä tänne vaikka päiväretki Barcelonasta! Isompia paikkakuntia lähellä Colliourea on Perpignan, alle 30 kilometrin päässä (ja tajusinpa juuri, että en ole ikinä siitä tainnut kirjoittaa mitään. Seuraava päiväretkikohde Ranskan puolelle taitaa olla tässä!) ja kaupunkien välillä kulkee juna. Melko lähellä on myös esimerkiksi Narbonne (noin 100 kilometriä), josta olen postauksen tehnyt pari vuotta sitten.

Tässä postauksessa saa nyt olla hieman erilainen rakenne ja pukkaan päivän aikana otettuja kuvia ihan vaan tähän loppuun. Emme olleet kartan tai matkaopaskirjan kanssa liikkeellä, enkä tiedä mitä meidän olisi pitänyt täällä nähdä ja tehdä. Kunhan vaan olimme hetken pois arkisista ympyröistä, ulkomailla!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).