Lappi, Suomi

Joulu Lapissa vuosien tauon jälkeen

Nyt tekee mieleni sanoa, että ”sorry not sorry”. Katosin kahdeksi viikoksi lähes täysin sosiaalisesta mediasta ja blogiini en koskenutkaan, eikä harmita, saati sitten kaduta tippaakaan. Olin Suomilomalla!

Blogin päivittämisen sijaan päivittelin kuulumisia ja maailman menoa kasvotusten oikeiden ihmisten kanssa, ja läppärillä istumisen sijaan istuin mieluummin saunan lauteilla. Muiden blogien lukemisen sijaan luin mieluummin ihan oikeita kirjoja (ja ilokseni huomasin pystyväni edelleen pitämään melkein entistä lukutahtiani yllä, mikäli olosuhteet ovat suotuisat. Heräsin aamuisin muutamaa tuntia ennen muuta perhettä ja sain luettua viikossa neljä kirjaa ja kasan lehtiä. Kiitos äiti, kun kävit kirjastossa!).

Olimme siis kaksi viikkoa Suomessa, Posiolla ja Rovaniemellä joulun vietossa. Edellisestä talvireissusta Suomeen on noin kahdeksan vuotta, tosin ihan emme ole päässeet yhteisymmärrykseen, että vietimmekö edellisen kerran joulua Suomessa vuonna 2010 vai 2011. Joka tapauksessa meidän tytöt eivät ole Suomen talvea kokeneet sitten pikkulapsi-iän, ja vaikka lumessa he ovatkin päässet tarpomaan joka talvi Pyreneillä, oli Lapin pakkaset, tykkylumet, neljältä iltapäivällä lankeava täydellinen pimeys ja joka puolella ympäröivä valkoisuus heistä kovin ihmeellistä.

Joulu Lapissa

Ja mitä teimme? Juhlimme joulua perinteiseen malliin mökillä. Joulupukki kävi ja pöytä notkui ruoasta. Kylpytynnyri höyrysi pihalla ja sinne saunasta kipaistessa jalkapohjat meinasi jäätyä maahan kiinni, kun oli sen verran pakkasta. Pihaa valaisi jäälyhdyt ja yöllä jätti-iso kuu möllötti taivaalla ja teki metsiin pitkiä varjoja. Oli kuin olisi postikortissa ollut.

Joulu Lapissa


Aatonaattona kierrettiin Riisitunturilla Riisin Rääpäsy ja ikinä ei ole makkara maistunut niin hyvälle kuin siellä. Uuden vuoden aattonakin ulkoiltiin, kun kiersimme Rovaniemellä Ounasvaaran talvikävelyreitin. Näistä teen omat postauksensa jahka ehdin.

Joulu Lapissa
Joulu Lapissa


Kävimme katsomassa Ailo – Pienen poron suuri seikkailu -elokuvan ja silittämässä elokuvan päänäyttelijää eli Prinssi-poroa. Lapset pääsivät myös kovasti kasvaneen Prinssin/Ailon vetämän reen kyytiin. Tykkäsimme elokuvasta ja käymme sen katsomassa uudestaan Barcelonassakin kavereiden kanssa, jos se tänne tulee. Tuttuja maisemia Riisitunturilta ja tuttu poro, melkein sukua!

Joulu Lapissa


Yhtenä päivänä ajelimme Rukalle. Emme ole sielläkään käyneet vuosikausiin ja sehän oli muuttunut aivan valtavasti. Tytöt eivät olleet siellä käyneet koskaan talvella ja Pikkusisko ihastui täysin: ”Voi miten söpö ja pikkuinen laskettelukeskus!”. He ovat tottuneet Pyreneihin ja Alppeihin ja heille Ruka näytti todella sympaattiselta. Matkalla Posiolta Rukalle kävimme Korpihillassa kahvilla. Yhden Kuohuva kuusenkerkkä -juoman poksautimme vuoden vaihtuessa, jotta alaikäisetkin saisivat kilistellä muiden kanssa. Posiolla kävin tottakai Pentikillä hypistelemässä uutuuksia.

Joulu Lapissa
Joulu Lapissa


Rovaniemi oli muuttunut myös paljon sitten edellisen jouluvierailumme. Siellähän oli ihan kivasti joulutunnelmaa! Kävimme Napapiirillä hämmästelemässä turistien paljoutta ja heidän valmiuttaan maksaa älyttömiä summia meille niin arkisista asioista. Hienoa kun turisteja on ja vielä parempi, jos he jättävät rahansa Lappiin. Me emme langenneet porontaljoihin tälläkään kertaa, mutta outletista lähti mukaan Fiskarsin lettupannu.

Joulu Lapissa


Lupailimme lapsille ennen lomalle lähtöä, että kun tämän joulun vietämme Suomessa, niin vuoden päästä voisimme lähteä jouluksi vaikka New Yorkiin tai jonnekin paratiisisaarelle (joulut kotona on todettu huonoksi ideaksi). Mutta enpä tiedä… Reissumme oli nyt niin onnistunut, että vaikea olisi olla menemättä ensi joulunakin Suomeen. Olemme onnekkaita, sillä meille joulu Lapissa on hyvin helppo järjestää, kun olemme sieltä kotoisin, ja siellä on melkein takuuvarmasti aina lunta ja hyvä meininki.

Kunhan tässä asetumme taas kotiin ja arkeen, saamme pyykit pestyä ja joululahjaksi saadut jutut paikoilleen, täytyy kai alkaa jo tosissaan miettiä ensi joulua, mökit kun menevät nopeasti. Nyt kuitenkin vielä hetken fiilistelen valokuvien kanssa ja kipuilen tätä kotiin paluuta. Oli kerrassaan ihana Suomiloma!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

2 thoughts on “Joulu Lapissa vuosien tauon jälkeen

  1. Voi tuo kaikki kuulosti niin ihanalta ja todella hieno juttu, että pääsitte fiilistelemään joulua rakkaittenne kanssa. Lapin luonto on niin erityinen. Kiva oli lukea, että saitte nauttia siitä yhdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.