Käydyt maat, Yleinen

Sain korvausta myöhästyneestä lennosta

Viime kesänä Euroopan lentoliikenne tuntui olevan pahasti sekaisin, ja mekin saimme oman osuutemme myöhästelyistä ja lentojen perumisista.

Olin vienyt lapset Suomeen mummoloihin ja ajatus oli lentää alkuillan lennolla Helsingistä Lontooseen, jonne mieheni laskeutuisi Barcelonasta tulevalla koneella samoihin aikoihin. Tarkoitus oli treffata lentokentällä, siirtyä siitä sitten junalla hotellille ja mennä kahdestaan illalliselle jonnekin kivaan paikkaan. Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui kuitenkin jo varhain matkustuspäivän aamuna, kun mieheni sai tiedon, että hänen Vuelingin lentonsa perutaan kokonaan. Säätämisen jälkeen hänelle löytyi aikaisemmin lähtevä lento, jossa ei ollut oikeastaan muuta huonoa kuin se, että hän joutuisi odottelemaan minua kolme tuntia kentällä.

Mutta kävipä niin, että minun Norwegianin lentoni Helsingistä puolestaan viivästyi. Me matkustajat odotimme portilla ilman tietoa, että onko kone lähdössä vai ei, ja jos se lähtee, niin mihin aikaan. Mitään syytä meille ei kerrottu, tosin aulassa liikkui huhu, että Norskilla ei vaan ollut koneita tarpeeksi kattamaan kaikki buukatut lennot. Jossain vaiheessa saimme ruokavoucherit, mutta ei se paljon saanut ihmisten hermostusta laantumaan. Lopulta meidät kuitenkin ihan yhtäkkiä hoputettiin koneeseen ja kovalla tohinalla etsimme paikkamme ja pääsimme matkaan.

Lentoni oli loppujen lopuksi myöhässä muutaman minuutin päälle kolme tuntia ja niinpä olin lain mukaan oikeutettu korvauksiin!

EU:n säädöksissä nimittäin sanotaan näin:

”Jos sinulta on evätty pääsy lentokoneeseen, lentosi on peruutettu tai saapuu lentolipussa mainittuun lopulliseen määränpäähän yli 3 tuntia myöhässä, sinulla voi olla oikeus saada korvausta 250–600 EUR lennon pituudesta riippuen.

EU:n sisäiset lennot:

Enintään 1 500 km: 250 EUR
Yli 1 500 km: 400 EUR

Lennot EU:n alueella olevan ja EU:n ulkopuolella olevan lentokentän välillä:

Enintään 1 500 km: 250 EUR
1 500–3 500 km: 400 EUR
Yli 3 500 km: 600 EUR”

Wingview

 

Koska hektinen kesälomamme oli juuri alkamassa, eikä minulle tullut lennon myöhästymisestä varsinaisesti vahinkoa, lukuunottamatta mielipahaa ja hermoilua (ja sitä, että mies joutui pyörimään Gatwickin kentällä yli kuusi tuntia minua odotellen), olin jo jättää korvauksen hakemisen väliin. Norwegianin lentoliikenne takkuili kesällä pahasti ja olin ihan varma, että korvaushakemus jäisi pyörimään johonkin ikuiseen limboon kaikkien muiden korvaushakemusten kanssa. Myös lippujen ostohinta oli ollut todella edullinen eli rahastakaan ei ollut niin tiukkaa. Törmäsin kuitenkin Peruutetutlennot.fi -sivustoon, joka lupasi palkkiota vastaan hoitaa valituksen, korvaushakemuksen ja koko roskan. Koska itseni tuntien olisin jättänyt korvaushakemuksen tekemättä, otin yhteyttä sinne, lähetin tiedot lennostani ja ajattelin, että on se pienikin korvaus plussaa.

Ja niin se oli. Sain nyt syyskuussa, seitsemän viikkoa hakemisesta, korvausta myöhästyneestä lennosta. Korvaussumma oli kokonaisuudessaan 400 euroa, ja siitä Peruutetutlennot.fi otti ison siivun palkkiota, 25% + alv. Tililleni tupsahti siis 266 euroa, joka olisi toki itse hoidettuna ollut huomattavasti enemmän eli koko korvaussumma, mutta joka silti oli hiukan enemmän kuin mitä olin itse alunperin lennosta maksanut. Mikäli korvaushakemus ei olisi mennyt läpi, en olisi myöskään joutunut maksamaan penniäkään, toisin sanoen joudut maksamaan vain, jos saat rahaa. Ihan järkevää, ja todella vaivatonta.

Wingview

 

Eli summa summarum: korvausta voi hakea itsenäisesti ja se on käsittääkseni helppoa käyttäen tätä lomaketta, tai jos on laiska, välinpitämätön tai kiireinen kuten minä, voi käyttää palvelua, joka hoitaa koko prosessin puolestasi. Hyvitysasioita hoitaa moni muukin firma, mutta toistaiseksi itselläni on kokemusta vain tästä tästä yhdestä. Ja hyvin meni, en valita!

 

Onko muilla kokemusta korvausten hakemisesta? Tai sotkiko tuo tämän kesän lentoliikennekaaos sinun reissujasi?

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

10 thoughts on “Sain korvausta myöhästyneestä lennosta

  1. Heippa. Hyvä että hait korvausta. Se on oikein!

    Mä en ole koskaan ollut oikeutettu noihin myöhästymiskorvauksiin. Olen ollut sillä tavalla onnekas että myöhästyneitä lentoja on ollut kohdallani vähän, ja sitten ne vähät kerrat kun lento on ollut myöhässä se on johtunut myrskystä tms. tilanne ettei korvausta saa.

    Siis olisinkin utelias tietämään jonkun muun matkailijan kokemuksista että kuinka vaikea noita korvauksia on saada suoraan lentoyhtiötä?Onko lentoyhtiöissä eroja?
    Nyt nuo välikädet ovat olleet jonkin verran esillä mediassa, joten olen miettinyt kuinka tarpeellisia ne on. Olisihan se nyt aika hullua, jos prosessit on niin mutkikkaita ja turhauttavia ettei yksittäinen kuluttaja saa lain mukaisia korvauksia ilman välikäsille maksettuja palkkioita…
    Norwegianista olen kuullut huhuja että olisivat aika hitaita näissä korvauksissa niin tuo välikäsi on monelle ollut iso apu.

    1. Minä olisin varmaankin alkanut itse omatoimisesti hakemaan korvausta, mikäli olisi ollut aikaa keskittyä asiaan (tosin ilmeisesti näitä korvauksia voi hakea pitkänkin ajan päästä. Omalta kohdaltani olisin varmasti unohtanut koko jutun) ja kyseessä olisi ollut joku muu firma kuin Norwegian, lähinnä sen takia, että niillä oli kesällä niin hirveästi myöhästymisiä ja peruuntumisia. En vaan jaksanut alkaa nyt stressaamaan ja vääntämään, ja lisäksi Norskin sivuilla oleva korvaushakemusinfo oli jotenkin tosi hankala, tahallisesti vai tahattomasti, en tiedä. Seuraavalla kerralla varmaan kokeilen itse tehdä korvaushakemuksen, ihan vaan nähdäkseni, onko se hankalaa!

  2. Hyödyllinen postaus, kiitos tästä! Joskus aivan naurettavien lentosekoilujen jälkeen olen korvauksia hakenut – ja niitä myös saanut. Useamman kerran on tullut jätettyä kuitenkin korvauksiin edellyttävät möhlinnät raportoimatta, se lomakkeiden täyttö kun ainakin tietyillä yhtiöillä on yhtä miellyttävää puuhaa kuin muurahaispesään istahtaminen. Tää vinkki menee siis ehdottomasti korvan taa!

    1. Varmasti moni jättää korvaushakemukset tekemättä, enkä ole itsekään ennen tätä koskaan korvauksia hakenut, tosin en muista ihan viime vuosilta, etä olisin niihin edes ollut oikeutettu, vaikka koneet myöhässä ovat olleetkin. Jatkossa kyllä aion olla tarkkana, ja hoidan hakemuksen teot ihan itse 🙂

  3. Kiva, että sait korvauksia! Mähän tosiaan kävin myös alkukesästä korvausrumbaa Norskin kanssa, vaikkakin vähän eri asiasta. Mutta kumminkin. Mielestäni korvauslomakkeen täyttö tai muukaan asiaan kuuluva ei ollut tippaakaan hankalaa. Toki asiaan meni pieni tovi elämästäni, mutta mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa kuvaa hommasta ei jäänyt käteen. Vaikka raapustinkin vielä hakemuksen englanniksi käsittelyn nopeuttamisen toivossa. Toki toivon, ettei mun toiste tarvisi korvauksia hakea, mutta jos näin tulee, niin varmasti hoidan homman jatkossakin itse. Mielestäni firman ottama osuus on kohtuullisen suuri, ainakin suhteessa siihen, kuinka paljon (tai mielestäni tässä tapauksessa vähän) vaivaa hommaan laitoin 🙂

    1. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa ja energiaa, niin olisin varmaan jaksanut selata Norskin sivuja tarkemmin. Nopealla kännykkäselailulla se oli lievästi sanottuna hankalan näköistä! Meillä oli tosiaan juuri alkamassa roadtrip, jota seurasi toinen roadtrip, jota seurasi vuoristoreissuja, joita seurasi Amerikan reissu eli ihan hirveästi ei ollut mielenkiintoa alkaa taistella korvauksista, etenkin kun isoa vahinkoa ei sitten kuitenkaan tullut 🙂

  4. Hei! Meidän koko Norskin lento kesäkuussa Malagaan peruuntui. Koska matka oli pakollinen, jouduimme buukkaamaan kalliit korvaavat lennot. Soittorumba oli melkoinen koska mukana oli myös lennon myynyt välikäsi (matkatoimisto). Yhden vrk:n ajan kuljin ympäri kotia luuri kädessä. Lopulta norskilta sanottiin että todennäköisesti saamme korvaukset. Ja tein saman tien korvausanomuksen englanniksi Norwegianin sivustolla ja liitin ostettujen uusien lentojen kuitit. Saimme kahden kuukauden sisällä tilille rahat lennoista ja lisäksi 400e x4 (4hlöä). Muhkeat korvaukset 🙂 Jäi lopulta hyvä mieli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.