En aiemmin tiennyt, että Helsingin edustalla on yli 300 saarta, mutta nytpä olen taas hiukan viisaampi. Ja olen nyt myös osan niistä saarista nähnyt ainakin ohimennen, teimme nimittäin pienen laivaretken Helsingin kauniissa saaristossa!
Suomen Saaristokuljetus kuskaa ihmisiä Helsingin edustalla paikasta toiseen, ja me käytimme reittiä, joka kulkee Hakaniemestä Vuosaaren Aurinkolahteen, hypäten kyytiin Herttoniemen rannasta. Reitti pysähtelee useassa satamassa ja matkanteko on mukavan leppoisaa. Matka kestää reilun tunnin ja maksaa aikuiselta kympin, lapset puoleen hintaan. Leppoisaa matkantekoa.
Haluaisin kehua kyytiä estottomasti, mutta olosuhteillehan ei aina voi mitään. Tänä kesänä harvinainen aurinkoinen sää oli saanut muutkin innostumaan pienestä risteilystä ja niin paatti oli aivan tupaten täynnä. Emme päässeet kannelle katselemaan maisemia, vaan istuimme ahtaasti sisällä laivassa, katsellen ohi lipuvia maisemia tuhruisen ikkunan läpi. Vasta viimeisellä pätkällä mahduimme kannelle ja saimme haistella meri-ilmaa. Helsingin saaristo näytti tunnelmalliselta: minäkin haluan tänne lomapäivien viettoon!
Ja kyllähän ne saaret kauniita olivat. Kivisiä luotoja, jyrkkiä kallioita sekä somia – ja välillä hulppeita – mökkejä. Näimme muitakin lintuja kuin lokkeja ja muutama purjeveneilijä oli innostunut merille. Voi miksi minun sukuni ei ole saaristosta, olisin nimittäin mielelläni viettänyt lapsuuteni rantakallioilla hyppien!
Aurinkolahdessa oli paljon porukkaa nauttimassa auringosta. Kävelimme pitkin hiekkarantaa, lapset kahlailivat ja kiipesivät kallioille. Aika mukavannäköistä asuinaluetta, jossa emme olleet aiemmin käyneet.
Olimme saaneet suosituksen käydä Kahvila Kampelassa välipalalla, ja siellä kävimme. Kermainen lohikeitto maistui keliaakikollekin (tosin olisi pitänyt ehtiä kiljaista ennen kuin tarjoilija laittoi gluteenittoman leivän päälle margariinia rasiasta, joka oli ihan täynnä ruisleivän muruja. Ei näin.). Yksi pieni tyttö täytti itsensä isolla pannukakkuviipaleella ja muukin perhe sai riittävästi ruokaa. Mukava pieni rantaravintola! Ja mukava muutaman tunnin retki muutenkin!
Onko täällä muita maakrapuja, jotka ovat vasta aikuisena päässeet merielämän makuun? Tai sellaisia, joille Helsingin saaristo on lapsuuden leikkipaikka?
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Kivan merellisiä kuvia! Eikä sitä kansipaikkaa olisi kannattanut haikailla, sen verran viileää Suomessa on koko kesän tainnut olla, että viiden minuutin sisällä olisitte kuitenkin toivoneet olevanne sisällä 🙂
On kyllä erikoisen viileät heinäkuun säät. Minäkin ehdin jo napata jonkun ihmeellisen 24 tunnin kuumeen, kun kävin liian kesäisillä vaatteilla kaupassa! Onneksi otin saman takin mukaan, mikä minulla oli edellisellä Suomen reissulla viime syyskuussa 😀