Barcelona, Katalonia, Retkeily

Joululoma rajatulla alueella (ja retkeilyä Serralada de Marinan luonnonpuistossa)

Pitkä joululoma alkaa vedellä viimeisiään, ja ehkä ihan hyvä niin. Mukava palata arkeen ja normaaliin päivärytmiin (tosin mies ja lapset ovat jo hetken tehneet etähommia ja vain minä olen saanut lomailla hieman pidempään, kun lomani myöhemmin aloitin).

Meillä oli ihan erilainen joulu ja loma kuin ikinä ennen. Olimme vain kotona, kotikulmilla. Rajoitukset tiukentuivat juuri ennen joulua, joten heitimme hyvästit haaveillemme hiihtelystä, vuorimaisemista ja ystävien tapaamisesta, saati siitä, että pieni mökkimme vuorilla ehtisi valmistua vuoden 2020 puolella. Silti meillä oli tosi kiva joulu: ei ollut paineita matkalaukkujen pakkailusta tai lentoaikatauluista, ei siirtymisistä eri paikkoihin. Olla möllöteltiin vaan ja syötiin hyvin. Kuusen alle ilmestyi juuri sopivan kokoinen kasa paketteja ja katsoimme joululeffoja urakalla. Aika täydellinen joulu teiniperheessä, semmoinen rento.

Tottakai me retkeilimmekin sen minkä rajoitusten kanssa pystyimme, onhan se yksi minun ja mieheni rakkaimmista yhteisistä harrastuksista (ei nuorison, heidät saimme liikkeelle vain kerran, kun kaveritkin olivat mukana). Kävimme kerran tallustelemassa Collserolassa eli tuolla kukkulalla, jossa on esimerkiksi Tibidabon huvipuisto, ja peräti kolmesti naapurikaupunkien puolella Serralada de Marinan luonnonpuistossa. Olemme siellä monesti käyneet aiemminkin (esimerkiksi kerran keväällä), mutta pyörineet aina samoilla poluilla. Nyt löysimme ihan uusia reittejä, ja kyllä tämä meni nyt ihan ykköseksi lähiretkeilykohteiden listalla. Mahtavat maisemat joka puolelle, monta erilaista kohdetta ja julkisillakin pääsee, jos omaa autoa ei ole!

Yhden kerran nousimme vanhoille iberialaisen kylän raunioille, jossa olemme käyneet muutaman kerran ennenkin, ja tämän retken teimme kavereiden kanssa. Toisen suunnittelimme siten, että pääsimme tutustumaan matkan varrella vanhaan Sant Jeroni de la Murtran luostariin, ja kolmannella, josta nämä kuvat ovat, nousimme kolmelle kukkulanhuipulle katselemaan maisemia. Kuvat eivät ole kovin kaksisia: alhaalla Barcelonan päällä roikkui harmaa utu, eikä minun pienellä reissukamerallani saanut kunnon kuvia maisemista. Kahdella muulla retkellä kamera ei ollut edes mukana, ja se olisi ollut täysin mahdoton ajatus vielä vuosi sitten. Koronapaskavuosi söi motivaatiota hetkien tallentamiseen ja myös bloggailuun, mutta ehkä tämä tästä taas lähtee…

Jos joululoma oli erilainen, on tuleva kevätkin erilainen. Meillä ei ole mitään suunnitelmia. Ei yhden yhtä reissua, jota odottaa, ketään ei tule meillä käymään, me emme käy missään. Onhan se mökkiprojekti, mutta sitäkään en enää uskalla fiilistellä, kun se on venynyt koronan ja rajoitusten takia niin paljon. Tuleeko koko hommasta mitään ja saadaanko koko mökkiä koskaan, saapa nähdä.

Sinänsähän tässä kotoilussa ja arjen rauhoittumisessa ei ole mitään vikaa, mutta jumalauta kohta vuosi jatkuvasti muuttuvien rajoitusten kanssa elämistä, argh! Jotenkin on nyt taas hermot tiukilla (jännä miten tämänkin kanssa fiilikset vaihtuu). Vuoden ensimmäisten päivien tapahtumien ja uutisten takia tekisi mieli kaivautua johonkin luolaan pariksi viikoksi ilman kännykkää, ja pistää muutkin ihmiset omiin luoliinsa miettimään asioita ja maailmanmenoa. Jospa se viruskin siinä samalla häviäisi. Mutta eipä voi mitään, kaikki me tautipesäkkeissä asuvat taidetaan olla samassa tilanteessa eli kohtalotovereita varmasti löytyy! Ei se auta kuin jatkaa tsemppaamista, yrittää nauttia hyvistä hetkistä ja siivota elämästä kaikki mahdolliset mieltäpahoittavat ja negatiiviset asiat ja porskuttaa vaan arjessa eteenpäin. Kyllä tämä joskus tästä taas paremmaksi muuttuu!

Serralada de Marina
Serralada de Marina
Serralada de Marina
Serralada de Marina
Serralada de Marina

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

5 thoughts on “Joululoma rajatulla alueella (ja retkeilyä Serralada de Marinan luonnonpuistossa)

  1. Tutulta kuulostaa näin Enkkulassa asuvan korviin 🙂 Joulu oli hiljainen, kun viime hetken sääntömuutosten vuoksi ei sitten voinutkaan nähdä sukua ja ystäviä, mutta toisaalta ihan kiva rauhoittua ihan oman porukan kesken. Joululahjojakin tuli, vaikka postit ja kuljetusliikkeet kautta ainakin pohjoisemman Euroopan ovat aivan sekaisin, kun koronan lisäksi vuodenvaihteessa iski vielä brexitkin, ja jotain paketteja on edelleenkin matkalla.

    Toivottavasti mökkiprojektinne tästä vauhdittuu ja pääsette pian nauttimaan lomahetkistä siellä!

    1. Me pyydettiin isovanhempia ja kummeja, etteivät lähettäisi tänä vuonna mitään paketteja. Ja silti meille tuli yksi paketti, sellainen aivan random! Meille siis tuli joulun alla pakettikortti, jossa oli meidän katuosoite ja -numero, mutta ei vastaanottajan nimeä eikä asunnon numeroa. Eikä lähettäjästä muuta tietoa kuin nimi ja maa (ei kukaan tuttu). Mies kävi postissa kysymässä, että mitä tälle tehdään, kun ei tämä nyt varmasti meille ole, mutta virkailija sanoi, ettei hän tiedä kenelle muullekaan sen voisi antaa eli vie pois vaan. Kysyttiin kaikilta naapureilta, että odottaako kukaan pakettia tämän nimiseltä tyypiltä, mutta ei kukaan tunnistanut. Odoteltiin joulun yli (ja laitoin Facebookissa viestin yhdelle samannimiselle ihmiselle, mutta ei vastausta) ja avattiin paketti nyt alkuviikosta. Nyt meillä on ihkauudet Dr. Martens -saappaat, joilla ei tehdä mitään (kun ovat harmi kyllä liian pienet). Eli kyllä, postiliikenne on sekaisin 😀

    1. Ei päästä tännekään enää :(. Nykyiset rajoitukset on voimassa ensi viikon ja siitä eteen päin ei ole mitään tietoa. Saa nähdä mitä keksivät…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.