Yleinen

Kesäkuulumisia

Heipä hei pitkästä aikaa! Kesäkuu meni taas ohi nopeasti, ja jälleen tuntui siltä, että se on koko vuoden kiireisin kuukausi. Tai sellainen repaleisin ja sekavin: koko ajan on jotain rutiineja rikkovaa ohjelmaa ja kalenteri muistuttaa milloin hammaslääkäreistä, milloin muista velvoitteista. Lasten kesäloma alkaa täällä juhannuksena ja viikot ennen sitä ja pari viikkoa sen jälkeen ovat aina täynnä synttärijuhlia, pyjama- ja pool partyja ja muuta menoa. Nyt pääsen jo helpolla, kun Isosisko hoitaa itse kaikki menonsa, mutta Pikkusiskoa pitää vielä kuskata paikasta toiseen ja varmistella muiden vanhempien kanssa aikatauluista. Hulinaa, joka onneksi rauhoittuu kesäksi.

Blogi ja siihen liittyvä some olivat siis aika hiljaisia kesäkuussa, ja voin luvata, että blogi ei tule lähiviikkoinakaan päivittymään kovin usein. Olen lähdössä ihan näillä näppäimillä tyttärien kanssa Suomeen reiluksi viikoksi, ja sinne lähden ilman läppäriä. Yritän Suomilomalla vähentää käynnykkäaikaa ja netissä roikkumista ja sallin itselleni vain uutisten luvun ja Instagramin. Kirjaston kautta mökille ja unohtukoon Netflix!

Kesäkuulumisia

Mutta mitä me sitten alkukesästä teimme?

Emme ole aikaisempina kesinä juurikaan viettäneet aikaa rannalla lojuen, kun kukaan meidän perheestä ei oikein kestä aurinkoa ja tykkää hikoilusta, mutta tänä kesänä löysimme tekniikan, joka toimii. Olemme nyt neljänä viikonloppuaamuna lähteneet Barcelonan lähirannoille jo aamukahdeksan jälkeen ja olleet takaisin kotona jo ennen puoltapäivää. Näin pääsemme nauttimaan meritunnelmasta ennen kuin meren tuoksu hukkuu aurinkorasvan hajuun, ennen kuin ranta täyttyy hiekkaa potkivista lapsista ja ennen kuin hierontaa tarjoavat aasialaisnaiset tulevat häiritsemään loikoilua. Olemme viettäneet rantapäiviä Sitgesissä ja lentokentän viereisellä rannalla, eikä minua enää taida saada millään tähän Barcelonan rannalle. Ja muistoksi itselle: Pikkusisko kokeili suppailua ensimmäistä kertaa ja tykkäsi kovasti (eikä edes pudonnut laudalta kertaakaan)!

Lapsilla alkoi kesäloma juhannuksena. Sitä ennen Isosisko kävi kävelemässä kolme päivää Camino de Santiagoa ja palasi sieltä varpaat täynnä rakkoja, väsyneenä, mutta yllättävän onnellisena. Pikkusiskolla on ollut ihan mahdotonta kaverirallia, yökylästelyjä ja kaupungilla hengailua, ja se on tosi kiva juttu se. Ihana kun on kavereita!

Kulttuuriakin harrastimme kesäkuussa, kun kävimme katsomassa Tosca-oopperan Liceussa. Olemme miehen kanssa käyneet siellä aiemminkin oopperassa, mutta lapsille tämä taisi olla ensimmäinen kerta (paitsi koulun kanssa he kävivät joskus lastenoopperassa). Ihan hyvin nuorisokin viihtyi, mutta Pikkusisko tuumasi, että hänen osaltaan oopperaharrastus oli sitten tässä. Isosisko lähtisi toistekin, niin minäkin. Barcelonan kahteen upeaan musiikkitaloon, Liceuun ja Palau del la Músicaan kävimme myös tutustumassa kesäkuussa ihan oppaan kanssa, postaus täällä.

Juhannuksena kävimme vuorilla ulkoilemassa ja kävimme myös istumassa iltaa ja katsomassa ilotulituksia kavereiden luona Sant Cugatissa.

Kummallista, mutta en muista mitä muuta tein kesäkuussa! Jotenkin alkukesä vain sujahti ohi ja on aivan hullu ajatus, että ollaan jo heinäkuussa, puolessa välissä kesää. Ehkä se on lapsuudesta ja kouluajoista jäänyt ajatus, että kesä alkaa kesäkuun alussa ja loppuu heinäkuun lopussa, vaikka täällähän kesä varsinaisesti alkaa vasta juhannuksena ja kestää syyskuun alkuun. Meilläkin paluu rutiineihin on vasta syyskuussa, kun koulut alkavat.

Mutta nyt lähden pakkailemaan loput tavarat Suomea varten. Siellä odottaa vissiin aika kylmät säät, mikä vähän harmittaa, sillä olemme viikon mökillä isolla porukalla ja jatkuva sade saattaa tehdä meidät kaikki hulluiksi, mutta toisaalta me etelän vetelät olemme hikoilleet viime viikot niin kovasti, että pieni viilennys tulee tarpeeseen. Olemme myös olleet tosi onnekkaita monena vuonna Suomilomien säiden suhteen, että ei passaa valittaa, jos nyt yhden kerran on ihan kakka keli. Keksitään jotakin tekemistä sisätiloissa, eikä se kesäsade nyt kaikkea ulkoilua voi estää. Reissun viimeiset kolme yötä olemme Helsingissä ja siellä nyt ei ainakaan tekeminen lopu kesken.

Ja reissun ajan aion tosiaan päivittää vain ja ainoastaan Instagramia, ja sieltähän minut löytää nimellä @anskubcn !

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.