Vaihteeksi Barcelonaa ja melkein turistihommia! Meillä oli hääpäivä ja jotakin spesiaalia teki mieli tehdä 17 vuotta kestäneen yhteisen arjen kunniaksi. Spesiaaleinta mitä tällä kertaa keksimme oli nousta pimentyvässä illassa La Pedreran katolle katselemaan valoshowta ja kilistellä laseja yhdessä kotikaupungin hienoimmassa monumentissa! Hieno ilta, onnistunut hääpäivä!
Ostimme pari päivää aiemmin netin kautta liput La Pedrera Night Experienceen. Kierrokseen kuuluu opastettu, aika nopea kierros läpi La Pedreran, musiikki- ja valoshow rakennuksen upealla katolla ja lopuksi pientä purtavaa ja skumppaa. Kataloniassa asuville vinkiksi, että hinta on meille paljon edullisempi kuin muualta tulleille. Kierros maksoi 20 euroa per henkilö ja täällä asumisen todistimme kuvallisilla paikallisilla henkilökorteilla ja lisäksi mukanamme oli sähkölasku, josta näkyi osoite. Kierros oli todellakin parinkympin arvoinen ja kyllä sen 34 euronkin arvoinen, jonka se muualta tulleille maksaa!
La Pedrera, alkuperäiseltä nimeltään Casa Milà oli arkkitehti Antoni Gaudín viimeiseksi jäänyt asuinrakennus. Oppaamme kertoi useita anekdootteja rakennuksen tilanneesta perheestä ja rakentamisen hankaluuksista, joita oli niin paljon, että lopulta Gaudí päätti, että hän ei enää ikinä suunnittele taloja ihmisille, vaan ainoastaan Jumalalle, ja hänen seuraava projektinsa olikin Sagrada Família, joka tunnetusti on edelleen keskeneräinen.
Valmistuttuaan vuonna 1912 La Pedrera oli Barcelonan edistyksellisin ja modernein rakennus (siinä oli mm. hissi, jolta tosin kesti vajaan vartin nousta kuudenteen kerrokseen sekä parkkihalli), mutta myös vihatuin sen kummallisen ulkonäön takia (La Pedrera, kivilouhos, oli alkujaan haukkumanimi, mutta nyt virallinen ja ylpeydellä kannettu nimi alkuperäisen rinnalla). Nykyäänhän La Pedrera on yksi Barcelonan tärkeimpiä maamerkkejä ja UNESCO:n maailmanperintökohde, ja jos täällä haluaa vierailla, niin liput kannattaa ostaa etukäteen sen omilta sivuilta täältä.
Olen käynyt La Pedrerassa ennenkin ja siksi ei jäänyt harmittamaan, että kierros rakennuksen sisällä oli aika nopea (esimerkiksi asuinhuoneistoa emme käyneet katsomassa. Talossahan asutaan edelleen muutamassa asunnossa ja yksi turisteille avoin huoneisto on kalustettu tyyliin sopivasti). Valoshow katolla nimittäin oli kertakaikkisen upea! Vaikuttava musiikki yhdistettynä Gaudín kummallisiin savupiippuihin ja torneihin heijastettuihin valoihin sekä alhaalla välkkyvä Barcelonan kaupunki loivat kyllä täydelliset puitteet hääpäivän viettoon. Sagrada Família näkyi kauempana, samoin monia muita maamerkkejä. Vaikka ollaan syyskuun loppupuolella, tuntui kuin olisi ollut lämpimässä kesäillassa, lomatunnelmissa.
Kierroksen lopuksi laskeuduimme takaisin katutasolle ja kippistelimme juhlapäivän kunniaksi. Ihana, ikimuistoinen elämys ja hääpäivä, tulkoon näitä vielä monta lisää!
Olen kirjoittanut aiemminkin Gaudín töistä, mm.
14 x Gaudí Barcelona – Arkkitehtuurin helmiä
Aikamoinen kesämökki – Casa Vicens (Gaudín ensimmäinen rakennus)
Jälleen yksi UNESCO-kohde: Cripta Gaudí – Colònia Güell
Park Güell – Kävelyllä puiston ilmaisella puolella
Taianomainen yö – Nits Màgiques Casa Battló
Sagrada Família – jälleen kerran
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Vaude, onpa tuo Pedrera upea valoineen – ihan täydellinen tuollaseen spessuun iltaan! 😍🏙️✨ Kiitos myös vinkistä meille Barcelonassa asuville, on aika hyvä alennus nimittäin. 😯
Yllätyin siitä, kuinka hyvä alennus olikaan! Normaalihintaa en olisi ehkä maksanut, sillä olen käynyt Pedrerassa aiemmin, mutta nyt ei kirpaissut liikaa 🙂