Näin toukokuun lopun ja kesän alkamisen kunniaksi voisin hieman avata omia kesäsuunnitelmiani, sikäli mikäli ne nyt ketään kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan, niin onpahan ainakin itselle muistissa, että mitä oli TARKOITUS tehdä ja siihen voi sitten syksyllä verrata, että mitä tulikaan tehtyä). Ja kyllä olikin kuulkaa taas aikamoinen palapeli rakennettavaksi, huh. First world problems, I know, mutta kyllä tämä aikatauluttaminen taas työstä kävi, etenkin kun lasten kesäloma on täällä niin pitkä, melkein kolme kuukautta. Kesään pitää saada mahtumaan monenlaista, ettei koko kesä menisi vain kotona sohvalla lojuessa, ja lisäksi pitää ottaa myös huomioon monen ihmisen aikataulut. Mutta nyt on suurimmat suuntaviivat vedetty, muutama lento varattu ja pari hotelliyötäkin on edessä!
Minun tulevaan kesääni tulee mahtumaan…
… Suomi, ja siellä Lohja ja Helsinki. Lappi jää minun ja Sampan osalta väliin, mutta lapset pääsevät sinnekin isovanhempien riemuksi/riesaksi muutamaksi viikoksi. Suomiloma vietetään iisisti ja toiveissa olisi, ettei sataisi ihan joka päivä kuten viime kesänä. Syömme paljon mansikoita, herneitä ja karkkia! Linnanmäelle pitäisi kuulemma päästä yhtenä päivänä.
… Lontoo. Lennän Suomesta suoraan Lontooseen, jossa minua odottaa tuo oma karvanaamani, joka lentää sinne Barcelonasta. Olemme turisteja Lontoossa yhden kokonaisen päivän ja sitten otamme Lontoosta auton alle ja ajamme sen Ranskan länsirannikon ja Pyreneiden kautta kotiin.
… Ranska, ja tosiaan siellä ainakin Normandia, Bretagne ja Biarritz. Uusia seutuja, kiva! Ainakin yksi toinenkin Ranskan reissu mahtunee kesään, mutta se on sitten taas sellainen ex tempore -reissu, joka päätetään viime hetkellä.
… Pyreneet ja muu lähimaasto, totta kai. Pitkiin vaelluksiin en pysty jalkavaivani takia, mutta olemme ajatelleet tekevämme maastoautoretken pikkuteillä ja takametsissä. Ja kyllä minä ainakin yhden pienen vaelluksen haluan tehdä, ja kuntoutankin itseäni nyt ihan tosissani. Mikäli olisin kunnossa, olisimme tehneet vaellusretken Alpeilla, mutta nyt tuskin sinne asti kannattaa lähteä ajelemaan, kun en kuitenkaan pääse kunnolla vuorille.
… New York, jonne kesäloma päättyy. Kaksi viikkoa NYCissä lasten kanssa kuulostaa aika hmm, haastavalta! Tällä hetkellä tuntuu, että tarjoilemme helmiä sioille, sillä lapset eivät ole kauhean innoissaan kohteesta. Pitkästä lennosta kyllä, sitä he odottavat, mutta New York tuntuu olevan heille vähän njääh. Ehkäpä jollain keinoin saamme kuitenkin esiteinit innostumaan!
Jollain kokoonpanolla menemme myös Italiaan häihin, mutta sen suunnittelu on vielä ihan vaiheessa. Me aikuiset olemme täällä kotosalla ilman lapsia pari-kolme viikkoa ja tarkoitus olisi ottaa siitäkin kaikki irti. Meillähän ei ole ikinä lapsenvahteja, eivätkä lapset vielä voi olla yksin kotona, eli nyt täytyy käydä ulkona ja tehdä aikuisten juttuja koko vuoden edestä. Barcelonassa on valtavasti tapahtumia kesällä eli eiköhän meillä aika kulu! Ja ei sitä tiedä, jos vaikka lähdettäisiin johonkin reissuunkin, ihan vaan yllättäen!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (https://www.facebook.com/anskubcn/), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Nyt oon kade: sulla jo lomasuunnitelmat tehtynä! Olen kirjoittamassa samasta aiheesta, mutta siitä näkökulmasta, kuinka stressaa, kun yhtäkään lentoa ei ole vielä varattu. Kohteet on yllättävän samanlaiset. Hyvä loma teille on tulossa!
Mulla alkoi olla jo melkoinen stressi tuon tulevan kesän kanssa, ja pari viikkoa piti pyöritellä kalenteria, että sain kaikki palikat paikoilleen! Olisikohan tuo pakolaiskriisi Välimerellä osittain syy siihen, että hotellit ovat todella varattuja? Mutta nyt on tosiaan kaikki suunnitelmat tehty ja nyt vaan odotellaan 🙂
Nyt oon kade: sulla jo lomasuunnitelmat tehtynä! Olen kirjoittamassa samasta aiheesta, mutta siitä näkökulmasta, kuinka stressaa, kun yhtäkään lentoa ei ole vielä varattu. Kohteet on yllättävän samanlaiset. Hyvä loma teille on tulossa!
Nyt oon kade: sulla jo lomasuunnitelmat tehtynä! Olen kirjoittamassa samasta aiheesta, mutta siitä näkökulmasta, kuinka stressaa, kun yhtäkään lentoa ei ole vielä varattu. Kohteet on yllättävän samanlaiset. Hyvä loma teille on tulossa!
Nyt oon kade: sulla jo lomasuunnitelmat tehtynä! Olen kirjoittamassa samasta aiheesta, mutta siitä näkökulmasta, kuinka stressaa, kun yhtäkään lentoa ei ole vielä varattu. Kohteet on yllättävän samanlaiset. Hyvä loma teille on tulossa!
Ihmettelen suuresti, jos esiteinit eivät New Yorkista pidä! Etukäteen on tietysti vaikeaa hahmottaa, mihin on edes menossa, kun kokemuspohja ei ole sama kuin meillä aikuisilla. Kaupunki on kuitenkin niin mahtava, että kiinnostavia juttuja löytyy ihan varmasti.
Itse suosittelen ainakin luonnontieteellistä museota ja sen lähellä olevaa lasten museota (en tosin tiedä, ovatko lapsesi jo ulkona kohderyhmästä), sekä leikkipuistoja. Meitä varoiteltiin aikoinaan, että leikkipaikkoja ei ole, mutta kyllä on, ja hyviä onkin.
Hauskaa kesää!
Minä hämmästyin tuota meidän lasten asennetta NYCiä kohtaan! Me aikuiset olemme siellä käyneet, ja lupasimme, että käydään tällä kertaa lapsia kiinnostavissa paikoissa, mutta silti ne on vähän että blaah, Suomessa olisi kivempaa 🙂
Oi vitsi miten ihanalta kuulostaa suunnitelmat! Ja kateudella katselen noita faazerin sukaa -valikoimia. 😀 Kylläpä nuo matkatkin tosin kelpaisi, heh.
Nuo karkkihyllyt Suomessa ovat jotain käsittämätöntä 😀
Mä itse kävin esiteininä Vapaudenpatsaalla ja Ellis Islandilla ja oli tosi hienoa. 🙂 Kantsii katsella lippuja tuonne ennen kuin ne loppuvat! Ja jee Suomi! Nyt mä vaan pidän sormet ristissä, että pääset Helsinkiin silloin sunnuntaina, niin päästäisiin treffaamaan!
No toivottavasti nähdään! Ne Helsingin hotellit olivat todella varattuja, mutta mietin, että äkkiäkös sitä tekee vaikka päiväretken Lohjalta bussilla 🙂