Yleinen

Liechtenstein – Pääkaupunki Vaduz ja laskettelukeskus Malbun

Viime kesän Alppien roadtripin varrelle sattui valtio, jossa kumpikaan meistä ei ollut ennen käynyt, joten totta kai suunnittelimme ajoreitin siten, että saamme tämän lilliputtivaltion käytyjen maiden listalle. Pieni, kaunis ja vuoristoinen Liechtenstein oli nopeasti nähty, ja tässä vihdoin, monta kuukautta myöhemmin, pieni postaus siitä, kun kävin ensimmäistä kertaa Liechtensteinissa!

Liechtenstein

 

Olimme varanneet majapaikan Liechtensteinin ainoasta hiihtokeskuksesta Malbunista. Alunperin ajatus oli tutkia päiväseltään maan pääkaupunkia Vaduzia, tehdä ehkä pieni retki vuorilla ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa kohti Italiaa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun muistin, että tuttu ihminen lapsuudestani, isäni entinen työkaveri ja koko meidän perheelle tärkeä ihminen asuu Liechtensteinissa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen olimme sopineet tärskyt Nendelnin pikkukaupunkiin, jossa hänellä on oma keramiikkatehdas Schaedler-Keramik. Teimme tehdaskierroksen, otimme valokuvia, muistelimme menneitä ja kävimme vielä lounaalla ravintola Fagossa, Eschenissä. Tämä osuus oli ehdottomasti paras kohta minun Liechtenstein-kokemuksessani! Nyt minun pitäisi saada vanhempani innostumaan matkailusta ja houkutella heidät vierailulle Liechtensteiniin, siellä kun olisi paikallisopaskin tarjolla!

Emme siis ehtineet koko maata tutkimaan läpikotaisin, mutta ajoimme sen kuitenkin päästä päähän, näimme pari pikkukaupunkia ja pääkaupungin ja yövyimme vieläpä hiihtokeskuksessakin. Todennäköisesti siis enemmän kuin mitä moni muu täällä käyvä matkailija tekee, ja ehkä se on ihan riittävästi lyhyelle, yhden yön stopille näin pienessä maassa, jossa ei ole ihan valtavasti näkemistä!

 

Vaduz, Liechtensteinin pääkaupunki

Liechtensteinin pääkaupunki, pikkuinen Vaduz oli nopeasti nähty, eikä minulla ole tämän pikaisen käynnin jälkeen juurikaan vinkkejä annettavaksi. Alle 5 500 asukkaan kaupungissa ei arvatenkaan ihan valtavasti ole säpinää, ei edes näin heinäkuun turistisesonkina. Kävin parissa matkamuisto- ja käsityökaupassa, mutta kahvillekaan emme menneet, sillä aasialaiset turistit lepuuttivat jalkojaan terasseilla, vieden kaikki vapaat tuolit. Parhaiten kaupungista jäi mieleen mielenkiintoinen taide, jota oli siellä täällä pääkadun varrella.

LiechtensteinLiechtensteinLiechtenstein

 

Katselimme Vaduzin linnaa ensin alhaalta kaupungista ja sitten ajelimme vielä huviksemme sen ohikin. Kylästelemään ei linnaan pääse, sillä Liechtensteinin ruhtinas Hans-Adam II asuu täällä perheensä kanssa. Ylhäältä vuoren päältä heidän on varmaan ihan kiva tähyillä alas alamaisiaan sekä juoda aamukahvit vuorimaisemia ja alhaalla laaksossa kiemurtelevaa Rein-jokea ihaillen.

Liechtenstein

 

Jos haluat lukea enemmän Vaduzista, niin juttua löytyy esimerkiksi matkabloggaajakollegan Levottoman matkailijan blogipostauksesta.

 

Malbun – Liechtensteinin ainoa laskettelukeskus

Olimme varanneet yöpaikan Liechtensteinin ainoasta laskettelukeskuksesta Malbunista. Ei ole varmaankaan yllättävää, että kuten koko Liechtenstein, myös Malbun oli pieni ja hiljainen. Ja kaunis, eihän vuorimaisemat paljon muuta voi ollakaan. Tavattoman siistiä oli täälläkin, laakson nurmikkokin kuin trimmerillä leikattua.

Malbun LiechtensteinLiechtensteinLiechtenstein

 

Näin kesällä Malbunin parasta antia ovat useat patikkapolut. Samppa seurasi yhtä polkua iltalenkillään ja lähetti kuvia polun varrella pyörivistä murmeleista. Talvella täällä saisi hyvin päivän kulumaan rinteissä ja uskoisin, että paikka olisi etenkin lapsiperheille sopiva. Viikon lasketteluloma voisi olla hieman liian pitkä, tai ainakin siinä ajassa rinteet tulisivat hyvin tutuiksi.

Olisi pitänyt kai itsekin jaksaa lähteä iltakävelylle, mutta jäin mieluummin hotellillemme lepäilemään ja kuuntelemaan häkeissä olevien lintujen ääniä. Hotellissamme (Hotel Falknerei Galina) pidetään jostain syystä lintuja häkeissä ja täällä järjestetään haukkojen ja muiden lintujen lentonäytöksiä. Me emme sellaista ehtineet näkemään, emmekä myöskään osallistumaan opastetuille lintubongausvaellukselle.

Liechtenstein

 

Sellainen oli siis lyhykäisyydessään minun ensikosketukseni Liechtensteiniin! Hyvin nukutun yön jälkeen ajelimme mutkittelevaa tietä pitkin takaisin alas laaksoon ja jatkoimme matkaamme Sveitsin kautta Italiaan. Rajanylityksiä ei juuri huomannut, maisematkin pysyivät suurin piirtein samana. Liechtenstein jäi kuitenkin pysyvästi mieleen, ja olen hyvin iloinen, että vihdoin pääsin käymään tässä minimaassa, josta kuulin lapsuudessani paljon ja josta saaduissa postikorteissa oli hurjan kauniita maisemia. Hieno maa!

Kooste tuosta meidän ihanasta roadtripistämme löytyy kartan ja kuvien kanssa tästä linkistä.

LiechtensteinLiechtensteinLiechtensteinLiechtenstein

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

8 thoughts on “Liechtenstein – Pääkaupunki Vaduz ja laskettelukeskus Malbun

  1. Minä kävin Vaduzissa 80-luvulla ja kaupunki vaatisi ehkä pientä päivitystä mutta toisaalta – onkohan mikään muuttunut Vaduzissa, muistan sen rauhallisena pikkukaupunkina ja kylän ulkopuolella kuljeskelivat lehmät.

  2. Minua kyllä kiinnostaisi lintubongausvaellus Leichtensteinissä. Alpiininen lajisto on perin erilaista kuin mihin olen tottunut härmässä. Ensimmäinen reissu Yhdysvalloissa oli sellainen, että lupasin lentokoneessa syödä hattuni jos ensimmäinen nähty lintulaji olisi tuttu. No, eipä tarvinnut, sillä se oli hopeatiira. Perussa kävi lupaus Mielessä, muttei sielläkään olisi tarvinnut, sillä mustakondori. Alpeilla korkealla voisi taas yrittää, ainakin jos metsät ovat jääneet taakse, voipi tulla alppinaakka tai alppirautiainen vastaan tai jopa kalliokiipijä. Vaikken sankolistaa teekään, kyllä noihin maisemiin pitäisi lähteä joku kerta, mieluiten pian.

  3. Paljon enemmän on mahtunut sinun Liechtensteiniisi kuin minun. Olen pysähtynyt Vaduzissa lounaalla, mutta muuten maata kuvaa ehkä parhaiten reissukaverin lausahdus: ”Sen läpihän voi ajaa huomaamatta edes käyneensä maassa.” Kuviasi katsoessa huomaan, että antoisampaa olisi ollut viettää aika luonnossa kuin kaupungissa, joka ei oikein mitään tarjonnut.

    1. Vaduz oli kyllä äkkiä nähty, eikä paikallinen tuttukaan osannut antaa mitään vinkkejä, joilla siitä saisi enemmän irti. Mutta vuoret ovat onneksi aina <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.