Ennen kuin esittelen erään pienen, keskellä sammuneita tulivuoria sijaitsevan, laavasta voimansa saavan metsän, haluaisin vähän avautua luonnossa liikkumisesta. Onko minulla ihan väärä käsitys suomalaisten luontosuhteesta, kun ajattelen suomalaisten yleensä menevän metsään kuuntelemaan lintujen ääniä, rauhoittumaan ja hiljentymään, vähän kuin olemaan yhtä luonnon kanssa? Vai onko se vain minun ja tuntemieni suomalaisten tapa nauttia metsistä?

Koska minun kokemukseni mukaan espanjalaisille luontosuhde on jotain ihan muuta. He menevät metsän purkamaan paineita, pitämään hauskaa, nauttimaan vapaudesta ja huutamaan ja remuamaan! No, ei ehkä kaikki näin tee, mutta tällä liki kahdeksan vuoden retkeilykokemuksella espanjalaisten, tai ainakin katalaanien keskellä, luontoon ei todellakaan mennä olemaan hiljaa, saati sitten kehoteta lapsia kunnioittamaan luonnonrauhaa. Ei, sinne mennään mekkaloimaan!

Kävimme viime viikonloppuna Fageda d’en Jordàssa, pienessä metsässä ja suositussa päiväretkikohteessa Garrotxassa, lähellä Olotin kaupunkia. Emme olleet ainoita, jotka olivat saaneet idean lähteä happihyppelylle raikkaan kosteaan metsään, ja voi pojat, kuinka metsä raikasi! Omia ajatuksiaan oli vaikea kuulla, kun joku Núria kailotti hassunhauskaa kampaamokäyntiään ja kun pikku-Arnau teki selväksi, että metsässä on tyhmää ja hänen isänsä yritti äänekkäillä vitseillä ja pelleilyllä piristää poikaansa. Nuorisoporukka oli jakautunut kahteen ryhmään ja he karjuivat kuulumisia toisilleen metsän toisilta laidoilta. Lapset juoksivat iloisina kuten lapsilla on metsissä tapana ja vanhemmat huusivat heille kovaäänisesti ohjeita ja neuvoja. Remakka nauru kaikui koko metsässä ja peitti linnunlaulun. Tuoksui tupakka. Päätin, että me emme enää näin suosittuihin ja tunnettuihin paikkoihin tule viikonloppuna.

Mutta syystäkin on tämä Fageda d’en Jordà suosittu päiväretki- ja luontokohde. Sammuneesta Croscat-tulivuoresta valuneesta laavasta kasvava euroopanpyökkimetsä on satumainen: korkeat puut kohoavat taivaaseen asti ja aluskasvillisuuden puuttuminen tekee kävelystä helppoa. Vihreä, pehmeä sammal on peittänyt laavalohkareet ja perhepotretteihin löytyy roppakaupalla kaatuneita puunrunkoja ja kiviä. Metsässä on pieniä kukkuloita, ”tossols”, kiivettäväksi, mutta muuten pääpolut ovat niin tasaisia ja leveitä, että siellä pystyy kulkemaan vaikka lastenrattailla.

Jos ja kun tulen tänne toistekin, haluan tulla joko hieman aikaisemmin syksyllä – nyt missasimme sen parhaimman väriloiston – tai keväällä. Ja seuraavalla kerralla tulen mieluummin heti aamusta, ennen kuin muut retkeilijät ovat päässeet rikkomaan luonnonrauhan. Haluaisin kaivaa termospullosta kuumaa teetä, istuskella pehmeällä sammalella ja kuunnella vihdoinkin sitä lintujen laulua!

Fageda d’en Jordà sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, Olotin ja Santa Paun välillä. Auto jätetään maksulliselle parkkipaikalle (4 euroa) ja parkkipaikan yhteydessä on turisti-info ja wc:t. Alueella kulkee useita merkittyjä polkuja ja jos omat jalat ei kanna, on siellä tarjolla myös hevoskärryajelua, joilla ei tosin itse metsään taida päästä. Metsäretken jälkeen voi ajella kahville tai lounaalle joko Olotiin tai läheiseen Santa Paun keskiaikaiseen kylään. Ja Pyreneistäkin saa pienen silmäyksen, kuten alla olevasta kuvasta näkee!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).