Eurooppa, Käydyt maat, Sveitsi

Throwback Thursday: Les Marecottes, Sveitsi

Voi tätä muistojen aallokkoa ja nostalgian vyöryä! Etsin ikivanhasta blogistani Vuodatuksen puolelta yhtä hotellin nimeä (bloggaamisesta on siis joskus hyötyäkin :)) ja jäin lukemaan vanhoja juttuja vuosien takaa. Kaikkea sitä ollaan hommailtu… Onneksi jaksoin kirjoitella juttuja muistiin silloinkin, kaikesta väsyttävästä pikkulapsiarjesta huolimatta. Mukavia muistoja!

Vuoden 2008 helmikuussa kävimme näköjään Sveitsin Les Marecottes’ssa. Muistan reissun vielä hämärästi: lapset olivat pieniä, olimme mukavassa majapaikassa ja säät olivat uskomattomat. Kuljimme tuohon aikaan paljon Alpeilla, joten täytyy tunnustaa, että muistot vähän sekoittuvat, mutta reissu ja tämä pieni kylä ovat kyllä jäänyt mieleen tosi kivana.

Tässäpä siis muistojen torstain kunniaksi nosto kuuden ja puolen vuoden takaa. Kuvat jouduin päivittämään, tekstiä muokkasin hitusen, mm. piilottamalla lasten nimet, jotain yksityisyyttä hei! Lapset olivat niin pieniä tuolloin, yhyy, miksi ne kasvaa! Varmasti Les Marecottes’kin on tuosta muuttunut paljon. Kävimme muistaakseni kerran tuon reissun jälkeen siellä uudelleen, mutta seuraavana keväänä kutsui Barcelona. Ehkä joskus vielä käymme täälläkin uudelleen, nunca se sabe!

Les Marecottes sijaitsee Valais’ssa Sveitsissä, noin kymmenen kilometrin päässä Martignysta. Marecottes’ssa on noin 300 asukasta, mutta loma-aikoina porukka kymmenkertaistuu. Kylä sijaitsee 1200 metrin korkeudessa ja sinne menee kapeaakin kapeampi serpentiinitie Martignysta.

Marecottes

 

Les Marecottes on yksi viidestä samassa laaksossa sijaitsevasta kylästä. Muut ovat Salvan, Les Granges, La Creusaz ja Le Trétien. Alue oli vielä satakunta vuotta sitten suositumpi ja tunnetumpi kuin Zermatt. Alueen juttu siihen aikaan oli erityisen puhdas ilma. Kuulemma varsinkin britit matkustivat sinne raittiin ilman toivossa. Siis sata vuotta sitten! Nyt kylät olivat kovin hiljaisia, vaikka talvilomasesonki on päällä. Meidän onnemme: kylät olivat pysyneet autenttisina ja pittoreskeina, ihmiset olivat tavattoman ystävällisiä ja ravintoloissa sai kunnon ruokaa eikä vain turistihuttua.

Marecottes

Marecottes

 

Les Marecottes’ssa sijaitsee mm. alppieläinpuisto ja kallioon louhittu uimala, mutta jätimme ne tällä kertaa tarkastamatta ja palaamme kesällä uudestaan. Alueella voi harrastaa myös koskenlaskua, patikointia, maastopyöräilyä ja lisäksi Chamonix’n ja Verbier’n hulinat ja menot ovat vain lyhyen ajomatkan päässä.

Marecottes

 

Yövyimme Bois Dormant –nimisessä chambres d’hôtes’ssa (suomeksi peti ja puuro, englanniksi siis bed and breakfast). Meillä oli käytössämme mukava huone omalla kylpyhuoneella. Majatalo oli valmistunut viime kesänä ja kaikki oli uutta ja siistiä. Minä varsinkin ihastuin taloon, etenkin isäntäväen tiloihin (söimme aamupalan perheen ruokasalissa ja pääsimme vähän kurkkimaan siis privaattitiloihinkin). Perhe oli todella mukava, ystävällinen ja vieraanvarainen (toki, olimmehan maksavia asiakkaita) ja voimme lämpimästi suositella ko. majoitusvaihtoehtoa.

Marecottes

Marecottes

 

Les Marecottesissa on myös hiihtokeskus, joka oli varsin mukavan näköinen. Hissialue ei ole valtavan suuri, mutta rauhallinen meininki ja lyhyet hissijonot korvannevat laajuuden puutteen. Tällä kertaa jätimme hiihtämisen väliin, kävimme toki hissillä ylhäällä, mutta keskityimme pulkkailuun/kelkkailuun ja ulkoiluun muuten vaan.

Marecottes

 

Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava irtiotto arjesta, koko porukka tykkäsi. Tänne tullaan uudestaan!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.