Suomi

Fiskars ja Mustion linna

On tuolla Länsi-Uudellamaalla vaikka mitä nähtävää! Yhtenä päivänä ajelimme sekä Fiskarsiin että Mustion linnaan, molemmat uusia tuttavuuksia minulle. Meidän retkipäivänämme satoi, ei niin yllättäen, hieman vettä, mutta silti ihmisiä oli paljon liikkeellä, onhan kuitenkin lomakuukausi.

Länsi-Uusimaa on minulle melko tuttu, ainakin Lohjan ympäriltä. Silti on paljon jäänyt näkemättä, tai sitten olen vieraillut seudun kiinnostavissa kohteissa sen verran nuorena, ettei niistä ole jäänyt mitään mieleen. Vahinko pitää siis ottaa takaisin, ja näistä kahdesta kohteesta oli hyvä aloittaa!

 

Fiskars

Fiskars tai suomeksi Fiskari on varmasti kaikille Suomenkulkijoille tuttu eli tarvinneeko tuosta enempää kertoa. Vanha ruukki kauniissa jokimaisemassa ja paljon käsityöläismyymälöitä, kelpaa mainiosti siis minullekin. Kiertelimme myymälöitä ja kävimme kahvilla viime vuonna avautuneessa Laundry -kahvilassa, joka on rakennettu Fiskarsin ruukin vanhaan pesutupaan. Lapsia kiinnosti eniten parkkipaikan lähellä oleva iso leikkipuisto. Olisin mielelläni ottanut enemmänkin ja ajatuksella kuvia kauniista rakennuksista, mutta harmaa, tuhnuinen sää ei ainakaan helpota kameralla, tai tässä tapauksessa iPhonella, leikkimistä.

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

 

Mustion linna

Matka jatkui Mustion linnaan, jonka puutarhassa ehdimme olla hetken ennen kunnon vesisadetta. Puistossa oli juuri alkanut kesäteatteri Kokkisoppa, emmekä sen vuoksi päässeet ihan linnan edustalle katsomaan rakennusta.  Harmi, mutta puutarhassakin oli katseltavaa ja varsinkin huvimajat olivat ihania. Porukkamme pienin oli varma, että yhdessä tornissä asuu Tähkäpää, ehkäpä näin onkin. Puistossa on myös kiinnostavia patsaita ja vaikka minkälaista erikoista kasvia, ja lisäksi entisessä vaunvajassa sijaitsevassa ravintola Linnankrouvi näytti viihtyisältä. Aurinkoisella säällä täällä kyllä viihtyisi pitkään, ja olisi tosi kiva päästä joskus kurkkimaan linnan sisätiloihinkin!

 

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Länsi-uusimaa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

6 thoughts on “Fiskars ja Mustion linna

  1. Ihanaa seutua Länsi-Uusimaa :). Fiskars on kaunis, kävin siellä itsekin kesäkuussa hyvin monen vuoden tauon jälkeen. Tuolla seudulla riittää kyllä paljon paikkoja, joissa haluttaisi käydä. Veikkaan, että Länsi-Uusimaa on pian kovassa nosteessa, Helsingistä ja Turusta on niin helppoa mennä sinne.

    1. Oi, antiikkimarkkinat olisivat kiinnostaneet! Nämä säät ovat olleet koko Suomenlomamme ajat erittäin vaihtelevat. Kaikkea muuta on saatu niskaan paitsi lunta 🙂

  2. Minulle on ihan tuntematonta seutua koko Länsi-Uusimaa. Tuo Mustion linna on vilkkunut monessa blogissa tämän kesän aikana, ja siellä tekisi kovasti mieli käydä. 😛 Mulla oli suuret suunnitelmat harrastaa raivokasta kotimaanmatkailua tänä kesänä, mutta säät eivät oikein ole houkutelleet… Plaah. 🙂

    1. No joo, säät ovat muuttaneet meidänkin lomasuunnitelmiamme ja muutama juttu taitaa jäädä väliin, kuten esimerkiksi piknik Suomenlinnassa. Aikamoinen heinäkuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.