Kai se on nyt virallisesti kesä, kun ollaan jo kesäkuussa! Kevät meni jotenkin aivan ohi huonoa säätä valitellen ja kotikulmia kierrellen, ja tämä kesäkuun alku tuli jopa hieman yllättäen. Eteisessä pyörii vielä talvisaappaita – joille on ollut vielä viimeisen viikonkin sisällä käyttöä – ja sateenvarjojakaan en taida vielä uskaltaa siirtää ”romuhuoneen” puolelle. Mutta muuten me olemme valmiita – Kesä 2018 saa alkaa nyt!
Kuten aina keväisin, olemme tänäkin vuonna rakennelleet kesälomapalapeliä jo pitkän aikaa ja kokonaisuus alkaa näyttää aika kivalta. Tänä kesänä halusin välttää mahdollisimman paljon lentämistä. Taustalla ei ole mitään sen suurempaa eettistä tai ekologista syytä (vaikka niitäkin on tullut pohdittua), olenpahan vain kyllästynyt lentokenttiin ja lentämiseen. Mieheni on tehnyt paljon työmatkoja lentäen ja minäkin olen ehtinyt käydä tämän vuoden puolella jo Lontoossa, Oslossa ja Rovaniemellä asti lentokoneella. Hyvä vain, jos pystymme tekemään matkoja muillakin kulkuvälineillä.
Kesätouhut alkavat sillä, että Pikkusisko lähtee viikoksi Walesiin koulun kanssa. Isosiskohan siellä jo kävi pari vuotta sitten, hänen reissuraporttinsa löytyy täältä. Samalla viikolla mies on työmatkalla Ranskassa ja siskoni tulee perheineen Barcelonaan lomailemaan. Vietämme kaikki yhdessä juhannuksen Costa Bravalla hotellin uima-altaan reunalla loikoillen.
Lasten kesäloma alkaa juhannukselta ja ensin olemme pari viikkoa kotosalla. Ehkä käymme Pyreneillä, ehkä rannikolla, pääasia on, että otamme iisisti. Heinäkuun alussa minulla olisi päivän mittainen blogimatka Ranskaan, mutta en ole vielä varma lähdenkö. Tuollaiset reissut ovat kuitenkin tällaiselle introvertille aika raskaita ja niin, ilmaisia lounaita ei ole. Heinäkuun puolivälissä lapset ja mies lähtevät Suomeen. Lapset jäävät sinne mummoloihin ja kunhan ukkeli palaa kotiin, me lähdemme ihan kahdestaan roadtrippaamaan Alpeille. Ajatus on ajaa Ranskan läpi Italiaan rantatietä pitkin ja siitä nousta sitten Alppien yli Liechtensteiniin ja Sveitsiin. Takaisin ajamme vanhojen kotiseutujen läpi ja saatamme jopa pysähtyä Geneveen, jos siellä sattuu olemaan sopivasti kavereita moikattavaksi. Loma-aikaan kaikki taitavat kyllä olla omilla reissuillaan.
Pienen hengähdystauon jälkeen lennämme Helsinkiin ja sinne otamme mukaan neljä perhettä täältä Barcelonasta. Lapset tulevat toivottavasti samana päivänä Helsinkiin Rovaniemeltä. Ette usko kuinka paljon toivon hyviä säitä niille päiville, kun olemme Helsingissä, sillä todella haluaisin näyttää barcelonalaisille ystävillemme kauneinta Suomen kesää! Haluaisin viedä heidät Nuuksioon ja Porvooseen ja vaikka käyttää myös piknikillä Suomenlinnassa. Lapset haluavat tietysti mennä Lintsille. Sadepäivien ohjelmaa en ole vielä keksinyt, varmaan joudumme museoita kiertelemään.
Helsingistä seilaamme yölaivalla Tukholmaan, jossa olemme porukalla muutaman yön. Tukholmankin ohjelma on vielä auki. Porukka haluaisi kokea rapujuhlat, mutta en tiedä osaammeko sellaiset järjestää.
Kun kaverit palaavat Barcelonaan, meidän perhe nousee junaan ja puksuttelee Göteborgiin, jonka lähellä olevassa pienessä rantakaupungissa meitä odottaa seuraava majapaikka. Vuokraamme auton ja mielelläni kuulisin, missä kannattaa käydä tuolla Ruotsin länsirannikolla! Näin Nordic noir -faneina meitä kiinnostaa ainakin Camilla Läckbergin kuuluisaksi tekemä Fjällbacka, mutta kyllähän viikossa nyt ehtisi muutakin tekemään.
Göteborgista lennämme takaisin kotiin ja kesä alkaa olla siinä vaiheessa taputeltu. Lapset aloittavat ensi syksynä uudessa koulussa, joka alkaa jo niinkin aikaisin kuin syyskuun alussa ja meidän pitää ehtiä ennen koulun alkua tehdä kaikki pakolliset hankinnat, alkaen läppäreistä. Olisi kiva vielä ennen arjen alkua viettää jokunen rantapäivä, etenkin jos Pohjolassa on ollut sateista, mutta sellaiset tehdään sitten ihan ex tempore, jos siltä tuntuu. Eiköhän meille ole ihan kiva kesä tulossa!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Ihania kesäsuunnitelmia! Mekin ollaan suunniteltu kesän reissuja jo pitkään ja tässä vaiheessa suurin osa reissuista alkaa olla jo lyöty lukkoon, mitä moni tuntuu ihmettelevän. Ollaan me toki jätetty tilaa myös spontaaneille kesäretkille, joille lähdetään jos sää ja tilanne sallii. Meillä menee kesä lähinnä Suomessa matkaillen, mutta toisin kuin te, odotan jo kovasti syksyä jolloin pääsen pitkästä aikaa lentokoneeseen. Edellisestä lentomatkasta on kulunut silloin jo 1,5 vuotta enkä malta odottaa että pääsen lentokentän loungeen rentoutumaan. Siitä alkaa minun lomani ja odotan aikaa kentällä ja koneessa melkein yhtä malttamattomana kuin itse määränpäätä (Venetsiaa!) ja aikaa siellä. Taidan olla vähän outo, mutta lentomatkustamisessa on vaan omanlaisensa tunnelma, jota tulee ikävä kun lentää tarpeeksi harvoin.
Venetsia <3 <3! Kyllä minäkin tykkäsin aiemmin ihan hirveästi lentämisestä, etenkin silloin, kun lapset eivät olleet mukana, mutta nyt olen jotenkin väsynyt lentämiseen. Se odottelu kentillä, vuosi vuodelta ahtaammiksi käyvät penkit (otamme tosin nykyään aina meille aikuisille XL-penkit Vuelingilla)... Mutta kyllä sen kestää, kun on menossa kivaan kohteeseen 🙂
Mainio, joskin yllättävä valinta tuo Göteborg. Se on mukava kaupunki. Jos aikaa on niin käykää toki Smögenissä, siellä on mukava ilmapiiri ja herkullisia, merellisiä antimia.
Göteborg tuli itse asiassa aika luontevasti lomasuunnitelmiin. Halusimme jatkaa Tukholmasta vielä johonkin viikoksi, johonkin rauhalliseen ja luonnonläheiseen paikkaan ja kun huomasimme, että Göteborgista pääsee halvalla ja suorilla lennoilla Barcelonaan niin hep, sinne päätimme mennä :). Itse asiassa emme majoitu Göteborgissa vaan saaristossa, mutta emmeköhän me ainakin päivän vietä Göteborgissakin.
Kivoja kesäsuunnitelmia teillä! Ruotsin länsirannikolta meidän mieleemme jäi Ängelhom, joka oli kaunis, rauhallinen paikka meren läheisyydessä. Eikä sieltä kauhean pitkä matka ole poiketa Tanskan puolelle joko lautalla (tylsää) tai yhtä nopeasti autoillen 🙂
Tuota lauttamatkaa Tanskaan voisimme harkita, lapsista se saattaisi olla tosi jännää :). Pistän Ängelhomin nimen mieleen, kiitos!
Ihania kesäsuunnitelmia teillä ja teidän perheellä! Alppien roadtrip kuulostaa erityisen houkuttelevalta, jään odottamaan siihen liittyviä postauksia. 🙂 Olisi myös tosi kiva lukea sun gluteenittomista kokemuksista eri reissuilta. Mukavaa ja aurinkoista kesää!
Göteborgin ja Tukholman gluteenittomista paikoista voisin ehkä kesällä kirjoittaakin! Roadtripillä mennään varmaan ihan ruokakauppojen gluteenittomilla eväillä, enkä usko, että juurikaan käydään ravintoloissa. Tai en tiedä, emme ole vielä varanneet majoituksia ensimmäistä yötä lukuunottamatta eli mehän voimme tehdä periaatteessa vielä isojakin muutoksia suunnitelmiin 🙂
Ihanat suunnitelmat. Meidän tämän kesän ajelu suuntautuu juuri Göteborgin lähelle (käymme myös Oslossa). Kerran olen pikaisesti käynyt Fjällbackassa. Ehkä nytkin poikkeamme sinne, Smögeniinkin varmaan. Katsotaan, minne kuski vie.
Ehkä olemme siellä samoihin aikoihin elokuussa?
Kiva lukea kesäsuunnitelmista. Itse tässä olen kuin kala kuivalla maalla. Olemme kahtena vuonna peräkkäin viettäneet roadtrippiä Euroopassa ja nyt, nyt meillä ei ole mitään varattuna. Suunnitelmia ainoastaan ja nekin kiinni suomalaisesta säästä.
Onneksi Suomessakin on vaikka mitä tekemistä, ja ihan vaikka laivamatkan päässä. Mä haaveilen kokonaisesta kesästä Suomessa, mutta muu perhe ei oikein innostu… Olisi ihana vuokrata vaikka Helsingistä tai sitten jostain pikkukaupungista, esim. Hangosta tai Porvoosta koti koko kesäksi ja olla ihan ajan kanssa lomalla. Syödä herneitä ja mansikoita, käydä torilla, grillata, ei tarvitsisi hikoilla koko ajan… Olisi aika kivaa!
Alppien roadtrip ja Ruotsin länsirannikko kelpaisivat minullekin, mutta tämä kesä taidetaan pysyä jälleen Suomessa. Hieman rajoittaa pidempiä reissuja, kun on aina vain se yksi yhteinen lomaviikko kesällä miehen kanssa. Viime kesänä ehdittiin sentään Pohjois-Norjaan, mikä olikin aivan mahtavaa, mutta lentomatka siihenkin tarvittiin avuksi, että ehdittiin edes jotain. Sinnekin tekisi mieli palata.
Mekin kävimme viime kesänä Pohjois-Norjassa ja en panisi pahakseni toistakin reissua sinne, upeaa seutua. Mun mies ehti jo sinne (Lyngeniin) uudestaan toukokuussa laskureissulle eli ehkä me kuitenkin jonkun aikaa pidämme taukoa Norjan kanssa 😀
Alppien road trip kuulostaa tosi kivalle. Mukavia suunnitelmia muutenkin. Tykkään tosi paljon Läckbergin kirjoista, mutta täytyy myöntää etten tiennyt Fjällbackan olevan oikeasti olemassa 🙂
On se, ja todella toivon ettei Fjällbackassa satu murhia silloin, kun menemme sinne 😉
Mukavan kuuloisia kesälomasuunnitelmia! Ja varsinkin tuo roadtrip Alpeilla on kyllä ehdottomasti yksi suosikkejani Euroopan kohteista kesäloman viettoon – niin parasta huristella autolla läpi kauniiden Alppi-maisemien ja viipyillä niissä suloisissa pikkukylissä. 🙂
Eniten odotankin juuri Alppeja <3. Yksi yö on nyt varattu Ranskan ja Italian rajalta rannikolla ja toinen Como-järveltä. Nyt pitäisi keksiä, että mihin sieltä jatkaisi... 🙂
Kuulostaa kivalle suunnitelmalle. Voi kun meilläkin olisi mahdollisuus jättää lapset isovanhempien hoiviin… se on hienoa sekä vanhemmille, että lapsille, kun saavat viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Ja kuulostaa tosiaan aika tutulle tuo kun puhut lomapalapelistä, sitähän se juuri on. Hyviä reissuja!
Heh, silloin kun olin itse kokopäivätöissä ja lapset olivat pieniä niin kyllä se kesäloma oli yhtä palapelin kasaamista :D. Täällä on lapsilla tosi pitkät kesälomat, juhannuksesta syyskuun puoliväliin, ja eihän kenelläkään työssäkäyvällä ole sellaisia lomia. Onneksi meidän isovanhempamme ovat hyvässä kunnossa ja jaksavat touhuta lasten kanssa muutaman viikon. Nythän noista teineistä ei enää ole vaivaa, kun olisivat mieluiten vain kännyköillä… 😉