Ainoa päivä, jolloin sää ei ollut Islannin reissullamme täydellinen, oli päivä, jolloin teimme roadtripin Islannin eteläisiin osiin. Tämän päivän sää oli varmaankin sellainen tyypillinen islantilainen talvisää: satoi, paistoi, tuuli, oli pilvistä, oli kirkasta, oli ihan kaikkea. Harmaahko ja epävakainen sää ei varsinaisesti haitannut, vaan jotenkin jopa sopi vetiseen ohjelmaamme, tarkoituksemme kun oli ihailla valtavia vesiputouksia ja merimaisemia. Niissä vesimäärissä ei kuulkaa pienet vesipisarat haitanneet! Kuvien ottaminen oli tihkuisessa ja vaihtelevassa säässä kuitenkin hieman hankalaa, mutta muistot päässäni ovat kirkkaat ja se riittää minulle. Teille voin valitettavasti jakaa vain näitä harmaan sään valokuvia, pahoitteluni, mutta Etelä-Islanti on hieno, uskokaa pois!

 

Lähdimme aamulla ajelemaan Reykjavikista Islannin pääväylää eli 1-tietä kohti kaakkoa, ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli tiellekin näkyvä mieletön Seljalandsfossin vesiputous. Tai no nyt hiukan huijaan, kävimmehän me jollakin huoltoasemalla tankilla ja pissalla ja söimmekin siellä jotain, ja kuten aiemmassa postauksessani sanoin, näitä vessapaikkoja kannattaa hyödyntää, niitä kun ei turhan tiheässä ole!

Mutta se Seljalandsfoss oli upea: kohiseva, jylisevä 63 metriä korkea vesimassa, jonka ympärillä leijui pienistä pisaroista koostuva, erittäin kasteleva pilvi. Vesiputouksen taakse voi kävellä, mutta nyt täällä oli niin liukasta, että ilman jonkin sortin jääkenkiä tai muita liukuesteitä riski päänsä halkaisemiselle olisi ollut suuri. Muksut löysivät lumihangesta jonkun muun matkalaisen hukkaaman kengänpohjaan lisättävän liukuesteen ja sen turvin he kävivät vuorotellen ihan vesiputouksen juurella kastelemassa itsensä. Me viisaammat vanhemmat jäimme kauemmas katselemaan putousta, tosin kyllä minä nyt tuota alla olevan kuvan ottamispaikkaa lähempänä kävin, niin lähellä kuin se ilman kaatumista oli mahdollista.

 

Vesiputouksia Islannissa riittää ja esimerkiksi ihan tämän Seljalandsfossin lähellä olisi ollut toinenkin iso putous, Gljúfabúi, joka olisi ehkä ollut vielä kuvauksellisempi, se kun laskee kahden kallion väliin, mutta koska nyt oli tosiaan erittäin liukasta eikä kävely ollut helppoa, jäi se näkemättä. Ensi kerralla sitten, nyt riitti mainiosti tämä Seljalandsfoss.

 

Seuraava stoppi oli sen tulivuoren juurella, jonka nimen kaikki tiesivät vuonna 2010, mutta jota kukaan ei osannut sanoa oikein. Pysähdyimme pikkuiseen Eyjafjallajökull Visitor Centreen Þorvaldseyriin. Keskuksessa kerrotaan Þorvaldseyrin maatilan arjesta ja elämästä aktiivisen tulivuoren kyljessä sekä tietysti tuosta kuuluisasta tulivuorenpurkauksesta, joka pisti koko Euroopan lentoliikenteen sekaisin (paitsi Islannin, siihen se ei kuulemma vaikuttanut, sillä tuuli puhalsi tuhkat Eurooppaan ja Islannissa oli lähes puhdas ilma. Näin meille kerrottiin).

Keskuksessa pyörii purkauksesta kertova 20 minuutin video, joka oli juuri alkanut, kun menimme keskukseen. Emme jaksaneet odottaa seuraavaa ja koska hintakin oli melko suolainen, 850 ISK per aikuinen, jatkoimme matkaa melkeinpä samoin tein. Muistelimme autossa tulivuorenpurkausta, joka kosketti meitäkin. Samppa jäi silloin jumiin Sveitsiin ja joutui odottelemaan pari päivää ennen kuin sai paikan linja-autosta ja pääsi kotiin (niin ja totta kai Ranskan junaliikenne oli lakossa juuri samaan aikaan lentokaaoksen kanssa, mikä ajoitus!). Lisäksi meillä majoittui muutaman yön Sampan kaverin tyttökaveri, joka oli lomalla Barcelonassa, eikä päässyt palaamaan Suomeen, ja joka oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta joka osoittautui hauskaksi tyypiksi. Olihan se vain aikamoinen pariviikkoinen yhden tulivuoren takia!

 

Toinen käymämme vesiputous oli ehkäpä edellistäkin päräyttävämpi: sen yli kulki komea sateenkaari! Myös Skógafoss on ihan lähellä tietä, eikä sinne päästäkseen tarvitse kävellä juuri minkään vertaa. 25 metriä leveä ja 60 metriä korkea putous on kaunis, ah, en kestä! Täällä lasten vaatteet kastuivat sitten lopullisesti, sinne sateenkaaren juurelle kun oli ihan pakko päästä.

 

Seuraava kohteemme ja varsinainen päämäärämme oli Dyrhólaey, niemenkärki lähellä Víkin kalastajakylää. Täällä asuu kuulemma lunneja, noita hassunnäköisiä lintuja, mutta me näimme vain tuhatmäärin kirkuvia lokkeja. Mutta paikka on aivan mieletön ja ehdottomasti yksi dramaattisimmista näkemistäni maisemista ikinä! Mustat pitkät rannat, valkoisena hohtava jäätikkö, loputon meri… Rantakallioihin on muodostunut luolia, kummallisia kivipaaseja ja niin isoja kaarisiltoja, että laiva voisi kulkea niiden alitse. Tuuli puhaltaa paikoitellen niin, että pystyssä pysyminen on hankalaa. Ihan kreisi paikka.

 

Yhdessä päivässä ei paljon enempää kohteita ehdi tällä reitillä näkemään, varsinkin, jos haluaa yhdessä paikassa ihmetellä ja pällistellä yhtään pidempään. Paljon siis jäi näkemättä: kalastajakyliä, rantoja, vesiputouksia, jäätiköitä… Etelä-Islanti on täynnä mitä ihmeellisimpiä luonnonnähtävyyksiä. Onneksi auton ikkunan ohi vilahtavat maisemat ovat nekin ihan käsittämättömän hienoja, etenkin kun ajattelee, että olemme todellakin koko ajan maan pääväylällä, sillä vilkkaimmin liikennöidyllä reitillä. Espanjan liikenteen jälkeen täällä ajelu oli erittäin leppoisaa! Ja kyllä, haluan vielä toistaa: jos olet Islannissa muutamankin päivän, ota auto allesi ja lähde ajelulle, et tule pettymään!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).