Eräänä tammikuisena päivänä ajelimme Costa Bravalle Figueresiin, kaupunkiin, josta itse herra Salvador Dalí on kotoisin. Kaupungin kiinnostavin kohde on eittämättä Dalín museo, Teatre-Museu Dalí, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen museo kummallisine, kuuluisine tauluineen ja veistoksineen. Tällä kertaa me emme sinne kuitenkaan menneet, silläolemme siellä jo aiemmin käyneet, vaan sen sijaan kävelimme muuten vaan ympäri pikkukaupunkia, tutustuimme pikaisesti hieman kaupungin ulkopuolella olevaan Castell de Sant Ferran -linnoitukseen ja kävimme tietysti lounaalla.
Kaupungin ainoa ravintola, josta löysin etukäteen lupauksen gluteenittomuudesta, oli Restaurant Duran, pitkän historian omaava perheravintola, joka sijaitsee samannimisen hotellin yhteydessä. Ravintolan vanhin osa, jossa mukava tarjoilija kävi meitä kierrättämässä, on vuodelta 1855, ja yksi ravintolan kanta-asiakkaista oli Dalí, jonka taidetta ja kirjeitä näkyy edelleen ravintolan seinillä. Historian siipien havinan kuulee täällä!
Ravintolan uudemmaltakin puolelta löytyy vanhanajan charmia. Itse en ole mikään krumeluurin ystävä, mutta jotenkin tähän historialliseen paikkaan sopii tällainen kimaltava, koristeellinen tyyli. Ylläolevalla videolla on enemmän kuvaa ravintolasta, itse en kehdannut ottaa kuvia herkuttelevista kanssa-asiakkaista, joista suurin osa kuulosti olevan ranskalaisia, johtuen ehkä lyhyestä välimatkasta Ranskaan.
Tilasimme molemmat päivän menun. Listaan oli hyvin merkitty gluteenittomat annokset ja sain lisäksi ison, lämpimän patongin itselleni, ihan mahtavaa. Tervetuliaisiksi tarjoilija toi meille vihreät kasviskeitot ja paikallista makkaraa.
Ruoka oli tuhtia, maukasta katalaaniruokaa. Olisin mielelläni ollut syömättä lihaa, mutta vaihtoehtoja ei minulle ruokavammaiselle oikein tälläkään kertaa ollut. Niinpä otin alkupaloiksi tuollaisen alla olevassa kuvassa näkyvän kananmuna-mustekalakakun, joka oli erikoisesta ulkonäöstään huolimatta oikeastaan aika hyvää. Sampan salaatti kroketeilla ja pekonilla oli paljon paremman näköinen, mutta hävisi maussa. Pääruoaksi minulle tuli ankankoipea ja Sampalle possunposkia. Oikein hyvää, mutta tosiaan kun en sitä lihaa juurikaan syö, niin olisin voinut jotakin muutakin ottaa. Näin tällä kertaa, ja tuli vatsa täyteen.
Onneksi jälkiruoka oli jotain muuta kuin eläinperäistä. Mandariinivaahto kookoksella oli ihanan raikasta ja vesi kielellä katsoin Sampan suklaavanukasta. Päälle vielä kahvit, ja taas jaksettiin kuluttaa kaupungin katuja!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).