Kun kerran Los Angelesiin, elokuvaviihteen keskipisteeseen matkustimme, niin tottakai halusimme nähdä kulissien taakse! Vaikka alkuperäisenä suunnitelmana ja lasten suurena haaveena oli viettää päivä Universal Studioiden huvipuistomeiningeissä, niin paahtava helle, hintaero ja se, että tähän kierrokseen ei menisi ihan koko päivää, käänsi kelkkamme, ja Warner Bros. Studio Tour Hollywood osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi!
Liput ostimme tietysti hyvissä ajoin etukäteen Warner Bros. studiokierroksen nettisivuilta. Ajoimme automme hieman ennen kierroksen alkua studioiden maksulliseen parkkihalliin ja odottelimme aulassa ja pihalla kierroksen alkua. Kierros alkoi lyhyellä elokuvalla, jossa kerrottiin studioiden historiasta, isoimmista elokuvista ja nykypäivän meiningistä. Yksi tämän hetken näkyvimmistä studion tähdistä Ellen DeGeneres toimi esittelyvideon juontajana.
Kierros tehdään oppaan kanssa minibusseilla ajellen. Meidän oppaamme oli ihan ok, mutta hän ei oikein osannut käyttää mikrofonia/kuulokkeita ja välillä selostus pätki. Moni knoppitieto jäi varmasti kuulematta, mutta eipä se niin haitannut, sillä katseltavaa oli valtavasti.
Meille sohvaperunoille kierros oli ihan älyttömän kiinnostava. Täällä on kuvattu Frendit, Big Bang Theory, Gilmoren tytöt, Teho-osasto ja ties kuinka moni muu sarja. Elokuvista tuttuja ovat mm. Casablanca, Matrix ja uudemmista Lady Gagan A Star Is Born. Batmanin ja muiden supersankarielokuvien faneille täällä on tosi paljon nähtävää, ja ylipäätään se, kuinka leffoja tehdään ja miten niiden tekemiseen tarvitaan, on todella kiinnostavaa.
Kierroksella tutustutaan pienoiskaupunkiin, joka toimii lavasteena hyvin monessa elokuvassa tai sarjassa. Ainakin Gilmore Girlsin fanit tunnistaa alla olevan huvimajan tai Lorelain talon, ja samat rakennukset on nähty monessa muussakin ohjelmassa. Rakennuksia maalataan ja tuunataan tarpeen mukaan ja ne voidaan jopa polttaa tai räjäyttää, kunhan ne vain kuvausten jälkeen palautetaan ennalleen. Muutamaan taloon pääsimme sisällekin.
Kaikki on lavasteissa feikkiä. Kun koputin jykevän näköisiä kivikaiteita, ne kumisivat onttoina. Napautin tytärtäni vasaralla päähän, mutta vain siksi, että tiesin vasaran olevan kevyttä kumia, vaikka se aivan aidolta näyttikin. Tiiliharkkoja pystyi heittelemään surutta ilmaan, nekin kun ovat kumisia. Puutkaan eivät ole aivan aitoja: kun katsot tarkasti oksia, näet, että oikeat oksat on sahattu poikki ja tilalle on laitettu nippusiteillä teko-oksia. Näin pystytään helposti siirtymään vuodenajasta toiseen, syksystä kevääseen, vain vaihtamalla lehtien värejä. Lumisen talvitunnelman voi hetkessä tuoda tänne Etelä-Kaliforniaan, kätevää.
Kävimme istumassa Sheldonin ja kumppaneiden olohuoneessa Big Bang Theoryn lavasteissa ja meidän insinööriä kiinnosti Batmobile Collection, kaikki Batmanin menopelit. Ihan kierroksen lopussa, niin että se oli mennä meiltäkin melkein ohi, on mielenkiintoinen esitys siitä, kuinka elokuvien äänimaailmoja tehdään. Esimerkkileffana oli Sandra Bullockin ja George Clooneyn Gravity, enkä varmaan enää koskaan katso elokuvaa samalla tavalla.
Kiinnostava on myös varasto, josta löytyy ihan mitä vaan mitä tarvitaan, kun tehdään elokuvasettiä. Olisin voinut käyttää helposti pari tuntia ihan vaan hyllyjä tutkimalla ja arvailemalla, että missä leffassa mitäkin esinettä on käytetty. Tässä valtavassa varastohallissa on ihan kaikkea kuviteltavissa olevaa kamaa!
Pääsimme katsomaan juuri kuvattavana olevan Fuller House -sarjan lavasteita, mutta siellä ei saanut ottaa kuvia. Ellen DeGeneres -studiolla sai, ja pääsin istumaan Tom Hanksin ja Meryl Streepin omiin henkilökohtaisiin tuoleihin, jotka ovat katsomossa, yleisön joukossa.
Studioilla kuvattiin jotakin tänäkin päivänä ja ihmisiä näkyi työn touhuissa. Kameranostureita näkyi monessa paikassa, moni ovi oli tiukasti suljettu ja punaisella valolla merkitty. Pieni paloasema oli hauskan näköinen ja vissiin ihan oikeassa käytössä sekin.
Kierros oppaan kanssa kestää pari tuntia ja sen jälkeen on aikaa tutkia paikkoja, käydä kahvilla Central Perkissä ja tehdä ostoksia. Ja monen sarjan fanina ostoksia olisi todellakin tehnyt mieli tehdä, mutta onneksi laukuissa oli tilaa rajallisesti. On meillä ulko-ovessa nyt samanlainen taulunkehys ovisilmän ympärillä kuin Frendien Monicalla ja Central Perkin astiapyyhe on kovassa käytössä keittiössä. Myös Ellen DeGeneresin naamalla varustetut sukat löytyy usein likapyykkikorista ja toisella koululaisella on käytössä joku erikoiskynä Big Bang Theorysta.
Kierroksella oli myös monenlaista Harry Potter -rekvisiittaa, mutta ne ei meitä nyt niin kiinnostaneet. Muutama vuosi sitten kävimme nimittäin Warner Bros. Studioilla Lontoon lähellä, kun tutustuimme Harry Potterin maailmaan. Harry Potter Studios oli siihen elämänaikaan haaveiden täyttymys, sillä meillä oli kaksi suurta fania, Potterheadia, ja on se edelleenkin yksi kivoimmista paikoista, missä olemme koko perheellä käyneet. Mutta oli tämäkin, kaikki tykkäsi!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).