Hiljaista on ollut tänä kesänä tässäkin matkablogissa. Ei ole tullut käytyä kovinkaan kaukana kotoa, onpahan vaan pyöritty tässä kotikulmilla. Erikoinen, erilainen kesä! Viime viikon vietimme kuitenkin muualla, kun otimme viimein ensiaskeleen pitkäaikaisessa unelmassa ja lähdimme etsimään meille kakkosasuntoa Cerdanyan laaksosta!
Olemme jo vuosia pistäneet pikkuhiljaa rahaa syrjään tarkoituksenamme jossain vaiheessa ostaa itsellemme kakkosasunto. Vaikka olemme asuneet nyt jo yli 11 vuotta Barcelonan keskustassa ja täällä tykkäämme olla, niin ei meistä Lapin kasvateista saa kaipuuta luontoon kitkettyä pois eikä meistä tehtyä kaupunkilaisia. Kaupungissa on hyvä elää arkea, mutta vapaa-ajalla haluamme nähdä vuodenaikojen vaihtelua ja hengittää puhtaampaa ilmaa.
Pitkään oli epäselvää, että haluaisimmeko ikioman tukikohdan Suomesta, sellaisen eläkepäivien kotipesän ja Suomilomien nukkumapaikan, vai jonkun vuoristomökin ajomatkan päästä kotoa. Koronakevät kirkasti ajatuksia – haluamme paikan, johon pääsee nopeasti, jos elämä kaupungissa alkaa ahdistaa. Koronan aikana rahaa on myös säästynyt rutkasti, kun sitä ei moneen kuukauteen ole voinut käyttää yhtään mihinkään ja niinpä alkoi tuntua siltä, että nyt on aika aloittaa mökkimetsästys.
Ajelimme siis pari tuntia Ranskan rajan suuntaan ja vietimme tehokkaan, mutta myös rentouttavan viikon Cerdanyassa. Retkeilyn, grillailun, kylän kissojen silittelyn ja yleisen haahuilun lisäksi näimme lähes 20 erilaista taloa, jotka melkein kaikki täyttivät kriteerimme: pieni piha, jossa voi vaikka grillata ja juoda aamukahvit maisemia katsellen, mielellään kolme huonetta, jotka voivat olla pieniäkin (tytöt eivät enää monta vuotta kulje matkassamme eli mitään isoa mökkiä emme tarvitse, mutta nukkumapaikat pitää löytyä koko porukalle ja vaikkapa parille kaverillekin) ja tila suksien ja pyörien säilytykseen ja huoltoon. Lisäksi mökin on oltava sellainen, että sitä ei tarvitse heti remontoida. Budjettimme ei todellakaan ole valtavan iso Cerdanyan hintatasoon nähden ja se rajoittaa vaihtoehtoja paljon, mutta tulipa nyt todettua, että kyllä sillä jotakin jo saa.
Alunperin tarkoituksena oli etsiä oma pieni mökki jostain metsän keskeltä, mutta ajatus kirkastui matkan varrella. Meidän budjettimme ei yksinkertaisesti riitä kunnolliseen mökkiin tai taloon ja kerrostaloasunto on kokonaan pois laskuista (meillä on ihan riittävästi jo nyt kanta-astujia yläkerrassa), ja nyt haluammekin ns. casa adossadan eli pari- tai rivitalon, jossa on oma pieni piha ja mahdollisesti isompi yhteinen viheralue. Ne ovat omaa taloa edullisempia ja ehkä myös hieman turvallisempia. Pihastakin huolehtii yleensä taloyhtiö eli joku muu leikkaa pensasaidat ja nurmikot ja talvella pukkaa lumet pois pihalta. Huomasimme haluavamme edes jotain palveluja lähelle, edes pikkukaupan, josta saa sen unohtuneen maitopurkin, ja jättimäisen iso plussa olisi, että kylään kulkisi edes kerran päivässä bussi.
Näimme tosiaan liki kaksikymmentä taloa eri puolilla laaksoa eli aika hyvä käsitys on nyt siitä, mitä on tarjolla ja miten kylät eroavat toisistaan. Yhtä lukuunottamatta talot olivat ulkopuolelta kuin copy-pastella tehtyjä: tummaa kiveä, tummaksi lakatut parvekekaiteet ja ikkunanpielet, kaksi kerrosta, naapureiden välillä pätkä pensasaitaa. Otin paljon kuvia taloista sekä sisältä että ulkoa, mutta en niitä kuvia nyt tässä jaa, kun talot ovat kuitenkin jonkun toisen ihmisen (kakkos)koteja. Kaikki olivat hyvännäköisiä ulkoa, sisällä oli enemmän vaihtelua.
Suurin osa lähinnä kakkosasunnoiksi tarkoitetuista taloista on rakennettu 2000-luvun alussa, jolloin täällä oli suuri rakennusbuumi. Oikeastaan uudempia hakemamme tasoisia taloja ei olekaan ainakaan meidän budjetilla, kun ihmisten ostohalukkuus hävisi kuplan puhjettua. Talouskriisi hiljensi markkinat. Nämä tämän aikakauden talot muistuttavat tosiaan paljon toisiaan ja muutama asia herätti niissä ihmetystä.
Enää en jaksa hämmästellä sitä, ettei Espanjan ja Ranskan asunnoissa useinkaan ole kunnon eteistä tai edes paikkaa oven pielessä, johon jättää takit ja kengät. Mitäpä sitä kenkätelineillä, kun sisällä ollaan kuitenkin kengät jalassa ja vieraiden takit voi heittää makuuhuoneen sängylle. Se kuitenkin todella yllätti näissä näkemissämme taloissa että yli puolessa niistä pääsisäänkäynti oli olohuoneen liukuovista, eikä muuta ovea ole koko taloon. Siis niin, että tavallaan takapihan kautta mennään suoraan olohuoneeseen (jossa ei tietenkään ole mitään paikkaa naulakolle tai vaatekaapille). Syy tähän lienee se, että monet taloista ovat rinteessä ja sisään pääsee vain yhdestä suunnasta, mutta silti koen kovin epäkäytännölliseksi sen, että talvellakin, kun vuorilla on lunta ja kylmä, sisälle kuljetaan märillä kengillä olohuoneen liukuovien kautta. Aika pian kävi selväksi, että tällainen pohjaratkaisu ei sovi meidän perheelle, emmekä sellaista taloa halua.
Siivouskomeroa ei monesta talosta löytynyt, eikä mitään paikkaa sellaista rakentaa. Moppeja, ämpäreitä ja imureita säilytettiin vessassa, keittiön tai makuuhuoneen nurkassa… Ei hyvä. Pyykkikoneellekaan ei ollut monesti suunniteltua paikkaa, vaan se löytyi johonkin ahtaaseen vessaan tungettuna. Monessa se oli joko autotallissa tai keittiössä, mikä olisi ihan ok ratkaisu, mutta hyvin harvassa sen paikka oli selvästi harkiten valittu. Ja hassua kyllä, monessa pikkutalossa vessoja saattoi olla kolme, jopa neljä! Siihen kyllä riitti neliöitä.
Ja mikä oli viikon lopputulos? Kumpikin meistä ehti jo löytää oman suosikkinsa, kunnes näimme viimeisen talon, joka oli kaikin tavoin ihan erilainen kuin muut näkemämme talot, eikä se ollut yhtään sitä mitä etsimme. Tämä kummallinen talo sai kummankin innostumaan niin, että olisimme voineet tehdä tarjouksen vaikka heti. Mutta emme välttämättä tee, sillä talossa on muutama perustavanlaatuinen, iso ongelma, joka vaatii tarkkaa selvittämistä. Todennäköisesti käymme katsomassa taloa uudestaan tällä viikolla ja pyydämme mukaan talon tämän hetkisen omistajan, joka tietää, mitä talo on sisäänsä syönyt ja onko talo muokattavissa sellaiseksi, että voisimme sitä edes harkita. Voisikohan siihen rakentaa jopa saunan… En nyt hehkuta taloa vielä liiaksi, mutta kerron kyllä, jos päädymme siitä kauppoja hieromaan!
Olen aiemminkin täällä blogissa kertonut, että Cerdanyan laakso on ehdottomasti yksi suosikkipaikkojani Kataloniassa. Syitä siihen löytyy mm. näistä allaolevista postauksista!
Junaretki rajaseudulle – Cerdanya/Cerdagne
Kuumailmapalloilua Ranskan ja Espanjan rajalla
Pieni keltainen juna Pyreneillä – Le Train Jaune, Cerdagne
Pala Espanjaa Ranskassa (Llívia)
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).