Euroopassa on kyllä vaikka minkälaisia erikoisia paikkoja, jotka ovat sen verran pieniä, että iso yleisö ei niistä välttämättä tiedä eikä niihin varta vasten matkustaisi, mutta joissa ehdottomasti kannattaa käydä, jos sattuu olemaan sopivasti kulmilla. Äkkiseltään tulee omista postauksistani mieleen esimerkiksi Ranskan Carnacin pitkät kivirivit, maailman laajimmat lajissaan, kivimuodostelmat, joille Stonehenget ja muut pienet kivikasat jäävät toiseksi. Ranska ei pettänyt tälläkään joulukuisella reissullamme, sillä kävimme vuoren sisällä katsomassa ikivanhoja luolamaalauksia! Grotte de Niaux ja sen eläimiä esittävien maalausten näkeminen oli minun pienen historianörttisydämeni yhden haaveen täyttymys.

Grotte de Niaux sijaitsee lähellä Foix’n kaupunkia Lounais-Ranskassa. Alueella on paljon muitakin esihistoriallisia kohteita ja osa niistä on edelleen yleisölle avoinna (moni luolahan on maailmalla suljettu yleisöltä, sillä ihmisten mukanaan tuoma lämpö ja kosteus tuhoaa paikat nopeasti. Täälläkin osa luolaa on suljettu, koska maalaukset alkoivat peittyä ihmisten mukanaan tuomien bakteerien ja sienien alle). Kävimme monta vuotta sitten, lasten ollessa pieniä esimerkiksi lähellä olevassa esihistoriallisessa puistossa, Parc de la Préhistoire’ssa Tarasconissa, jossa lapset saivat kokeilla mm. jousiammuntaa ja seinämaalausta. Oli kiva paikka koko perheelle!

 

Madeleine-kulttuuri

Kun nämä Grotte de Niaux’n maalaukset tehtiin noin 14 000 vuotta sitten, alueella oli jokseenkin samanlainen ilmasto kuin nykyään Etelä-Ruotsissa. Jääkausi oli loppumassa ja ihmiset ja eläimet vaelsivat uusille alueille. Alueella asui ns. Madeleinen kulttuurin, jääkauden lopun metsästäjäkulttuurin ihmisiä, keräilijäkansaa, ihan samannäköisiä kuin mekin, ehkä pienempiä ja lyhytikäisempiä. He metsästivät mammutteja ja kehittivät aseita, mm. väkäsharppuunoita. Madeleine-kulttuurin kausi kesti kauan, noin 8 000 vuotta, ja tällä alueella on asuttu ja maalauksia tehty pitkän ajan kuluessa. Niaux’n luolan maalauksia on tutkittu radiohiiliajoituksella ja niiden tekoajankohta on määritelty 10 000 – 14 000 vuoden taakse, noin sadan vuoden marginaalilla.

Luolassa ei saanut ottaa kuvia salamavalon tuoman vahingon vuoksi, eikä kuvaaminen kyllä olisi helpolla onnistunutkaan, sillä ainoat valonlähteet olivat jokaisen vierailijan kädessä keikkuvat painavat ja jykevät taskulamput.

 

Luolan alkuperäinen sisäänkäyntiaukko on suljettu ja sen tilalle on tehty hieno ja turvallisempi sisäänkäynti, jonka yhteydessä on pikkuruinen matkamuistomyymälä, vessat ja infotauluja. Näkymät luolansuulta on hienot alas laaksoon. Luola on turvallinen, mutta hyvät, pitävät kengät tulee olla jalassa. Luolan lattia on paikoitellen liukas, eikä seiniin saa koskea tukea ottaakseen.  Luolassa tulee olla kesälläkin lämpimät vaatteet, sillä luolassa on aina tasainen 12 asteen lämpötila. Luolaan mennään maksimissaan 25 hengen ryhmissä oppaan kanssa ja sisäänpääsy pitää ostaa etukäteen netin kautta. Yksin ei luolaa pääse tutkimaan.

 

Oppaan johdolla kuljetaan noin 800 metriä syvälle vuoren uumeniin, välillä avarissa luolissa, välillä kapeissa käytävissä. Ympärillä lorisee vesi ja tippukivet kimaltavat. Matkan varrella on uudempia maalauksia ja kirjoituksia, tai no uusia ja uusia, nekin on maalattu jo 1600-luvulla. Jo silloin luola oli suosittu retkikohde, mutta silloin ei osattu suojella vanhoja maalauksia, eikä niiden ikää silloin osattu aavistaakaan. Luolassa vierailtiin tuolloin vain jännityksen ja elämyksen vuoksi, eikä kukaan osannut aavistaa seinämaalausten todellista ikää, sillä tuolloin uskottiin vain Raamatun oppeihin ihmisen synnystä. Maalausten todellinen ikä, noin 14 000 vuotta, alkoi selvitä vasta 1900-luvun alkupuolella, kun ymmärrettiin, että maapallon historia ulottuu pidemmälle kuin mitä Raamatussa kerrotaan.

Matkan varrella on myös mysteerisiä merkkejä ja symboleja paleoliittiselta ajalta. Samanlaisia pisteitä ja viivoja löytyy luolista ympäri Eurooppaa, alueilta, joissa Madeleine-kulttuuri kukoisti, ja kukaan ei tiedä, mitä varten ne on tehty. Ehkä niillä on viestitty jotain, ja ne voivat olla jonkinlainen kirjoitustaidon esiaste. Esimerkiksi yhdessä maailman kuuluisimmassa kalliomaalausluolassa, Altamiran luolassa Espanjan Cantabriassa on samanlaisia merkkejä (mutta sinne ei enää pääse rahvas niitä katsomaan juuri koskaan).

Lopulta olemme perillä Mustassa Salongissa, Salon Noir’ssa, jossa ne seinämaalaukset ovat. Ne ovat säilyneet täällä kuivan ilman ansiosta. Muualla luolassa on kosteaa ja jos siellä on maalauksia ollut, ne ovat kadonneet ajan saatossa. Täällä Salon Noir’ssa maalaukset ovat säilyneet lähes täydellisesti, tosin ainoastaan hiilellä ja kivimurskalla piirretyt kuvat. Mikäli täällä joskus on maalattu orgaanisilla materiaaleilla, kasvinosilla tai verellä, ovat ne kadonneet.

Oppaamme pyytää meitä sammuttamaan taskulamppumme ja hetken olemme ihan pimeässä, kuunnellen vain veden tippumista. Yleisön taskulamput tuottavat liikaa lämpöä, joten maalauksia katsellaan oppaan LED-valolla, joka tuottaa vähemmän lämpöä. Sitten opas laittaa oman lamppunsa päälle ja näemme 14 000 vuotta sitten maalattuja eläimiä, lähes ainoastaan biisoneita ja hevosia, joita ei laaksossa tuohon aikaan ollut. On erikoista, että valtaosa maailman luolamaalauksista esittää juuri biisoneita ja hevosia, ja ilmeisesti ne ovat olleet pyhiä eläimiä tai niissä on erityistä symboliikkaa, tai sitten niiden on vain uskottu tuovan metsästysonnea. Hyvin harvoin löytyy maalauksia, jotka esittävät ihmisiä ja asetelmia tai maisemia ei taida olla löydetty koskaan. Osa on tehty hyvin pikkutarkasti, osa rennommalla kädellä, ja taiteilijoita arvellaankin olevan useita. Miksi nämä on tänne tehty, sitä ei tiedä kukaan. Ehkä taustalla on ollut joku uskonnollinen syy.

Tässä luolassa ei ole ikinä asuttu, eikä tänne ole ollut helppo tulla. Asutut luolat ovat olleet lyhyempiä, sellaisia, joihin tulee luonnonvaloa, ja tähän luolaan on tultu varta vasten tekemään maalauksia ja on nähty suuri vaiva järjestää valaistus maalaamisen ajaksi tänne luolan syvyyksiin, liki kilometrin päähän maanpinnasta. Laakson vastarinteellä on luola, Grotte de la Vache, jota on varmuudella käytetty asumuksena, mutta täältä luolasta ei ole löytynyt mitään jälkiä asumisesta, vain maalaukset seinillä. Maalitarvikkeetkin on tuotu jostain kaukaa.

Salon Noir -luolassa saa olla vain parikymmentä minuuttia, jotta lämpö ei nousisi. Kokoonnumme vielä koko ryhmä Salon Noir’n keskelle ja opas kysyy, että olisiko porukassamme laulajia. Ei ole, joten opas laulaa itse ja akustiikka on täydellinen. Tämä on ollut todennäköisesti maalausten tekijöidenkin tiedossa, ja arvellaankin, että luolaa on käytetty uskonnollisiin tai rituaalisiin menoihin myös akustiikkansa takia.

Paluu takaisin maanpinnalle tapahtuu samaa reittiä kävellen. Hypimme muutamien vesilammikkojen yli ja varomme, ettei pää kopsahda kattoon. Yhtään ahdistavan ahdasta paikkaa reitillä ei ole, mutta ahtaanpaikankammoisen tai huonojalkaisen ei ehkä kannata tänne tulla, matka pimeydessä on sen verran pitkä.

 

Vierailu Grotte de Niaux’ssa

Varaa kierros etukäteen netistä. Kierrokselle mahtuu 25 ihmistä ja niitä järjestetään ranskaksi ja englanniksi. Kierros kestää noin 1,5 tuntia ja kävelyä tulee yhteensä noin 1,6 kilometriä. Tukevat kengät ja lämmin vaatetus pitää olla. Kameralla et tee luolassa yhtään mitään.

Lisätietoa, aukioloajat, hinnat, kierroksen varaaminen ja ne tästä postauksesta puuttuvat kuvat luolan maalauksista löytyvät Grotte de Niaux’n omilta verkkosivuilta.

Hei ja jos joku on käynyt jossain muussa luolassa, jossa on luolamaalauksia tai vaikka erikoisia tippukiviä, niin mielelläni kuulisin niistä! Itse olen käynyt tippukiviluolissa mm. täällä Kataloniassa Montserrat-vuoren alla, sekä Gibraltarilla. Jänniä paikkoja nämäkin.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).