Myönnän, minulla oli oma lehmä ojassa, kun houkuttelin perhettä viikonloppuna Badalonaan roomalaismarkkinoille, vaikka yritinkin heille tapahtumaa kaupata historian kautta. Vuonna 2000 ilmestynyt Gladiator ja siinä näytellyt Russell Crowe jättivät nuoren naisen sydämeen lähtemättömän, gladiaattorin muotoisen jäljen, ja toki, jos jossain on tapahtuma, jossa on pieninkin mahdollisus nähdä gladiaattoreita, vaikka edes halpoja kopioita, niin kyllä minä sinne haluan. Ja toki historiakin kiinnostaa, joo-o.
Vaikka Badalona, Barcelonan naapurikaupunki, on näin lähellä, noin kymmenen kilometrin päässä meiltä, niin joudun kyllä tekemään toisenkin tunnustuksen eli en tunne kaupunkia ollenkaan. Kertaakaan ennen tätä päivää en ollut käynyt kaupungissa, ainoastaan ajanut nopeasti ohi ranta- tai moottoritietä. Mutta nyt on sitten täälläkin käyty, tosin hieman normaalista poikkeavana päivänä, näkemättä juuri muuta kuin markkinahulinoita!
Badalonassa järjestettiin nyt vapun tienoilla 12:tta kertaa kaupungin historiaa muisteleva roomalaisajan juhla, Magna Celebratio. Roomalaiset perustivat Badalonan kaupungin Välimeren rannalle noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua nimellä Baetulo. Kaupungissa on vielä nykyäänkin jonkin verran jäänteitä tuosta roomalaisajasta, mm. kylpylän rauniot, ja kaupungin museossa on paljon juttua tuolta ajalta.
Juhlat kestivät tänä vuonna kolme päivää ja ohjelmaa oli paljon! Kojuissa esiteltiin entisajan tapoja ja monessa työpajassa sai itse kokeilla esimerkiksi korinpunontaa tai mosaiikintekoa. Yhdessä kojussa tehtiin pitkähiuksisille roomanajan kampauksia ja toisella kojulla näytettiin, miten roomalaiset saivat kaupunkeihinsa vettä. Näimme me hevosvaljakonkin vetämässä sellaisia Asterixin roomalaisystävät mieleen tuovia vaunuja.
Jaoin heti tuoreeltaan blogin Facebook-sivuilla pienen videonpätkän gladiaattoreiden taistelusta. Oikeastaan tässä esiteltiin sitä, miten gladiaattorit kouluttautuivat ja mitä varusteita heillä oli. Jännintä oli kuitenkin nähdä, miten he taistelivat ja ihan tosi jännintä oli päästä näytöksen loputtua yhteiseen kuvaan hikisen gladiaattorin kanssa. Minäkin pääsin!
Meille riitti pari tuntia kojuihin tutustumista ja gladiaattorinäytöksen katsomista ja ehdimme vielä mukavasti vappupiknikille läheiselle metsäalueelle Serralada Litoraliin ja tarkemmin ottaen siellä ikivanhalle arkeologiselle rauniolle Cadira del Bisbeen, jossa asuivat aikoinaan iberit, Iberian niemimaan vanhimmat nimetyt asukkaat. Melkoinen historiapäivä oli siis tämä vappupäivä!
Mitenkäs meni teidän vappunne?
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Enpäs tiennytkään tällaisesta kaupungista tai näistä juhlista! Jotenkin hassua, että noin läheltä suurta Barcelonaa löytyy tollainen kaupunki. 🙂 Ehdottomasti täytyy laittaa muistiin tämä, voin kuvitella että siskokin olis innoissaan roomalaisjuhlista gladiaattoreineen päivineen.
Badalona on aika iso kaupunki, väkiluvultaan Espoon kokoinen, mutta eipä ole ollut koskaan aiemmin sinne asiaa. Itse asiassa Espoossa ja Badalonassa on varmaan paljon samaa, asuuhan molemmissa paljon isommassa naapurikaupungissa töissä käyvää porukkaa jne.
Hehe, hieno aikamatka! Voisin itsekin lähteä katselemaan vanhana latinistina roomalaisaikojen tapoja… : )
Olin positiivisesti yllättynyt! Kivat juhlat 🙂
Nyt täytyy jo tosiaan varmaan olla kiinnostunut aiheesta tai pikkukaupungista ihan erityisesti, että tänne osuisi paikalle. En ollut koskaan osannut kuvitellakaan, että tällaisia edes olisi 🙂
Heh, tuo on ehkä vähän sama kuin jos turisti eksyisi Helsingistä Vantaalle tai Espooseen 🙂
Mielenkiintoinen tapahtuma! Minä tykkään kaikenlaisista teemajuhlista, niissä on hyvä tunnelma. Täällä Saksassa on usein keski-aikamarkkinoita ja ne ovat kivoja, vaikka ne mikään keskiaikafani olekaan.
Keskiaikamarkkinat ovat ihan mahtavia! Ei ole tullut pitkään aikaan käytyä, ja viimeisin blogipostaus taitaa sellaisista markkinoista olla vuodelta 2014, hups! (http://anskubcn.matkabloggaajat.fi/sattumalta-keskella-juhlia/)
Keskiaikaisellla markkinoilla on tullut kyllä käytyä, mutta en kanssa ole kuullut Rooman Ajan tapahtumista, nuo gladiaattorit kuullostavat kyllä todella mielenkiintoisilta 😉
Gladiaattorit ovat aika mielenkiintoisia, if you know what I mean 🙂
Kivan oloinen tunnelma! Itse vietin vapun kauneimmassa Suomessa mökillä järven rannalla. Siellä.ei gladiaattoreita näkynyt. Ainoastaan lokkeja, perhosia ja sinivuokkoja 🙂
No ei yhtään huono sekään, mielelläni oman vappuni olisin vaihtanut sinun vappuusi 🙂