Tämä oli yksi parhaista päiväretkistä pitkään aikaan! Reilu viikko sitten, Cadaquésin reissullamme, teimme retken Iberian niemimaan itäisimpään paikkaan. Cap de Creus, Costa Bravan pohjoisimmassa kohdassa aivan lähellä Ranskan rajaa oleva niemi on luonnonsuojelualuetta ja karun kaunista seutua. Niemen kärjessä töröttää valkoinen majakka, ja sinne me kävelimme Cadaquésista.

Olin retkellä hieman puolikuntoinen, sillä sitkeä flunssa vaivasi edelleen. Yritimme Sampan kanssa itse asiassa jo edellisenä päivänä lähteä tälle reitille, mutta loivassakin ylämäessä vinkuva hengitykseni ja vaatteiden läpi puhaltava navakka tuuli pakottivat kääntymään takaisin. Periksi en silti halunnut antaa, ja niinpä seuraavana aamuna vedin päälleni Pikkusiskon tuulta pitävän ulkoilutakin (miten kätevää, kun kaikille talon naisille mahtuu nykyään samat vaatteet!), pakkasimme mukaan eväät, kartan ja kameran, ja lähdimme Sampan kanssa lompsimaan rauhalliseen tahtiin polkua pitkin kohti Cap de Creusia ja sen majakkaa.

Reitti Cap de Creusille on niin mielettömän kaunis ja upea, että minun vajavainen sanavarastoni ei riitä sitä kuvailemaan, mutta tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia matkan varrelta! Kamera ei ollut koko ajan esillä, sillä tuuli niin paljon, että mieluummin keskityin pysyttelemään pystyssä ja turvallisesti polulla.

 

Cap de Creusin tuulenpieksämä maasto on karun kaunista: rutikuivassa maassa kasvaa parhaiten oliivipuut, kaktukset ja kaikenlaiset vaatteisiin takertuvat piikkikasvit. Kylmä pohjoistuuli, tramuntana, pitää kivet ja kalliot paljaana, ja tuuli seurasi meitäkin koko matkan ajan. Tuuli puhkui ja puhalsi, yritti töniä kallionkielekkeeltä alas ja työnsi selkään lisävauhtia.

 

Näimme tuhansittain pieniä muuttolintuja, liekö olleet pääskysiä. Laaksojen pohjalta kuului kummallinen humina, kun linnut olivat vallanneet puita, ja etenkin silloin, kun ne parvena lähtivät liikkeelle, kuului valtava humaus. Käärmeitäkin täällä todistettavasti on, sillä näimme yhden litistyneenä asfalttitiellä. Muuten en tiedä, mikä eläin täällä voisi elää, kivenkoloissa ja kuivassa maastossa.

 

Cadaqués – Cap de Creus polkuja seuraillen

Aloitimme retkemme Cadaquésin kylästä. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Port Lligat, Salvador Dalín kotipaikka, jossa nykyään on museo. Enpä ihmettele, että visuaalisista asioista nauttija taiteilijasielu löysi täältä paikan kodilleen, poukama on nimittäin todella kaunis.

 

Port Lligatista jatkoimme jonkin matkaa asfalttitietä, kunnes kyltit opastivat meidät vanhan tien alkuun. Menomatkalla seurailimme pääasiassa tätä vanhaa tietä, Camí Antic, mutta takaisin Cadaquésiin palasimme autotietä pitkin. Tietä pitkin matkaa Cadaquésista Cap de Creusiin tulee noin 7,5 km, ja mutkittelevia ja loivasti nousevia ja laskevia polkuja pitkin varmaan noin 10 km.

 

Vanhaa tietä seuraileva reitti on aika hyvin merkitty punaisilla ja vihreillä maalijäljillä sekä myös opastekylteillä, mutta kartta kannattaa toki olla täälläkin mukana. Näin kauniina aurinkoisena lauantaina liikkellä oli myös muita retkeilijöitä melkein jonoksi asti, eikä eksymisen vaaraa ollut. Ylivoimaisesti suurin osa muista retkeilijöistä oli muuten ranskalaisia ja heitä kulki myös isoissa ryhmissä, vissiin olivat tulleet tänne busseilla.

 

Päämäärässämme Cap de Creusin majakalla tuuli aivan järjettömästi! Enpä olisi uskonut, että vielä joskus laitan julkiseen jakoon kuvan, jossa seison tanakasti haara-asennossa, tukka kirjaimellisesti pystyssä! Pakko oli kuitenkin yrittää seistä mahdollisimman tukevasti, jalat hieman koukussa, sillä muuten tuuli olisi heittänyt nurin. Poseeraukset saivat jäädä. Onneksi löysimme tuulensuojaisen kolon kallioilta ja saimme syötyä eväämme. Ilman eväitäkin olisi pärjännyt, sillä ylhäällä majakan yhteydessä on pari ravintolaa ja toisesta haimmekin kahvit ja limpparit. Vessatkin täältä löytyy.

 

Takaisin Cadaquésiin päätimme tosiaan palata tietä pitkin. Reitit ovat lähes saman pituisia, mutta asfalttitietä pitkin kävely on huomattavasti tasaisempaa, nopeampaa ja helpompaa. Eikä maisemat olleet rumat tietä pitkin kulkiessakaan, tuli vähän toissakesäiset maisemat Pohjois-Norjassa mieleen! Pyreneiden lumihuipuistakin näkyi vilaus (ja itselle muistiinpanona: Samppa avasi hiihtokauden tänä vuonna 11.11. eli viime sunnuntaina Vall de Núriassa. Kausi alkoi siis ennätysaikaisin).

 

On tunnustettava, että kyllä tämä liki 20 kilometrin kävely tuntui jaloissa ja koko kropassa. Flunssa ja yskiminen ei hirveästi haitanneet, mutta kyllä parin viikon puolikuntoisuus verotti voimia tai sitten olen muuten vaan rapakunnossa…  Kun pääsimme takaisin Cadaquésiin, otimme heti suunnaksi aurinkoisen rantaterassin ja tilasimme välipalaa. Mieli teki ottaa viinilasi, mutta päädyin kuitenkin mahdollisimman vihreään ja terveelliseen tuoremehuun, sillä ei tässä uskalla ihan mahdottomasti terveydellä leikkiä… Mutta oli hieno päivä, ja kannatti taas vetää saappaat jalkaan ja lähteä ulos, oli flunssa tai ei!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).