Kuulumisia ja kuvia tyhjästä Montjuicin puistosta

Täällä vielä ollaan – ja pysytään! Päätös on nimittäin tehty: emme enää suunnittele ja haikaile Suomeen menoa kesäksi, vaan pysymme Barcelonassa. Vaikea päätös, joka hetkittäin kaduttaa (kaikki ne kuvat mökeiltä ja terasseilta kavereiden somessa…), mutta tehty mikä tehty.

Aloimme tosiaan jo silloin maaliskuussa, kun tilanne alkoi näyttää huonolta, miettiä Suomeen menoa. Meidän suunnitelmamme alunperinkin oli viettää tänä kesänä pidempi aika Suomessa ja ottaa Isosiskon paras kaveri mukaan osaksi lomaa. Ajatus oli näyttää teineille muutakin Suomea kuin mummoloita ja Helsinkiä, olla kerrankin pitkään Suomessa ja jättää muut kesälomareissut väliin. Nauttia Suomen kesästä oikein pitkän kaavan mukaan!

Maaliskuussa alkoi kakka sitten kaatua niskaan ja kiireellä otimme selvää, miten viimeiset lautat menevät Suomeen, löytäisimmekö väliaikaisen kodin jostakin päin Suomea ja mitä lupia tarvitaan matkalle. Eipä meillä sinänsä täältä kotoa ollut kiire pois, hyvähän täällä olisi olla, eikä tuo tautikaan meitä perusterveitä pelottanut, mutta lähinnä painoi mieltä se, että tilanne oli täällä silloin niin älyttömän huono ja Suomessa elettiin aivan normaaliarkea. Suomi näytti onnenmaalta täältä käsin katsottuna! Lapset saivat olla ulkona, etenkin sitä kadehdin valtavasti. Myös etätyö ja etäkoulu olisivat mahdollistaneet vaikka syksyyn asti Suomessa asumisen, ja lapsille se olisi ollutkin eka kerta Suomessa asumista. Kiva olisi ollut sekin kokea!

Hylkäsimme kuitenkin hätäisen lähdön, lusimme kotiarestimme ja jäimme odottelemaan, että lautta Travemundesta Helsinkiin alkaa taas toukokuussa kulkea. Muutamalla tutulla oli liput jo ostettuina lautalle, ja koko ajan mietimme ja puntaroimme, että pitäisikö meidänkin. Pää hajoili tiiviiseen tahtiin samalla, kun mietimme eri vaihtoehtoja. Lasten naamat kalpenivat päivä päivältä, kun ulos ei saanut mennä, emme saaneet nähdä ketään, kellonaika määräsi milloin saa käydä kävelyllä. Ambulanssit ulvoivat pahimpaan aikaan yötä päivää (tällä hetkellä Kataloniassa on 5587 kuollutta, mutta nythän tahti on jo hyvin rauhallinen), tuttuja ja tuttujen isovanhempia sairastui. Piti tottua maskeihin (jotka ovat täällä nykyään pakolliset hamaan tulevaisuuteen), hanskoihin ja turvaväleihin. Olin tyhmä ja luin päivittäin uutiset uusista tartunnoista ja kuolemista. Ei olisi kannattanut, mutta minkä uutisnarkkari itselleen voi.

Ystävämme sitten lähtivät toukokuussa. Ensin oli pitkä ajo läpi Ranskan ja Saksan kuka mitäkin reittiä seuraten. Sitten lauttaan ja sitten turvallisesti Helsinkiin. Kaikilla tutuillamme, myös muualle Eurooppaan, lähinnä Ranskaan ja Italiaan lähteneillä, reissu meni hyvin ilman isompia ongelmia. Me aloimme jälleen katsella lauttalippuja ostohousut jalassa, mutta hinnat olivat nousseet kovasti. Meidän olisi myös lauttalipujen, tietullien ja yhden yöpymisen lisäksi pitänyt vuokrata Suomesta koko kesäksi kämppä, johon mahtuu neljä isoa ihmistä ja jossa voi tehdä etätöitä ja jossa vältellä muita ihmisiä ainakin sen kaksi ensimmäistä viikkoa, ja sopivaa ei tuntunut löytyvän. Etenkin minua häiritsi hirveästi se, että budjetti tälle Suomen reissulle olisi ollut isompi kuin viimevuotisen Kalifornian reissun budjetti. Olisiko se nyt oikeasti sen arvoista? No ei se sitten ollut: päätimme viettää kesän ilman Suomea, ensimmäistä kertaa ikinä. Minulle tulee lyhyin tauko, sillä kävin siellä viime lokakuussa, tosin nopeasti ja surullisissa merkeissä. Tytöt kävivät viime kesänä ja mies jouluna 2018. Seuraavaan Suomilomaan saattaa mennä nyt hyvin pitkä aika, vähintään vuosi, etenkin jos vihdoin syksyllä ostamme sen kauan haaveillun mökin vuorilta…

Mutta ennen vuorimökkeilyjä tämä kesä. Ei me nyt koko kesää ihan kotona olla. Olemme suunnitelleet, että kunhan koulu ensi viikolla loppuu, teemme äkkilähtöjä johonkin aina kun siltä tuntuu. Etsitään joku majapaikka parin päivän varoituksella jostain rauhallisesta paikasta ja auto vain alle ja menoksi! Tästä ajelee yhdellä siivulla päivän aikana jo moneen paikkaan: lasten synnyinseuduille Geneveen, Alpeille, Bretagneen, Italiaan, Espanjan pohjoisrannikolle… Aika moneen paikkaan, sikäli mikäli rajat ovat auki! Ja haluan nimenomaan luontokohteeseen, jossa voimme välttää ihmispaljouksia (ja pöpöjä) ja olla keskellä vihreää, sitä kaipaa meistä varmasti jokainen (vaikka teinit eivät sitä tunnustaisikaan. He haluaisivat maata koko kesän kotona, mutta sori, se ei ole nyt vaihtoehto, olemme jo ihan tarpeeksi katselleet näitä seiniä!)

No mutta jopa nyt venähti tuo Suomen reissun peruuntumisen selittäminen… Tarkoitus oli kertoa kuulumisia, mutta toisaalta tuossapa ne kuulumiset on. Elän kuin Bill Murray Päiväni murmelina -leffassa: joka ikinen päivä on ihan samanlainen kuin edellinen. Välillä on hyviä päiviä, välillä ihan paskoja, mutta yleisesti ottaen on ihan ok fiilis, sellainen välinpitämätön ”olisipa jo ilta ja pääsisi sohvalle katsomaan murhasarjoja” -fiilis. Nyt saamme onneksi liikkua peräti Barcelonan sairaanhoitopiirin alueella (regió sanitària), joka ei ole järin suuri, mutta ainakin kaupungista pääsee vähän viikonloppuna pois ja ulkoillakin saa mihin kellonaikaan huvittaa. Terassillekin saisi mennä milloin vaan, mutta jos ei nyt kuitenkaan.

Ja löytyyhän täältä kaupungistakin nättejä, rauhallisia alueita, kuten vaikkapa Montjuïc, josta nämä tämän postauksen kuvat ovat. Kävimme siellä eilen lauantaina ja kyllä saimme olla ihan keskenämme. Oli niin vähän porukkaa, että jäin miettimään, että kuinka paljon turistit oikeasti tätä kaupunkia ja kaupunkikuvaa muokkaavatkaan. Tietyissä osissa kaupunkia eron huomaa vielä selvemmin, mutta minulle oli yllätys, että täällä vehreässä puistossa oli aurinkoisena kesälauantaina näin vähän paikallisia ulkoilemassa. Sen tosin selittänee se, että tämä oli ensimmäinen päivä, kun rannoille sai mennä viettämään aikaa… Onhan tämä ihan mielenkiintoista nähdä Barcelona tällaisena, ei tämä varmaan ikinä toistu! Park Güellin hiljaisuudesta aiemmin jo kirjoitinkin.

Mutta täällä kaikki siis edelleen hyvin ja mikseipä olisi. Koulu loppuu tosiaan ensi viikolla ja sitä seuraavana maanantaina siirrymme vapautumisessa Fase 3:een. Minulla ei ole enää hajuakaan, mitä sitten tapahtuu, sillä poikkeustila loppuu ja muu Espanja taitaa rillutella sitten jo ihan vapaina säännöistä, mutta päivä kerrallaan…