Takana on blogin ehkä pisin postailutauko ikinä! Osittain niin vain kävi, osittain olen ihan tarkoituksella pitänyt taukoa matkablogimaailmasta. En ole koskenut omaani, enkä ole lukenut muiden juttuja, koska miksipä kääntäisin veistä haavassa: en ole lähdössä vielä pitkään aikaan yhtään mihinkään kotikulmilta.
Uskomatonta, että siitä on jo tasan puoli vuotta, kun elämä ja arki muuttuivat hyvin radikaalisti, ihan yhtäkkiä. Lähdin töistä kahden päivän vapaille, nousi kuume, sain saikkua, enkä enää ikinä palannut samalle toimistolle samoihin hommiin. Sinne jäi kaikki keskeneräiset työt, parhaat mahdolliset työkaverit ja varmaan joku kahvikuppikin. Lapsilla jäi kouluun kansioita ja papereita, jotka pääsimme hakemaan vasta juhannuksena, viimeisenä koulupäivänä. Mies kantoi työtietokoneensa kotiin ja täällä se on edelleen.
Aloitimme uuden normaalin tiukalla kotiarestilla ja paluuta entiseen normaaliin ei ole tapahtunut missään vaiheessa. Kesällä oli hieman rennompaa ja kävimme sekä Costa Bravalla että Cerdanyassa, 200 kilometrin säteellä kotoa, mutta joka paikassa voimassa oleva maskipakko, kokoontumisrajoitukset ja kaupungin tyhjentyneet liiketilat kyllä muistuttavat päivittäin siitä, että elämä on muuttunut. Paikalliset ovat nyt jo palanneet kakkosasunnoiltaan kaupunkiin eli kaduilla on vihdoinkin taas elämää, mutta turisteja ei ole, muutamia ranskalaisia lukuunottamatta. Vain harvat hotellit ovat auki ja terasseille mahtuu ilman ongelmia. On järkyttävää nähdä, kuinka paljon on tyhjillään olevia liiketiloja ihan paraatipaikoilla. Monen ihmisen puolesta pelottaa, että miten he saavat elannon hankittua.
Meidän perheen arkikuulumisia olen Instagramissa ja sen stooreissa jo vähän kertonutkin, mutta jos nyt täälläkin, niin jää itsellekin muistoihin. Meille kuuluu ihan hyvää, tällaista hyvin rauhallista oleilua lähinnä kotosalla ja lähiympäristössä. Olemme viettäneet aikaa keskenämme ja puolen vuoden aikana tapaamamme ihmiset voi laskea yhden käden sormilla. Kaikki tuttavamme ovat olleet omissa oloissaan, toki kesälomankin takia. Pikkusisko on nyt loppukesästä nähnyt viikoittain kolmea kaveriaan, posseaan kaupungilla, Isosiskolta muutti moni kaveri pois Barcelonasta osittain koronan takia ja bestis on ollut koko kesän pois kaupungista. Koskahan itse pääsisin kahvittelemaan kaverin kanssa…
En ole alun jälkeen aktiivisesti seurannut mitään tartuntakäppyröitä, mutta kyllähän tartuntoja on täällä hurjasti. Ihan tätä postausta varten tsekkasin, että viikon aikana (31.8.-6.9., en löytänyt tähän hätään uudempaa tilastoa) Barcelonassa on ollut 1547 uutta tartuntaa ja 36 kuolemaa. Tauti jyllää, mutta en ole kuullut, että viime aikoina tuttujamme olisi sairastunut. Pahoin pelkään, että tilanne muuttuu, kun kaikki koulut aukeavat ensi viikolla… Täytyy nyt muutenkin yrittää pysytellä terveenä, sillä lääkäriaikoja on vaikea saada. Toiselle tytöistä tuli tuossa muutama viikko sitten tarve päästä melko kiireellisesti lääkärin tutkittavaksi, mutta ajan olisi saanut vasta monen viikon päähän. Onneksi vaiva ehti mennä Googlesta etsittyjen ohjeiden avulla itsestään ohi, muuten olisi pitänyt mennä tukkimaan jo muutenkin ruuhkaista ensiapua.
Meidän lapsilla koulu alkoi ensimmäisten joukossa jo reilu viikko sitten. Hirveästi heitä ei huvittanut palata koulunpenkille, sillä etäkoulu sujui meidän osalta tosi hyvin, ja aamut alkavatkin nurinalla ”miksi pitää…”. On pitkä aika olla yhdeksän tuntia maski naamalla, sillä sen saa ottaa pois vain ruokailun aikana ja liikuntatunnilla. Rinnakkaisluokkalaisten kanssa ei saa olla ja muutenkin kaikkea rajoitetaan. Minulla on äitinä hyvin ristiriitaiset fiilikset: puoli vuotta kotoilua oli hyvin pitkä aika ja tytöille tekee hyvää olla kavereiden kanssa, mutta olen jo varautunut siihen, että karanteeni napsahtaa päälle hyvinkin pian, kun joku koulukaveri sairastuu ja kohta kärvistelemme taas neljän seinän sisällä.
Me teemme miehen kanssa etätöitä kotoa ja voisin jatkaa näin vaikka loppuelämäni. Olen paljon tehokkaampi ja keskittyneempi kuin missään avokonttorissa ikinä, jopa helposti kipeytyvä selkänikin voi hyvin. Toivottavasti etätyöstä tulee uusi normi! Etänä on onnistuneet myös lasten harrastukset, mutta lähiopetukseen ollaan palaamassa niidenkin osalta.
Meillä meni ihan hyvin kaikkien peruuntuneiden matkojen ja juttujen puolesta. Saimme rahat takaisin jo varatuista Helsingin ja Pariisin reissuista ja Lofoottien Airbnb:n sain myös peruttua ilmaiseksi. Alicia Keysin konserttikin siirtyi hamaan tulevaisuuteen, mutta me halusimme rahat takaisin siitäkin, ja saimme. Tyttären ja iskän yhdet konserttiliput ovat vielä odottamassa keikkojen alkamista (kuka muistaa Islannin euroviisuehdokkaan Hatarin parin vuoden takaa? Sen keikalle he aikovat mennä heilumaan).
Parvekeviljelmilleni kävi vähän kehnommin. Kuten niin moni muukin, minäkin innostuin pitkän kotiarestin aikana oman hyötypuutarhan laittamisesta. Multaa ei saanut ensimmäisen kuukauden aikana mistään, mutta sitten kun sitä sai, kokeilin vaikka minkä kasvattamista. Alku meni hyvin, mutta elokuun paahtava helle oli kasveille liikaa. Kaikesta rakkaudesta ja kastelusta huolimatta saimme loppujen lopuksi vain kourallisen pieniä retiisejä ja kaksi paprikaa, ja nyt parvekkeella sinnittelee elossa enää pari nuupahtanutta kasvia plus kaktus. Peukaloni eivät ole vihreitä.
Ja mökkiprojektimme jatkuu. Aiemmin kerroin, että kävimme katselemassa mökkiä Cerdanyasta ja yksi niin kiinnostava sieltä löytyikin, että teimme siitä tarjouksen, joka hyväksyttiin. Möksä ei ole vielä meidän, mutta prosessi on käynnissä (ja sitä on hidastaneet monet asiat, mm. koronaan sairastunut pankkivirkailijamme…). Mikään kiire meillä ei ole, vaan haluamme varmistaa, että kaikki menee oikein, emmekä osta sikaa säkissä. Jos tämä mökki menee sivu suun, niin ehkä sitten löytyy joku toinen, katsellaan!
Yhteenvetona kai voisi sanoa, että meillä on kaikki hyvin ja kulunut puoli vuotta on kulunut kaikesta huolimatta älyttömän nopeasti. Jos uusi kotiaresti meille määrätään, olemme paremmin valmistautuneita kuin viimeksi: olemme löytäneet nettikaupat, meillä on enemmän jumppavehkeitä, arkemme on yleisesti ottaen hidastunut niin paljon, että eipä se aresti edes tuntuisi oikein missään. Elämämme on tämmöistä telkkariohjelmien ja ruoan rytmittämää arkea, mukavaa kotoilua. Bring it on koronapaska, me kyllä pärjätään!
Ps. Tämän postauksen kuvat on syyskuun ensimmäisen sunnuntain päiväkävelyltä. Kuten näkyy, Barcelona ei ole enää näin puolen vuoden jälkeen kuin zombie-hyökkäyksen jäljiltä!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).