Andorra on täynnä pikkukyliä, sellaisia kapean tien molemmin puolin levittäytyviä parinkymmenen talon ryppäitä. Talot ovat pääasiassa harmaasta kivestä rakennettuja jykeviä, liki ikuisia rinnetaloja, joissa on liuskekivestä tehdyt katot, tummaksi lakatut ikkunanpielet ja joiden savupiipuista tupruttaa iltaisin savua. Kylistä löytyy kirkko ja todennäköisesti ainakin yksi kuppila. Sellainen on myös Llorts, jossa kävimme huhtikuussa kavereiden talolla viikonloppureissulla.

 

Llortsista itsestään ei ole juurikaan kerrottavaa. Kylässä on pieni kirkko romaaniselta ajalta, Iglesia de San Serni sekä muutama ruokapaikka. Muuten kylässä on lähinnä kakkosasuntoja, sillä lähellä sijaitsee hiihtokeskuksia.

Llortsissa on ollut aikanaan rautakaivos ja nykyään kylästä alkaa hyvin merkitty, taiteella ja veistoksilla koristeltu kävelyreitti Ruta del Ferro, Rautapolku. Polku on hiukan vajaat kahdeksan kilometriä pitkä ja se alkaa vanhalta kaivokselta ja päättyy naapurikylään La Cortinadaan. Polku on hyvin helppo ja näin huhtikuisena, hieman sateisena viikonloppunakin siellä oli koiranulkoiluttajia, muita kävelijöitä ja joen penkalla kalastajia. Polun varrella on monenlaista veistosta, hevosia ja tietysti ihan komeita maisemia.

 

Lähellä Llortsia sijaitsee Arcaliksen hiihtokeskus, joka kuuluu Vallnordin alueeseen, mutta ei ole kuitenkaan alueen muihin rinteisiin hissiyhteydessä, vaan sinne pitää siirtyä autolla tai bussilla. Arcalis on sen hieman syrjäisemmästä sijainnistaan johtuen sellainen andorralaisten oma paikka, jonne turistit ei juurikaan eksy, vaan lomalaiset menevät massoittain Granvaliraan ja Vallnordiin pääkeskukseen, Pal-Arinsaliin. Arcalista kutsutaan Andorran ”neveraksi” eli jääkaapiksi, koska siellä on yleensä aina kylmempi kuin muualla ja siellä onkin lähes aina enemmän lunta kuin muualla lähivuorilla. Tästä syystä ja monipuolisen profiilinsa ansiosta Arcalis on Pyreneitten mittakaavassa oikein hyvä vapaalaskukeskus.

Laakson, jossa Llorts sijaitsee, perällä sijaitsee myös andorralaisen maastopyörävalmistajan Commençalin päämaja. Koko tämä Vallnordin alue on firman testimaastoa (ja nämä tiedot minulle kertoi innosta puhkuen maastopyörähullu mieheni).

 

Meidän mukulat viihtyvät maalla, ennen kaikkea eläinten takia. Llortsin yhdestä kahvilasta löytyi mm. Chispa-niminen paimenkoira, joka oli toisaalta hyvin arka, eikä antanut yhtään koskea, mutta toisaalta toi koko ajan palloa heiteltäväksi. Kylästä löytyy myös paljon puolivillejä kissoja, hevosia sekä kanoja ja kukkoja.

 

Tällä suunnalla Andorraa on myös ainakin yksi salakuljettajien reitti, Ruta de los Contrabandistas, jota pitkin on kuljetettu, ja ties vaikka kuljetetaan edelleenkin, maastoautoilla alkoholia ja tupakkaa rajan yli. Olimme kerran vuoristotaksin kyydissä Val d’Aranissa ja kuski kertoi olevansa eläkkeelle jäänyt espanjalainen rajavartija. Hän oli työskennellyt juuri täällä, Andorran ja Espanjan rajalla, ja jahdannut työkseen siis mm. salakuljettajia. Ajattelimme kesällä kokeilla ajaa huviksemme reitin, tosin ilman mitään salakuljetettavia tavaroita.

 

Nyt Andorrassa ja Llortsissa on jo varmasti ihan erinäköistä kuin huhtikuussa, jolloin pajunkissat pörhistelivät ja luonto oli vasta ihan juuri alkanut heräilemään. Puissa ei tuolloin ollut juuri lehtiä ja Rautapolun viereisessä Valira d’Orient -joessa oli paljon vettä. Oli kylmä, mutta kevään pystyi jo haistamaan.

Kannattaako Llortsiin mennä? No ei ehkä ihan asiasta tehden, mutta ympärillä on loistavat patikointimahdollisuudet, Arcalis on kiva laskettelupaikka ja maisematkin ovat silmää miellyttävät eli mikä ettei sitten majoittuisi tänne! Tai mihin vaan andorralaiseen pikkukylään, kyllä ne kuitenkin kotiolot ja etenkin Andorra La Vellan voittavat!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (https://www.facebook.com/anskubcn/), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).