Eurooppa, Käydyt maat, UK

Gibraltarin apinat – Nuo hassut, röyhkeät otukset

Gibraltarin apinat, magotit ovat varsin mainioita otuksia. Puolivillit apinat ovat tottuneet ihmisiin, mutta elävät kuitenkin vapaasti Gibraltarin kallioilla. Taksikuskimme, joka on kuskannut turisteja vuorelle jo kolmekymmentä vuotta kertoi, että sesonkiaikana kuskeilla pitää kiirettä, sillä käytännössä jokaikinen lomalainen ja risteilyaluksella Gibraltarille saapuva turisti haluaa nähdä nimenomaan magotit. Kuski tuumasikin, että siinä vaiheessa, kun apinat katoavat Gibraltarilta, ei ainoastaan Britannia menetä Gibraltarin omistuksen vaan myös taksikuskit menettävät työnsä.

Gibraltarin apinat

 

Kaupungin asukkaat eivät suhtaudu näihin Euroopan ainoihin apinoihin yksinomaan lämpimästi. Apinat ovat oppineet mm. milloin koululaisilla on välitunti, ja ne menevät silloin kerjäämään lapsilta suklaata ja muita herkkuja. Myös ikkunat kannattaa pitää asunnoissa tiukasti kiinni, sillä apinat livahtavat sisälle nopeasti ja penkovat asunnon mullinmallin ruokaa etsiessään. Ne kuulemma rakastavat mm. kuivapastaa, ja saattavat heitellä lasipurkkeja rikki saadakseen herkkuaan. Apinat myös purevat, villejä kun ovat.

Gibraltarin apinat

 

Apinoita ei saisi ruokkia, mutta kyllähän ne turisteilta ruokaa saavat. Kuskillamme oli pähkinöitä mukana ja lapset saivat niitä antaa apinoille. Mikään ei riittänyt, taskuista piti penkoa lisää herkkuja. Kuskimme kertoi, että vastoin yleistä luuloa apinoille ei saisi antaa esimerkiksi banaaneja liian sokerin takia. Turistit kuitenkin antavat kaikenlaista junkfoodia eläimille ja siitä seuraa sitten ikävyyksiä. Pelkona on, että apinat kesyyntyvät liikaa eivätkä enää pelkää ihmistä ollenkaan. Nytkin ne ovat jo melko röyhkeitä.

Gibraltarin apinat

Gibraltarin apinat

 

Magotit ovat uteliaita otuksia, hyvä etteivät autoon tunkeneet. Myös hierarkia oli hyvin tarkkaa, kaikki apinat seurasivat koko ajan syrjäsilmällä alfauroksen touhuja. Apinat, joita on Gibraltarilla noin 300 yksilöä, muodostavat perheitä, joilla on välillä ärhäköitäkin reviiririitoja.

Gibraltarin apinat

Gibraltarin apinat

 

Hämmästyttävän inhimillisiä nämä karvakaverit ovat. Toivottavasti löytyy tasapaino ja apinat saavat jatkaa asumistaan kukkulan kuninkaina ilman ihmisten aiheuttamia vatsavaivoja ja muita hankaluuksia!

Gibraltarin apinat

Gibraltarin apinat

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

2 thoughts on “Gibraltarin apinat – Nuo hassut, röyhkeät otukset

  1. Vitsit nuo apinat Gibraltarilla ovat pelottavia. Muistan edelleen miten yksi isompi uros lähti juoksemaan minua päin kun napostelin jotain pientä kassista. 😀 Hyppäsi suoraan päälle, mutta onneksi mies ehti suojaksi väliin. 😀

  2. Vitsit nuo apinat Gibraltarilla ovat pelottavia. Muistan edelleen miten yksi isompi uros lähti juoksemaan minua päin kun napostelin jotain pientä kassista. 😀 Hyppäsi suoraan päälle, mutta onneksi mies ehti suojaksi väliin. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.