On kuulkaa todella iso muutos minun elämässäni se, että lapseni ovat jo niin isoja, että heidät voi jättää kotiin vaikka koko päiväksi ja lähteä itse sellaisiin paikkoihin, joissa he vain vinkuisivat ja kitisisivät! Eilen, syyskuisena lauantaina, hyppäsimme mieheni kanssa autoon lasten vielä nukkuessa ja ajelimme päiväksi Costa Bravalle. Täydellinen päivä! Ensin kiertelimme ikivanhoja kivikasoja, joista teen postauksen myöhemmin, ja sitten kävimme lyhyen rantsukävelyn jälkeen vielä kahvilla pienessä keskiaikaisessa kylässä. Peratallada on yksi Katalonian hienoimpia vanhoja kyliä, ehdottomasti päiväretken arvoinen!
Näitä nättejä keskiaikaisia kyliä löytyy Kataloniasta paljon. Olen aiemmin kirjoittanut ainakin kylistä nimeltä Pals, Montblanc, Rupit, Mura, Besalú… Mitähän vielä. Yhteistä näille pienille kylille on lämpimän hunajan väriset kivimuurit, kapeat kivikadut, toinen toistaan kuvauksellisemmat kaariportit ja sellainen jännä pitkän historian tuntu. Tuntuu kuin ihan kohta jonkun kulman takaa karauttaa paikalle ritareita haarniskoissaan pelastamaan prinsessoja…
Peratallada on yksi parhaiten säilyneitä katalonialaisia keskiaikaisia kyliä. Edelleen joissakin kohdissa syvät vallihaudat ympäröivät kylää suojaavaa paksua muuria. Paksut kiviseinät ovat kestäneet satojen vuosien paahteen ja sateet. Kylä kukoisti keskiajalla, mutta on täältä löytynyt ilmeisesti jälkiä aiemmastakin asutuksesta. Nykyään täällä on useita pieniä ravintoloita, jokunen kauppa ja asuu täällä ihan pysyvästikin porukkaa, jonkun lukemani lähteen perusteella noin parisensataa ihmistä, toisen noin 450. Ihmettelimme hieman turistien vähyyttä tällaisena kauniina lauantaipäivänä, mutta ehkä kaikki olivat rannalla, onhan nyt kesän viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua.
Yhden kuppilan yhteydestä löytyy turisti-info, ja kahvit nappasimme yhdellä Plaça de les Voltes -aukion laidalla olevalla terassilla.
Turistien vähyys sopi minulle mainiosti, sillä täällä on joka paikka niin silmiä miellyttävää, että ihmispaljous olisi häirinnyt kovasti zoomailua. Kun kylää on aikoinaan keskiajalla rakennettu, ei ihan varmasti ole ajateltu juurikaan ulkonäköä, vaan käytännöllisyyttä ja tarvetta, ja silti nyt joka nurkka on juuri ihanasti Instagram-ystävällinen. On nämä vanhat kyläpahaset kyllä aika kivoja!
En hirveästi perehtynyt kylän historiaan ja merkittäviin rakennuksiin, mutta sen tiedän, että yksi tärkeimpiä rakennelmia on kymmenen metriä korkea, kallion päällä töröttävä torni, Torre de l’Homenatge. Myös Plaça Castell –aukion reunalla oleva linna, josta on mainintoja jo vuodelta 1065, on tärkeä osa kylän arkkitehtuuria. Säilyneet vallihaudat ovat historiallisesti merkittäviä ja parkkipaikan laidalta löytyvä kirkko, Església de Sant Esteve de Peratallada on hieno esimerkki romaanisen ajan tyylistä.
Suosittelen todellakin pistämään kylän mieleen, jos sattuu olemaan Costa Bravan suunnalla ja tykkää näteistä paikoista. Peratallada on tosi hieno ja niin on myös koko ympäröivä seutu. Ja hei, kylässä järjestetään keskiaikajuhlat, Fira Mediaval, 6. – 7. lokakuuta, ja silloin siellä pääsee ihan tosissaan keskiaikaisten ritaritarinoiden tunnelmaan! Pitäisköhän itsekin mennä uudestaan…
Ja sen verran käytännön asioista, että itse kylään ei pääse autolla, mutta muurin ulkopuolella on kolme parkkipaikkaa, joihin voin jättää auton. Hinta määräytyy tuloajan mukaan ja koska me olimme liikkeellä ”kalleimpaan” aikaan, jouduimme maksamaan peräti 2,50 euroa.
Lopuksi vielä sekalaisia, satunnaisia kuvia kyliltä ihan vaan itselle muistoksi!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Aivan ihana kylä. Mä aloittelen viimein juttujen kirjoittamista viime kevään reissulta, ja kuvien selaaminen on aiheuttanut melkoista matkakuumetta sinne suunnalle.
Jään odottamaan juttujasi 🙂
Wau! Onpa upea paikka! Tuonne mä haluisin.
Ja asiasta kukka ruukkuun, eläydyn niin tuohon sun onneen siitä että lapset ovat jo isompia ettei niitä aina tarvitse kuljettaa mukana. Toisinaan on kiva tehdä yhdessä, mutta onni on se että välillä pääsee yksin (tai kaksin) jonnekin aikuisten kiinnostusjuttuihin.
Nämä sun vinkit Espanjaan mä länttään henkiselle ilmoitustaululle, ja käyn läpi jos Espanjaan matkaaminen jälleen ajankohtaista.
Välillä mietin, että olenko ihan huono äiti, kun niin iloitsen siitä, että lapset eivät enää kulje joka paikkaan mukana :D. Meillä ei ole ikinä ollut esim. isovanhemmat lähellä ja arjessa mukana ja olen hyvin vähän käyttänyt edes lastenhoitajia eli käytännössä yli kymmenen vuotta meni siten, että olin aina lasten kanssa. Kivaa oli joo, mutta onhan se nyt kiva olla esim. reissussa niin, että pitää huolehtia vain omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista 🙂
Kataloniassa (ja varmasti kyllä muuallakin Espanjassa) on kyllä upeita pikku kyliä! Kävin vuosi sitten Murassa ja vaikka se oli täynnä turisteja, se oli aivan valloittava!
Joo, turisteja tuppaa olemaan joka paikassa… Täällä Peratalladassa oli ihmeellisen rauhallista, kaikki oli tosiaan vissiin rannalla 🙂
Onpas söpöä! Ihania kuvia. Vaikka viihdyn ja asun mielelläni kaupungissa, yksi mielipuuhistani täällä Espanjassa on pistäytyä pikkukylissä. Andalusian valkoiset kylät lumoavat, mutta haaveilen lähteväni kiertämään kunnolla myös Pohjois-Espanjan ja etenkin Katalonian kyliä. Oletkin kirjoittanut niistä paljon, sulta siis vinkit, kun pääsen sinnepäin 🙂
Täällä on kyllä nättejä kyliä ja niin on varmasti siellä etelässäkin! Jossakin pienessä valkoisessa (ilmeisesti kuuluisassa?) kylässä vuorenrinteellä kävimme muutama vuosi sitten, kun olimme Esteponassa ja teimme sieltä päiväretkiä.