Hiiohoi, hauskuuksia horisontissa! Viikko sitten sain vihdoin lunastettua lokakuussa saamani syntymäpäivälahjan, joka osoittautui – ei ehkä niin yllättäen – kaikkien aikojen parhaimmaksi. Kuumailmapalloilu Cerdanyan laaksossa Espanjan ja Ranskan rajalla oli ikimuistoinen, sopivasti jännittävä, hurjan kaunis ja yhden haaveen toteutuminen!
Lähdimme kotoa Barcelonasta ajelemaan kohti Pyreneitä aamukuudelta. Olimme sopineet olevamme paikan päällä kahdeksalta ja hyvin ehdimme, vaikka pysähdyimme matkalla huoltoasemalle ja tien peitti paikoitellen hernerokkasumu. Onneksi sumu hellitti ennen perille pääsyä, ja toivoin sormet ja varpaat ristissä, että päivästä tulisi aurinkoinen ja kirkas kuten sääennuste oli luvannut.
Sitäpä sitten toivottiin loppujen lopuksi koko porukalla, sillä sääolosuhteet eivät olleet täydelliset kuumailmapalloiluun. Sinänsä pieni pilvisyys ei estä palloilua, mutta ongelmaksi tänä aamuna osoittautui ilmavirtojen suunnat. Cerdanyan laakso on pitkä ja kapeahko, ja jos ilmavirrat kulkevat väärään suuntaan, kuumailmapallo ajautuu helposti vuoren rinteelle, johon on vaikea laskeutua ja josta on vaikea päästä pois. Seurailimme aikaisemmin toiselta kentältä lähteneen pallon kulkua ihan vuorten kyljessä ja lentäjämme lykkäsi päätöksen tekoa, ollen välillä jopa melkein lennon peruuttamisen kannalla.
Onneksi meillä oli omat aamupalaeväät mukana ja kävimme välillä autossa lämmittelemässä ja juomassa kupposet kuumaa. Lentäjät tarjosivat myös kahvia ja muffinsseja nälkäisille. Aamun edetessä tuulenvireet alkoivat onneksi lopulta tyyntyä ja muuttaa suuntaa. Katselimme, kun toinen kuumailmapallo teki vieressämme lähtöä ja onneksi lentäjämme Keith näytti lopulta meillekin vihreää valoa, ja ison pallon täyttäminen saattoi alkaa!
Tähän kuumailmapalloilukokemukseen kuuluu myös osallistuminen alku- ja loppuvalmisteluihin. Pallon täyttäminen on noin puolen tunnin prosessi, missä puhalletaan ensin tehokkailla puhaltimilla palloon ilmaa ja riittävän täyttöasteen saavutettua sitä aletaan lämmittää kaasupuhaltimilla ja näin pallo alkaa hiljalleen nousta pystyyn. Lopulta kyljellään oleva kori keikahtaa vauhdilla oikeaan asentoon. Mitään kovin vaativia tehtäviä ei meille amatööreille tietenkään ole, vaan lähinnä kankaiden ja vaijereiden ohjailua, mutta kivalta tuntui osallistua touhuun.
Lopulta kaikki oli valmista, pallo täynnä ja porukka valmiina nousemaan kyytiin. Meitä oli tämän pallon kyydissä seitsemän plus lentäjämme Keith. Oli hauska huomata, että korit on edelleen tehty rottingista ja nahasta, eikä mistään avaruusajan alumiinisekoituksista.
Pallon irtoaminen maasta tapahtui niin pehmeästi, etten sitä edes oikein huomannut jännitykseltäni. Yhtäkkiä maa vain hävisi jalkojen alta ja autot ja maahan jääneet ihmiset alkoivat pienentyä. Ihana tunne!
Pallon kyydissä tuntui turvalliselta. Liikettä ei juurikaan huomannut ja korkeuden vaihtelun huomasi vain pienestä paineesta korvissa sekä toisen kuumailmapallon korkeutta seurailemalla. Välillä olimme hyvin ylhäällä pilvien päällä, välillä laskeuduimme pilvien korkeudelle. Vain kaasuliekin humina katkaisi hetkittäin täydellisen hiljaisuuden. Oli hieman sama fiilis kuin silloin, kun kokeilin purjelentoa eli glidingiä – linnuista tuntuu varmaan tältä, kun ne liitävät äänettömästi ja tasaisesti korkealla taivaalla. Oli kylmä, vaikka liekki vähän lämmittikin, ja onneksi meillä oli lämmintä vaatetta päällä.
Alla olevan kuvan valoilmiöllä on joku nimikin, jota en muista. Pallon varjo heijastui pilviin ja sen ympärille muodostui täysin pyöreä sateenkaaripallo. Oli mielettömän kaunista.
Oli hauska nähdä Cerdanyan tutut maisemat ihan eri suunnasta. Pelloilla näkyi lehmiä ja hevosia, golf-kentällä juoksi kaksi kaurista. Puigcerda, laakson isoin kaupunki, näytti kovin pieneltä. Siellä olemme käyneet usein, mm. kävelleet monesti pikkuisen järven ympäri. Näimme junaradan, jota pitkin olemme kulkeneet pienellä keltaisella junalla, ja autotiet mutkittelivat peltojen välissä. Pihoilla ihmiset kääntyivät katselemaan meitä ja lapset vilkuttelivat.
Ja sitten, vajaan parin tunnin lentämisen jälkeen tuli aika laskeutua. Ja sepä ei ollutkaan yhtä rauhallista ja kiiretöntä kuin muu kokemus. Cerdanyan pellot ovat melko pieniä ja ison pallon tähtääminen sellaiseen kohtaan, missä alastulon jälkeen on vielä tilaa pallolle kaatua maahan osumatta puihin tai muihin esteisiin, ei ole ihan helppoa. Pallo liikkuu aina tuulen mukana ja sitä voi käytännössä ohjata vain ylös-alas -suunnassa lämmittämällä tai lopettamalla lämmityksen, eli ohjaaminen todella vaatii kokemusta ja taitoa.
Maanpinnan lähestyessä lentäjä käski pitää kovasti kiinni ja koukistaa jalkoja ja tömps, olimme maassa. Ja taas ilmassa ja tuli toinen tömps. Pompahdimme pari kertaa voimakkaasti eteenpäin, ennen kuin Samppa ja toinen mies hyppäsivät pois kyydistä ja lähtivät ohjaamaan tyhjenevää ilmapalloa oikeaan suuntaan. Pallo mahtui nippanappa pellolle, onneksi. Porukalla sitten kasasimme pallon kasaan ja lopuksi kilistelimme skumppalaseja – olipahan reissu! Ikimuistoinen kokemus!
Miten järjestää kuumailmapalloseikkailu Barcelonasta?
Me osallistuimme Globus de la Cerdanya -perheyrityksen järjestämälle lentokokemukselle. Kokemukseen sisältyy kevyt aamupala, lennonjälkeiset skumpat, osallistuminen pallontäyttövalmisteluihin ja 4X4 -kuljetus laskeutumispaikalta takaisin lähtöpisteeseen. Lentoja järjestetään ympärivuotisesti ja tilausten mukaan. Järjestäjä ilmoittaa kahta päivää ennen varausta, kun sääennusteet alkaa hahmottua tarkemmin, että järjestetäänkö lentoa vai ei. Säätä seurataan koko ajan, ja meilläkin oli aika lähellä lennon peruuntuminen vielä lentopäivänäkin. Meiltä lento peruuttiin kahdesti huonojen sääolosuhteiden takia, mutta nyt onkin vuoden hankalin aika lentämiselle.
Globus de la Cerdanya toimii Aeròdrom de la Cerdanya -pienlentokentällä. Kuumailmapalloilua järjestetään muillakin pienkentillä, mutta halusimme nimenomaan Cerdanyan vuoristolaaksoon hienojen maisemien vuoksi. Lisätietoja löytyy nettisivuilta www.globospi.com
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Ihanaa, kun pääsit! On minunkin unelmalistallani, joten kiitos jutusta!
You’re welcome 🙂
Vaikuttaa todella ihanalta ja ikimuistoiselta kokemukselta. Upeita kuvia myös!
Kuumailmapallolento löytyy myös mun lusikkalistalta, kyllä mäkin vielä jonain päivänä!
Kuumailmapallolento oli vielä parempi kokemus kuin kuvittelin! Meno oli niin tasaista ja turvallista, että pystyi ihan rauhassa keskittyä maisemien katseluun ja fiilistelyyn 🙂