Yleinen

Perinteinen reissupäiväkirja – Lontoo talvilomalla

Terveisiä talvilomalta ja yleislakkopäivästä (kyllä, täällä on taas sellainen)! Lapsilla on tämän viikon hiihtolomaa, ja koska meitä ei huvittanut lähteä rinteisiin, eikä kotonakaan jaksa koko viikkoa makoilla, suuntasimme tyttöporukalla muutamaksi yöksi Lontooseen! Pikkusisko ei ollut käynyt Lontoossa vielä koskaan aiemmin ja Isosisko ihastui kaupunkiin vuosi sitten helmikuussa niin kovasti, ettei matkakohteen valitseminen ollut oikeastaan ollenkaan hankalaa. Lontoo kutsui!

Lensimme lauantaiaamuna Barcelonasta Lontoon Lutoniin. Meitä odotti perillä ihan kiva sää, hieman harmaa, mutta sateenvarjojen kotiin jättäminen ei harmittanut isosti. Olin varoitellut Pikkusiskoa, että vettä tulee satamaan, mutta onneksi olin suureksi osaksi väärässä: vain yksi matkapäivä oli sateinen. Näin helmikuussa olisi voinut olla huonompikin tuuri.

Rajamuodollisuuksien jälkeen ostimme lentokentältä edestakaiset junaliput kaupunkiin (ja olisimme säästäneet, jos olisimme ostaneet ne jo etukäteen netistä. Nyt ne maksoivat yhteensä noin 60 puntaa meiltä kolmelta), ja vajaassa tunnissa olimme jo King’s Cross St Pancras -asemalla.

Hotellimme oli ihan aseman vieressä, joten kävimme vain heittämässä laukut huoneeseen ja lähdimme kaupungille. Meillä oli viime reissulta jäänyt kaksi Oyster-korttia ja kävimme lataamassa niihin rahaa ja ostamassa vielä yhden kortin lisää. Pääsimme melkein jokaisella bussimatkalla kaksikerroksisen bussin yläkerran eturiviin eli Oyster-kortilla saimme ikään kuin ilmaisia sightseeing-kierroksia kaupan päälle.

Lontoo 2/2019


Pikkusiskon ensimmäisiä havaintoja Lontoosta oli se, että miten pientä ja söpöä kaikki on. Matalat talot olivat söpöjä, kukkaistutukset olivat söpöjä, jopa vanhat mummelit olivat söpöjä. Yhteinen havaintomme oli se, että joka toinen vastaan kävelevä nuori nainen oli samannäköinen kuin Isosisko. Pukeutuminen, hiustyyli, jopa kasvot – meidän Isosiskomme menisi täydellisesti britistä!

Ehdimme ensimmäisenä päivänä käydä tutustumassa Covent Gardeniin ja Trafalgar Squareen. Shoppailimme Waterstones -kirjakaupassa ja kunhan vaan ihmettelimme Lontoon hulinaa ja vääränpuoleista liikennettä.

Meillä on reissuilla yleensä taktiikkana syödä myöhäinen lounas ja illaksi ostamme hotellihuoneeseen iltapalaa ja herkkuja, ja niin teimme tälläkin reissulla. Ensimmäisenä päivänä kävimme lettulounaalla My Old Dutch -ravintolassa, josta saa myös gluteenittomia pannukakkuja ja jossa oli myös hyvin kasvisvaihtoehtoja (Pikkusisko alkoi vuodenvaihteessa kasvissyöjäksi, eikä ole lipsunut päätöksestä vielä kertaakaan, vaikka kuulemma on mieli välillä tehnyt). (www.myolddutch.com)

Lontoo 2/2019


Seuraava päivä, sunnuntai, oli niin aurinkoinen, että Pikkusiskolle piti ostaa aurinkolasit. Olimme ajatelleet tutustuvamme British Museumiin, mutta kun kerran saimme nauttia näin hienosta säästä, muutimme suunnitelmia.

Kävimme ensin katsomassa Whitehallilla hevosia ja ratsumiesten kaartin sotilaita, mutta vahdinvaihtoa emme nähneet (vuosi sitten meillä oli parempi ajoitus ja näimme sen).

Lontoo 2/2019


Kävelimme Big Benille, joka oli edelleen remontissa ja hupun alla. Oli vaikea keskittyä nähtävyyksien katseluun, kun porukkaa pyöri ja töni ympärillä niin paljon. Niinpä päätimme lähteä miniristeilylle, ja nousimme paattiin, joka vei meidät Big Beniltä The Towerille. Venematka oli erittäin hyvä päätös: näimme kaupunkia uudesta perspektiivistä, kuulimme tarinoita ja saimme lepuutella jalkoja kannella auringonpaisteessa istuskellen. Hinta meiltä kolmelta Oyster-kortilla saadun alennuksen jälkeen oli noin 15 puntaa, ei ollenkaan siis paha. (www.citycruises.com)

Lontoo 2/2019
Lontoo 2/2019
Lontoo 2/2019
Lontoo 2/2019


Pyörimme aikamme The Towerin edessä, mutta emme jaksaneet jonottaa lippuja sisälle. Sovimme, että ensi kerralla astutaan porttien sisäpuolelle, sillä minäkään en ole The Towerissa koskaan käynyt. Kahvihammastakin alkoi jo kolottaa, joten menimme lähimpään Costaan kahville ja kännyköitä lataamaan.

Olin edellispäivänä huomannut parista lontoolaisesta matkablogista juttua uuden kattoterassin avajaisista, ja kun se sattui olemaan matkan varrella, menimme seuraavaksi sinne. The Garden at 120 on oman postauksensa arvoinen eli stay tuned. (edit. Postaus kattoterassista löytyy nyt täältä)

Lontoo 2/2019


Istuskelimme hetken St. Paulin katedraalin edessä ja kävimme lounaalla Gourmet Burger Kitchenissä katedraalin vieressä. Ravintolassa on gluteeniton menu ja kasvissyöjäkin sai vatsansa täyteen (www.gbk.co.uk).

Lontoo 2/2019


Väsy alkoi iskeä, mutta kävimme vielä Isosiskon mieliksi pikaisesti shoppailemassa TK Maxxilla. Muodista kiinnostunutta Isosiskoa hieman harmitti, kun emme olleet ennen reissun lähtöä huomanneet, että Lontoossa oli Fashion Week meneillään. Näimme monessa kohtaa muotialan vaikuttajia poseeraamassa kuvaajille ja punaisia mattoja näkyi siellä täällä. Isosisko olisi mielellään osallistunut johonkin yleisölle avoinna olevaan tapahtumaan, mutta se ei nyt tällä kertaa onnistunut.

Illalla herkuttelimme hotellilla ja katsoimme Dancing on Ice. Kahden päivän kävely ja kaikki uudet elämykset alkoivat jo tuntua jaloissa ja päässä…

Maanantaina olikin sitten sellainen sää, jollaisen kuvittelee Lontoossa olevankin. Harmaa taivas tihkutti vettä ja mukaan ottamamme hanskat piti kaivaa laukuista. Sateenvarjoja emme silti vieläkään ostaneet.

Lontoo 2/2019


Olin varannut meille vierailun puolille päivin The Sky Gardeniin. On se vain hieno paikka sateisenakin päivänä! Kuvia ja juttua tästä kattopuutarhasta löytyy muutaman vuoden takaisesta postauksestani tästä linkistä. Sky Gardenissa kului aikaa, emmekä enää jaksaneet edes ajatella muita nähtävyyksiä tälle päivälle, joten seuraavaksi suunnaksi otettiin Oxford Street ja sen varrella olevat kaupat. Kävimme ostamassa lounasta Selfridges -tavaratalon ruokaosastolta, josta löytyy mm. gluteeniton leipomo Beyond Bread. Niin hyvää kasvispiirasta ja kanelipullaa, mmm… Teinejä kiinnosti Oxford Streetillä ketjuvaatekaupat ja minun tehtäväni oli äitinä odotella ja maksaa ostokset. Mieluummin olisin kierrellyt vaatekauppoja – kaukaa.

Lontoo 2/2019
Lontoo 2/2019


Tiistaina emme ehtineet oikeastaan muuta kuin pakkaamaan laukut, luovuttamaan hotellihuoneen ja käymään vielä viimeisen kerran ruokakaupassa tuliaisostoksilla. Ja niin, kävimmehän me pikaisesti British Libraryssä, jonka ”aarrekammio” oli yllättävän kiinnostava.

Puolen päivän jälkeen lähdimme takaisin lentokentälle. Olimme kentällä ihan liian aikaisin, kun en halunnut ottaa riskiä, että juna on myöhässä tai jotain, mutta Lutonissa oli ihan kivasti kauppoja ja kahviloita. Aika kului siellä siis aivan hyvin. Ja Lutonin Starbucksista sai gluteenittoman lämpimän sämpylän, hallelujaa! Koneemme lähti ajallaan ja hiihtoreissulla ollut perheenpää ehti hakemaan meidät kentältä eli kotiinkin pääsimme turvallisesti. Aivan onnistunut reissu kaiken kaikkiaan!

Ja nyt täällä on tosiaan yleislakkopäivä jälleen kerran… Paluu arkeen on siis koittanut, vaikka hiihtoloma vielä jatkuukin!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

14 thoughts on “Perinteinen reissupäiväkirja – Lontoo talvilomalla

  1. Ah, olisi niin ihanaa päästä taas haahuilemaan Lontooseen! Paljon ehditte ja jaksoitte kiertää – nostan hattua! Pitää käydä kurkkaamassa tuo uusi näköalapaikkavinkkisi myös, jos vaikka sattuisikin Lontoon matka eteen piakkoin. : )

    1. Ihmeen tehokas viikonloppu meillä oli, vaikka illat lojuimmekin vain hotelilla eikä aamuisinkaan pidetty kiirettä :). Bussilla ja metrolla pääsee näppärästi liikkumaan!

  2. Hei,
    Oletko huomannut, että Beyond Bread:lta löytyy oma myymälä Fitzrovian alueelta (2 Charlotte Place), lyhyt kävelymatka Oxford streetltä.
    Siellä on upeat gluteenittomat valikoimat, jopa perinteisiä wienereitä gluteenittomana. Heillä on ainakin aiemmin ollut myös keittolounas tarjolla.
    Kiva kun kirjoitat gluteenittomasta matkailusta.

    1. Kiitos kommentista :)! Charlotte Placen paikkaa en ole vielä päässyt testaamaan, mutta vuosi sitten matkustimme bussilla Islingtoniin pelkästään Beyond Breadin takia :D. Kerrassaan ihana paikka, melkein itku pääsi tälläkin kertaa, kun sain ihan oikean makuista pullaa! Tässä postaus gluteenittomistaa paikoista, joissa vuosi sitten herkuttelin (pitäisikin päivittää postaus tämän reissun löydöillä): https://www.anskubcn.com/gluteeniton-lontoo/

  3. Herranjestas saitte paljon tehtyä yhdellä reissulla! Itse ainakin kerran vuodessa Lontoossa käyneenä olen havainnut omissa reissuissani hieman jo ”kisaväsymystä”. On niitä lemppareita missä haluaa aina käydä, sitten toisaalta lomalla haluaisi oikeasti rentoutua kun arki on aika uuvuttavaa, mutta uusiakin paikkoja putkahtelee kuin sieniä sateella ja vanhoja mutta näkemättömiä kohteita on mielessä myös vaikka kuinka. Lontoossa liikkuminen ei ole mitään rennointa vaikka helppoa onkin – Tubessa tulee askelia aina niin paljon että jalat huutaa hoosiannaa aina jo iltapäivästä 😀 Mut on se vaan ihana paikka!

    1. Minusta meillä oli hyvinkin rauhallinen reissu, eikä ehditty tekemään paljon mitään :D. Ehkä tekemättömyyden fiilis tuli siitä, että en viitsinyt nuorison kanssa lähteä iltaisin mihinkään, vaan lojuimme illat hotellilla. Jos olisin ollut yksin reissussa, olisin tehnyt ja nähnyt paljon enemmän juttuja, mutta nyt piti ottaa huomioon teinien jaksaminen, ettei reissu mene ihan kiukutteluksi 🙂

  4. Tuo Sky garden olisi varmaankin ihan mielenkiintoinen paikka. Edellisestä Lontoon-vierailustani on jo vuosikausia, ei olisi varmaankaan huono idea käväistä siellä pitkästä aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.