Vuoden 1982 hiihdon MM-kilpailut. Kirvesniemi, Mieto, Puikkonen, Nykänen. Itse kisoista en muista yhtään mitään, olinhan alle kouluikäinen, mutta paikan nimi, Holmenkollen, jäi mieleen, se kun oli lapsen korvaan niin hassu ja tarttuva. Holmenkollenista kuulin myös koko 1980-luvulla käymäni ala-asteen ajan, sillä katsoimme opettajan johdolla kaikki tärkeimmät hiihtokilpailut koulun liikuntasalissa. En tiedä, että kuuluiko urheilukilpailujen katsominen varsinaisesti opetussuunnitelmaan vai oliko se opettajan oma päätös, mutta mieluumminhan sitä istua napotti kylki kyljessä luokkakavereiden kanssa koulun kovilla penkeillä hiihtokilpailuja katsoen kuin opiskeli esimerkiksi matematiikkaa!
Nyt kun kävimme Oslossa, halusin nähdä maisemia yläilmoista (it’s my thing) ja kun meille sattui vielä satumaisen kaunis sää, niin tottakai me kävimme ensi töiksemme tutustumassa Holmenkolleniin ja nousimme mäkihyppytornin huipulle!
Halusimme käydä paitsi tornissa, myös maailman vanhimmassa hiihtomuseossa, asuuhan meillä vanha suksijäbä ja randomies. Perhelippu (2 aikuista + 2 lasta) maksoi 350 NOK, yksittäinen aikuisten lippu olisi ollut 140 NOK, ja lipulla pääsee siis torniin ja museoon. Hissi vie ylös hyppyrimäen huipulle ja maisemat olivat huikeat. Minulle tuli lievänä pettymyksenä reissullamme se, että Oslossa Norjan mahtava luonto ei näy kovin selvästi, mutta täältä ylhäältä näki, että kyllä sitä vuonomaisemaa, mäkisyyttä ja metsäisyyttä on. Tänään näki kauas!
Auringossa paistattelun jälkeen laskeuduimme alas hiihtomuseolle, joka väittää siis olevansa maailman vanhin. Ihan mielenkiintoinen paikka, vaikka itse en mikään penkkiurheilija olekaan. Pääsiäisen kunniaksi museossa oli lapsille pieni aarteenmetsästys, josta sai palkinnoksi suklaata, ja kyllä koko perheelle riitti museossa kivasti ihmeteltävää.
Hypistelimme hetken matkamuistoja pienessä kaupassa ja kävimme kahvilla. Pihalla olisi ollut jonkin sortin hiihtosimulaattori, mutta jätimme sen väliin, sillä onhan tässä tullut hiihdeltyä tarpeeksi ihan tosielämässäkin (mäkeä ei kyllä ole hypätty muuta kuin Wiillä, eikä hypätä).
Viimeisenä Oslo-päivänämme kävimme vielä toisen kerran hieman jaloittelemassa Holmenkollenilla. Alue on täynnä hiihtolatuja ja kauniina kevätpäivänä, joka sattui vielä olemaan pitkäperjantai, hiihtäjiä oli paljon. Oli perhekuntia, joilla oli mukana isot reput täynnä evästä, ja olisipa ollut itsekin kiva kokeilla pitkästä aikaa murtsikointia ja syödä eväät jossain mäen päällä. Pikkusisko on jo 11-vuotias, eikä hän ole muistaakseni ikinä kokeillut murtomaahiihtoa. Miten tässä näin on päässyt käymään! Olisi myös ollut hauska laskea pari kilometriä pitkä pulkkamäki, Korketrekkeren.
Me kävimme toisessakin legendaarisessa mäkihyppypaikassa muutama vuosi sitten, Puolan Zakopanessa. Silloin emme nousseet ylös torniin, sillä sää oli kurja, mutta päästiinpä nyt viimein korjaamaan vahinko ja ylös mäkihyppytorniin. Holmenkollen on hieno ulkoilupaikka ja eipä ole ihme, että se on Oslon, ellei koko Norjan suosituimpia turistikohteita, ja myös paikallisten suosiossa. Ehdottomasti käymisen arvoinen!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).