En uskalla väittää, että itsenäisyyspäivä olisi ulkosuomalaiselle tunteellisempi päivä kuin Suomessa asuvalle suomalaiselle, mutta en ainakaan itse onnistunut välttämään eilen koti-ikävää, kaipuuta ja kummallista melankoliaa, jota koen aina viettäessäni juhlapäivää ulkomailla. Oli joulu tai juhannus, Suvivirsi tai Sylvian joululaulu, liikutun ja kyynelehdin. Koti-ikävä valtaa mielen ja haluaisin Suomeen heti, omieni keskelle.

Eilen, Suomen täyttäessä sata vuotta, tunsin syvää kiitollisuutta kaikesta, mitä Suomi on minulle tarjonnut: laadukkaan, ilmaisen koulutuksen, edullisen terveydenhuollon aina kun sitä tarvitsin, mahdollisuuden elää lapsuuteni niin, että sain vapaasti ja turvallisesti juosta kylillä ja metsissä ilman aikuisen valvontaa. Hyvin harvalle ihmiselle näitä on tarjolla, ei minunkaan lapsilleni, ja vuodet ulkomailla ovat todella opettaneet arvostamaan asioita, joita en Suomessa asuessa tullut edes ajatelleeksi.

Itsenäisyys ja sen merkitys on ollut luonnollisesti koko syksyn mielen päällä johtuen näistä Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä, kaikista keskusteluista, joita olen käynyt ihmisten kanssa ja kaikista tapahtumista, mitä tässä syksyn mittaan on nähty. Itse en osaisi kuvitellakaan, että Suomi olisi edelleen osa Venäjää. Että Räikköset, Nykäset ja Lordit olisivat voittaneet Venäjän lipun alla. Että Alma ja muut muusikot ja taiteilijat veisivät Venäjää maailmankartalle. Että minulla olisi Venäjän passi. Siihen passiin ne minun tunnesiteeni ehkä eniten juuri konkretisoituvatkin: Suomen passi, tuo paljon käytössä oleva dokumentti, merkitsee minulle äärettömän paljon, enkä halua luopua siitä ikinä. Se merkitsee minulle vapautta mennä mihin haluan, mutta myös vapautta palata Suomeen milloin haluan.

Ja suomen kieli, siinä toinen asia, johon minulla on hyvin vahvat tunnesiteet. Oma suomeni on hieman ruostunut vuosien mittaan, mutta teen parhaani ylläpitääkseni sitä ja myös siirtääkseni rakkauden kieleen myös lapsilleni. Näen suomen jonkinlaisen linkkinä omien lasteni ja omien vanhempieni välillä. Hyvin helposti olisi tilanne, että heillä ei olisi yhteistä sujuvaa kommunikointikieltä, ja se olisi suuri sääli. Heidän elämänsä ja todellisuutensa ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta ainakin edes yhteinen kieli yhdistää.

—

Meidän itsenäisyyspäivän juhlinnat menivät hieman eri lailla kuin olin ajatellut. Olin suunnitellut juhlavan menun ja ostanut meille tytöille kauniit juhlamekot. Oli hankittu kynttilöitä ja servettejä, ja telkkarista oli jo etukäteen katsottu, että mihin aikaan tulee Tuntematon sotilas ja Linnan juhlat. Tarkoitus oli viettää ihana, rento päivä tässä väliaikaisessa asunnossamme ennen muuttoa takaisin kotiin (ai niin, en ole tainnut blogissa kertoakaan, että olemme olleet kohta kuukauden remonttievakossa! Tällä viikolla meidän pitäisi päästä takaisin kotiin, mutta mikäpä kiire tässä, väliaikainen asuntomme on oikein mukava. Mutta voi että miten mukava tuleekaan nyt kodistamme, en malta odottaa, että pääsen sitä laittamaan!).

Kävi kuitenkin niin, että tunnollisena työntekijänä heräsin vapaapäivään sairaana (Espanjassahan myös on 6.12. yleinen vapaapäivä Espanjan perustuslain kunniaksi). Olo oli kuin jyrän alle jääneellä, eikä ääntä tullut ollenkaan. Päätä jomotti, lihaksia särki, mutta pahinta oli se, että ääntä ei tullut tosiaan kuin pikkuisen pihinää. Ei auttanut Strepsils, tee eikä särkylääkkeet, ja niin tämä merkittävä itsenäisyyspäivä meni minun osaltani lähinnä nukkuessa. Onneksi olimme ostaneet Ikeasta valmista piparitaikinaa ja Pikkusisko pääsi leipomaan, ja mies oli laittanut lohetkin graavautumaan jo hyvissä ajoin. Ihan hyvin söimme ilman minun monimutkaista kakunleivontaakin ja Linnan juhlatkin näin (Tuntematon meni ohi, sillä nukuin silloin. Ensi vuonna paremmalla onnella). Ihan hyvä itsenäisyyspäivä näinkin.

Odotan suuresti maaliskuista matkaani Suomeen, keväthankien keskelle. Kaikkien näiden ulkomaan vuosien jälkeenkin tuntuu edelleen siltä, että aina kun matkustan Suomeen, menen kotiin. Ja kotihan se Suomi on, asuin missä vaan! Siellä on juuret, siellä on meikäläiset, siellä on hyvä olla.

Paljon onnea rakkaalle Suomelle ja meille kaikille suomalaisille myös seuraavaksi sadaksi vuodeksi!

Suomalaisuutta pohdin jo pari vuotta sitten blogissani, se teksti löytyy täältä.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).