Edellisestä talvireissusta Helsinkiin on aikaa muutama vuosi. Taisi olla joulukuu 2012, kun viimeksi käväisin työreissulla Suomessa, ja silloinkin kaupunki oli jo talviasussaan, tosin päivät tuntuivst lyhyemmiltä kuin nyt tammikuun lopulla. Kesäkuukausina olen kyllä Helsingissä viettänyt aikaa, viime kesänäkin pitkän pätkän, kun meillä oli asunnonvaihdon merkeissä kämppä käytössä parin viikon ajan, mutta talvisin tulee vuosi vuodelta harvemmin lähdettyä Suomen pakkasiin.

Helsinki oli viikonlopun yli kestäneen reissuni aikaan luminen ja kylmä, oikeasti talvinen. Aikaa kaupungilla pyörimiseen oli liian vähän, mutta ehdin sentään vähän käydä kahlaamassa lumisilla kaduilla, fiilistelemässä talvea ja ostamassa tuliaisia kotiin, pari kertaa jopa valoisaan aikaan. On aina jännä huomata, miten erilaisia kaupungit ovat eri vuodenaikoina ja eri säätiloissa. Hajut, äänet ja tunnelma ovat erilaiset, tutut kulmat näyttävät uusilta ja tuntemattomilta. Kaupunki elää ihan eri rytmissä ja välimatkat tuntuvat lumipyryssä kymmenkertaisilta verrattuina kauniisiin kesäpäiviin.

Ulkosuomalaisena tulee aina kiinnitettyä huomioita juttuihin, jotka ovat Suomessa eri lailla kuin nykyisessä kotimaassa tai siitä, kun Suomen jätti taakseen. Tällä kertaa ihmettelin mm. näitä asioita:

• Lunta tuiskuttaa vasten kasvoja ja sukat vettyvät sohjoon uponneissa kengissä. Vähäiset liikkeellä olevat autot matelevat hitaasti auraamattomilla, suolasta likaisen ruskeiksi muuttuneilla teillä. Silti kukaan ei kävele liikennevaloissa päin punaista, vaan väki odottaa kärsivällisesti, että valo vaihtuu vihreäksi. Toisaalta sitten, kun joku laista välittämätön tyyppi kävelee päin punaisia, koko porukka seuraa sokeana laumana perässä. Hassua.

• Ravintoloita kyllä Helsingistä löytyy, mutta voi miten vaikeaa onkaan löytää ravintola, joka tarjoaa muuta kuin nepalilaista, thaimaalaista tai kebabia. Niitä saan mistä maasta tahansa ja nyt tekisi mieli jotakin ihan suomalaista tai pohjoismaista, jotain eksoottista. Tokihan Helsingissä suomalaiseen ruokaan keskittyneitä ravintoloita on ja niissä olen käynytkin, mutta sattuman varaisesti niihin ei kyllä tunnu törmäävän, vaan etniset ravintolat ovat yleisempiä.

• ”Kakstoista vai kuustoista?”. Tarjoilija kysyy kuinka paljon viiniä kaadetaan lasiin, enkä minä ymmärrä mistä on kyse. Täällä Espanjassa lasi täytetään eikä siinä mittoja kysellä. Toisinaan lasi täyttyy piripintaan, toisinaan lasi jää vajaaksi. Joskus pöytään jätetään koko pullo ohjeistuksella, että ”kaatakaa vaan siitä sen verran kuin haluatte”.

• Ihmiset ovat aidosti ystävällisiä niin kaupoissa, ravintoloissa kuin kahviloissakin. En kohdannut yhtään kyllästynyttä, nyrpeää tai välinpitämätöntä asiakaspalvelijaa tällä reissulla. Oliko minulla vain satumainen tuuri vai onko jotakin tapahtunut sitten vuoden 2002, kun lähdin Suomesta? Kauppaan astuessani myyjät tervehtivät, kysyivät, että voivatko auttaa ja sen jälkeen jättivät rauhaan eivätkä hengittäneet niskaan. Hyvä, näin sen pitää ollakin.

Iso sydän Helsingille, olet ihana ja toivottavasti nähdään taas pian <3

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).