Barcelona, Katalonia, Nähtävyydet

Jälleen yksi UNESCO-kohde: Cripta Gaudí – Colònia Güell

Antoni Gaudín luonnonläheinen tyyli lienee tuttu monelle Barcelonassa kävijälle ja myös kaltaisilleni arkkitehtuurista tykkääville maallikoille. Barcelonan katukuvan ja katalonialaisen modernismin ainutlaatuisuus ja rakennusten jännittävät yksityiskohdat saavat turistien kamerat laulamaan ja rakennustaiteen ystävät huokailemaan, eikä Gaudín merkitystä kaupungille voi kieltää kukaan.

Gaudín rakennuksia löytyy UNESCO:n maailmanperintölistalta peräti seitsemän. Barcelonassa kävijöille tuttuja nimiä ovat kaupungista löytyvät Sagrada Família, Parc Güell, La Pedrera, Casa Batlló, Palau Güell sekä Casa Vicens, mutta kaupungin ulkopuolelta löytyy vielä yksi kiinnostava kohde, Colònia Güellissa sijaitseva kirkko, Cripta Gaudí.

Colonia Güell

 

Teimme aurinkoisena marraskuun lauantaina päiväretken tuohon viimeiseen käymättömään kohteeseen. Me teimme retken autolla, mutta Colònia Güellille pääsee myös julkisilla, esimerkiksi junalla. FGC-juna lähtee Plaça Espanyalta ja kohteeksi tulee ottaa Còlonia Güell. Aikataulut ja hinnat löytyvät täältä. Itse colòniaan eli entiseen teollisuusyhdyskuntaan ja nykyisin pieneen rauhalliseen kylään pääsee kiertelemään ilmaiseksi, mutta kirkkoa varten pitää ostaa sisäänpääsylippu infokeskuksesta, jossa sijaitsee myös pieni näyttely alueesta, matkamuistomyymälä ja vessat. Sisäänpääsy kirkkoon maksaa 7 euroa ja mikäli haluaa myös alueesta kertovan audioguiden eli kuulokkeet, joutuu pulittamaan pari euroa lisää.

Katalonialainen liikemies Eusebi Güell tutustui Gaudín työhön Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 ja palattuaan Barcelonaan hän etsi Gaudín käsiinsä ja näin he aloittivat yhteistyön, jonka jäljet ovat jääneet arkkitehtuurin historiaan. Gaudísta tuli suvun oma arkkitehti, joka suunnitteli kaiken mitä suku tarvitsi taloista kirkkoihin ja vesisäiliöihin.

Colonia Güell

 

Colònia Güell sai alkunsa vuonna 1890. Eusebi Güell siirsi aiemmin Santsissa sijainneen tekstiilitehtaansa mailleen Barcelonan ulkopuolelle Santa Coloma de Cervellóon ja rakennutti sinne tehtaan lisäksi asuinrakennukset ja palvelut kouluineen ja kirkkoineen työntekijöilleen. Malli tuli Englannista, jossa oli jo kauan rakennettu tehtaita kaupunkien reunamille, juoksevan veden äärelle. Tämän tyyppisessä ratkaisussa, jossa tehtaan työntekijät asuivat tehtaan alueella, nähtiin useita hyötyjä. Työntekijöiden valvonta oli helpompaa, ja ongelmiin ja mahdollisiin lakkoihin ja mielenilmauksiin oli helpompi puuttua. Lisäksi Katalonian verotus suosi tällaisia teollisuusyhdyskuntia.

Colònia Güell rakennettiin modernismin tyyliin. Rakennusaineena käytettiin punaista tiiltä ja rakennuksista löytyy paljon arkkitehtonisia yksityiskohtia. Alla olevissa kuvissa on yksityiskohtia rakennuksista, mm. Ca l’Espinal -talosta, joka toimii edelleen yksityiskotina ja on yksi alueen kauneimmista rakennuksista. Aikoinaan täällä asui tehtaanjohtaja. Myös koulun rehtori sai myös taloonsa oman tornin, josta vahtia maailman menoa.

Colònia GüellColonia GüellColonia Güell

 

Còlonia Güellin merkittävin nähtävyys on Gaudín suunnittelema kirkko, joka on yksi modernismin helmiä. Maailmanperintökohteeksi se julistettiin 2005. Täällä Gaudí kokeili ensimmäistä kertaa monia innovaatioitaan, ja kirkko toimi ikään kuin koekappaleena Sagrada Famíliaan varten. Moni yksityiskohta onkin tuttu Sagrada Famíliasta, vaikka tämä kirkko onkin paljon pienempi.

Colonia GüellColonia GüellColonia GüellColonia GüellColonia Güell

 

Infopisteestä saatua karttaa ja siihen piirrettyä reittiä seuraamalla pääsi mukavasti pikkukylän tunnelmaan kiinni. Lauantaiaamuisin kylästä löytyy pienet markkinat, joilla myydään paikallisia juustoja, kasviksia sekä myös vermuttia tynnyreittäin. Siitäpä lähti ajatus istahtaa kylän aukion terassille juomaan lasit tuota mausteista viiniä ja paistattelemaan päivää.

markkinatColonia GüellColonia Güelldrinkki

 

Oli hyvä idea lähteä hetkeksi pois kaupungista ja pois läppärin ja uutisotsikoiden ääreltä. Aamu oli valjennut järkyttävillä uutisilla Pariisista ja mieli oli matalalla. Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä aamusta ajelemaan kohti Ranskan Perpignania, mutta uutiset muuttivat mielemme. Ulkoilu aurinkoisessa säässä, oman rakkaan perheen kanssa vei onneksi hetkeksi ajatukset pois maailman pahuudesta. Retki oli siis kaikin puolin onnistunut, ja nytpä on taas nähty yksi maailmanperintökohde lisää.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

 

52 thoughts on “Jälleen yksi UNESCO-kohde: Cripta Gaudí – Colònia Güell

  1. Olen käynyt kahdesti Barcelonassa ihailemassa Gaudín töitä, mutta tästä paikasta en ollut kuullut aikaisemmin. Tuollainen siirtokunta on mielenkiintoinen pala historiaa. Kiitos vinkistä, lisään listalle seuraavaa Katalonian-matkaa varten.

    1. Sitten, kun on kaikki nähty tässä kaupungin alueella, niin ehdottomasti kannattaa lähteä seikkailemaan lähiseuduille. Huiman kauniita ja kiinnostavia paikkoja luvassa 🙂

    1. Tännekin on luvattu jo vähän talvisempia kelejä, mutta onneksi tuota aurinkoa on ehtinyt ihan mukavasti tankata nyt marraskuunkin aikana 🙂

  2. Jos vielä hurahtaisin Unescon maailmanperintökohteitakin laskemaan, niin pitäisikö näköjään palata vielä kerran (ainakin) Barcelonaan. Kolme kertaa, ainakin, on siellä suunnalla tähän mennessä poikettu, mutta ei olla tänne osuttu. Unescon maailmanperintökohdestatus varmaan kyllä tuo tuonnekin kivasti matkailijoita.

    1. Unesco, mutta myös Gaudin nimi. Minäkin olen yksi niistä monista, joille arkkitehtien nimistä on tuttu juurikin ja ainoastaan Gaudi 🙂

    1. En minäkään kotiini ihan näin erikoista tyyliä haluaisi, vaan olen suuri pohjoisen tyylin ystävä, mutta onhan ne Gaudin työt vaikuttavia.
      Ja tuolloin oli vielä kesäisen lämmintä, mutta nyt on vielä aurinkoista, mutta jäätävän kylmä, brrrrrr…

  3. Gaudi oli kyllä huikea kaveri, Barcelonassa kävijät eivät voi välttää ihastumista tai ihmettelyä. Ilahduttavaa kuulla että tämä kirkko on sentään saatu valmiiksi – toisin kuin ”isoveljensä” Sagrada Familia, joka kaikessa mahtipontisuudessaan menee normaalin ihmisen käsityskyvyn toiselle puolelle. Ei voi kuin ihmetellä tyypin luovuutta.

    1. On se kyllä ollut mielenkiintoinen persoona. Ja todellakin jättänyt kätensä jäljen tähän kaupunkiin. Hattua nostan ja ihailen.

  4. Gaudin työt jaksavat aina yllättää ja joka kerta löytyy uusia yksityiskohtia, Colònia Güell oli aivan uusi tuttavuus. Siellä pitää ilman muuta käydä, kun seuraavan kerran tie vie siihen suuntaan. Kiitos hyvästä vinkistä!

    1. Sitten kun Barcelonaa on tullut kierrettyä kyllästymiseen asti, niin ehdottomasti kannattaa hypätä junaan ja lähteä tutkimaan lähiseutuja 🙂

  5. Ajattelin, että siitäpä tuli ajatus ostaa tynnyrillinen vermuttia 🙂
    Vierastan sisäänpääsymaksua kirkkoon, jos se todella on kirkon alaisuudessa eikä museona, sillä kirkot ovat pahuuden pesiä joihin en haluaisi uhrata yhtään vähistä euroistani. Mitä tulee arkkitehtuuriin, niin, köh, se varmasti jakaa mieliä – jakoi varmasti rakennettaessa, jakaa varmasti yhä.

  6. Vermut on mulle uusi tuttavuus. Samoin kuin tuo paikka. Oon tainnut sanoa tän jo pariin otteeseen, että mä täällä ruudun takana vihreenä kateudesta katselen näitä teidän lähistöllä sijaitsevia paikkoja. Düsseldorf ei nyt ihan vedä vertoja ;))

  7. Barcelonan kaupungissa sijaitsevat Gaudin rakennukset tuli koluttua jo 90-luvulla au pair- kesänäni ja uudestaan 2000-luvulla lomamatkalla, mutta tästä en ollut kuullutkaan. Voi hitsi, pyysit vinkkejä Amsterdamiin. Minun PITÄISI osata niitä antaa, sillä joskus olin siellä koko syksyn (silloinkin suomea opettamassa yliopistossa) ja myöhemminkin olen siellä käynyt lomailemassa, mutta oikeastaan aina vaan olen haahuillut ympäriinsä, nautin tunnelmasta (ok, silloin työsyksynä myös shoppailin aika paljon) söin ”pannukakkuja”, yksi ihana ravintola oli silloin Rijksmuseumin lähellä. No, kävin sentäs Anna Frankin talossa (oli kiinnostava), tietysti Rijksmuseossa ja siellä timanttipaikassa ja jossain modernintaiteen museossa,oli tosi hyvä! Klassisen musiikin konsertissakin käytiin, hieno oli se konserttisali. Ja söin siellä ehkä elämäni parhaan pihvin argenttiinalaisessa ravintolassa, jonka nimeä en todellakaan muista (silloin en pitänyt blogia enkä tehnyt muistiinpanoja ;)). Mutta oikein kunnon vinkkejä en taida osata antaa… ihania kahviloita siellä on :). Nauti kanaaleista, eksy kaupungille ja löydä itsesi ihanista paikoista… 🙂

    1. Kiitos tosi paljon vinkeistä! Hartaasti toivon, että pääsen reissuun, mutta saa nyt nähdä miten tämä meidän potilaamme paranee…

    1. Minäkään en ole koskaan laskenut monessako olen käynyt, mutta olen tämän vuoden aikana yrittänyt aina käydä katsomassa, jos lähistölle sattuu Unesco-kohde. Euroopassa niitä on niin paljon, että väkisinkin joskus osuu matkan varrelle 🙂

  8. Minulle tulee jostain syystä joistain noista kuvista mieleen jonkun hihhulitätien keramiikkakurssien tuotokset 😀 Mukavan näköistä siis kuitenkin, onhan tuo Gaudi ollut aikamoinen taiteilija. Kyllä minä joskus vielä sinne Barcelonaan tulen nuo ihan omin silmin ihmettelemään, ja mikseipä samalla reissulla kävisi tuollakin! 🙂

    1. Tänne on vähän hankalampi mennä kuin muihin Gaudin kohteisiin, joten siksikin on varmasti isolle yleisölle tuntemattomampi mesta. Enpä minäkään tästä kuullut kuin vasta muutaman vuoden Barcelonassa asumisen jälkeen 🙂

    1. Ihan kaupungistakin löytyy nähtävää, jos ei ole vielä ehtinyt kaikkea koluta, mutta jos aika riittää niin mikä ettei vaikka tänne 🙂

  9. Tämä Colònia Güell on itselle uusi tuttavuus. Seuraavalle Barcelonan reissulle ilman muuta kohteeksi 🙂 Itse tykkään Gaudin arkkitehtuurista todella paljon, hienoja rakennuksia ja ennen kaikkea omaperäisiä.

  10. Kiitos vinkistä. Gripta Gaudista en ollutkaan ennen kuullut. Barcelonaan matkustin ensimmäisen kerran yhtenä pointtina tutustua juurikin Gaudin arkkitehtuuriin. Täytyypä pistää tämä Colonia Guell korvan taakse seuraavaksi kerraksi, kun olen huudeilla 🙂
    -Tanja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.