Muistatteko, kun pari vuotta sitten syyskuussa yritimme mennä bongailemaan murmeleita lähivuorille, mutta luontoäidin kalenteri oli sekaisin ja talvi yllätti retkeilijät? Silloin jäi murmelit ja muut luontokappaleet lehmiä lukuunottamatta näkemättä ja kengätkin kastui sohjolumessa. Siitä asti on mieltä kaihertanut tämä näkemättä jäänyt retkikohde, ja nyt sitten tuumasimme, että kun ei kerran juhannus tunnu miltään täällä kaupungissa, niin tehdäänpä pieni juhannusretki vuorille, pienellä mahdollisuudella nähdä noita minun voimaeläimiäni murmeleita!
Ihan koko perhe ei tietenkään retkellä lähtenyt mukaan, vaan Isosisko jäi kotiin talovahdiksi. En jaksanut painostaa tyttöä vetämään vaelluskenkiä jalkaan, olihan hän juuri kävellyt monta pitkää päivää Camino de Santiagolla. Ysiluokkalaiset tekivät vajaan viikon mittaisen retken Atlantin rannikolle San Sebastianin suunnalle ja kävelivät pyhiinvaellusreittiä kolmen päivän ajan aika pitkillä päivämatkoilla. Jalat olivat rakoilla ja tyttö väsynyt, mutta yllättävän onnellinen, ja hän sai jäädä kotiin katsomaan Netflixiä ja järjestelemään koulunvuoden aikana kertyneet paperit ja muut sälän.
En pidä teitä enempää jännityksessä, mutta ei, tälläkään kerralla emme nähneet murmeleita. Pesäkoloja näkyi aivan valtavasti ja yhden kerran kuulimme vihellyksiä, mutta visusti pysyivät piilossa nuo karvaturrit. Muita ihania silti näimme: pikkuisen hiiren kurkistelemassa pesäkolostaan ja Samppa näki ison vuorikaurislauman käydessään topittamassa yhden kukkulan sillä aikaa, kun me tytöt köllöttelimme auringossa. Taivaalla liiteli valtavan kokoisia lintuja, ja tälläkin kerralla näimme lehmiä ja hevosen hirnuntaakin kuului jostain. Allaolevissa kuvissa lehmät erottuvat hyvin, mutta kahdessa muussa hiirulainen ja kauriit maastoutuvat ja piiloutuvat aika hyvin.
Viimeksi, kun täällä olimme, me emme tosiaan päässeet varsinaisille mansikkapaikoille ollenkaan, vaan jouduimme kääntymään takaisin jo ihan reitin alkupäässä. Ihan hämmästyin, kuinka kaunista täällä oli ilman lumipeitettä. Olisihan minun se pitänyt toki tajuta, onhan ihan lähellä esimerkiksi upea Vall de Núria, jossa kävimme edellisen kerran viime kesänä. Tällä reitillä ollaan puurajan yläpuolella ja ollaan jo oikeasti Pyreneillä.
Meillä oli tietysti nytkin mukana piknik-eväät, jotka oli helppo aamulla koota edellisen illan juhannuspöydän jämistä. Parhaimmaksi herkuiksi osoittautuvat marjat, vaikka pelkäsinkin, että ne mössöytyvät repussa tunnistamattomiksi. Jatkossa otetaan aina marjoja mukaan karkkien sijaan! Meillä oli eväitä niin paljon, että pystyimme pitämään kaksi kunnollista evästaukoa, molemmat aika hienoissa paikoissa, eli vaikka reittimme oli lyhyt, reilut neljä kilometriä, saimme aikaa kulumaan täällä koko päivän. Retken lopuksi kävimme vielä limpparilla lähellä olevalla vuoristomajalla, Refugi Corral Blancilla.
Sellainen juhannusretki vuosimallia 2019! Juhannus on aina vähän tiukka paikka minulle, kun täällä ulkomailla asun. Kaverit Suomessa hehkuttelevat keskikesän ja mökkeilyn ihanuutta pitkin somea, ja täällä Barcelonassa on kuumaa ja meluisaa. Täälläkin vietetään juhannusta, Sant Joania, tosin vasta tänään isojen ilotulitusten, cavan juonnin ja cocan syönnin merkeissä ja maanantai on vapaapäivä, mutta eihän se nyt sama asia ole. Mutta ihan kiva jussi meillä tänäkin vuonna on: eilen tämä retki ja tänään menemme kavereiden kanssa syömään ja katsomaan ilotulitusta. Rannallekin voisi ehtiä. Ja parin viikon päästä me tytöt olemme jo Suomessa ja voimme viettää vaikka jälkijuhannusta, jos siltä tuntuu!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn)