Kaikenlaiset kuriositeetit, ihmeellisyydet ja jollain lailla oudot jutut ovat reissujen suola. Jos joku juttu on paikkakunnan – tai jopa maailman – suurin, pienin, vanhin tai jotenkin muuten vaan muista vastaavista poikkeava, niin varmasti yritän sen käydä tsekkaamassa. Teimme taannoin esimerkiksi pitkän retken niinkin jännittävälle paikalle kuin Katalonian suurimmalle kastanjapuulle ja olemme yöpyneet mm. Porton vanhimmassa hotellissa. Samoin, jos paikka on tuttu elokuvista tai telkkarista tai jos se on mainittu jossain kirjassa vaikka edes ohimennen, niin minut löytää sieltä. Kyllä, minusta on olemassa kliseinen kuva Carrien portailla New Yorkissa ja olen kulkenut pitkin Wallanderin jälkiä Ystadissa.

Kun ajoimme viime viikonloppuna Andorrassa kahteenkin kertaan Pyreneiden korkeimmalla olevaa päällystettyä tietä pitkin, niin tokihan molemmilla kerroilla sinne korkeimmalle kohdalle piti pysähtyä katselemaan maisemia.

Port d’Envalira saattaa olla tuttu Tour de Francen seuraajille. Tien korkein kohta on 2408 metrissä, joten kyllä siinä saa polkea serpentiiniteitä ylös ja alas. Tämä tie on auki talvisinkin, tosin pahimmalla lumimyräkällä se saatetaan sulkea. Vuoren alla kulkee vaihtoehtoisesti maksullinen tunneli, jonka kautta pääsee kulkemaan Soldeun ja Pas de la Casan väliä. Mikäli on tulossa Andorraan Ranskan kautta, tulee kulkeneeksi joko tunnelin tai tämän solatien kautta.

Ylhäällä on maisemien lisäksi pari huoltoasemaa ja ainakin näin syyskuussa suljettu hotelli. Oli kylmä, vain muutama lämpöaste, ja oli vaikea kuvitella, että hikisen kuumaan Barcelonaan on matkaa alle 200 kilometriä. Ympärillä on kauniit Pyreneet.

Tulipa muuten mieleeni yksi ihan älyvapaa päiväretki Alpeilla vuosituhannen alussa. Olimme Ranskan La Gravessa ja halusimme tehdä päiväretken Välimeren rannalle Nizzaan, mennä sinne uimaan ja nauttimaan vuorilla rymyämisen vastapainoksi rantatunnelmista. Linnuntietä välimatka ei ole pitkä, noin 250 km, ja ajattelimme kokemattomina, että ajelemme lyhintä reittiä, jotta rannalla oloon jää hyvin aikaa. Virhe.

Tuolloin ei ollut vielä yleisessä käytössä navigointilaitteita, mutta erilaisilla karttaohjelmilla pystyi tulostamaan reittiselostuksia. Pojat siis tulostivat lyhimmän reitin, ja niin sitä sitten kierrettiin kaukaa kaikki nopeat, leveät tiet ja ajettiin pelottavan kapeita serpentiinejä pienellä autonkopperolla ilman ilmastointia suuntaansa kahdeksan tuntia. Col de la Bonette on yksi Euroopan korkeimmista asfaltoiduista teistä (2715m) ja sieltä me löysimme itsemme. Väistelimme tiellä pyöriviä murmeleita (niitä oli paljon) ja jäimme jumiin valtavan lammaskatraan keskelle. Rannalla ehdittiin olla ehkä tunti. Melekonen reissu.

Koko Euroopan korkeimmalla oleva asfaltoitu tie löytyy myös Espanjasta. Veleta sijaitsee Sierra Nevadassa noin 3300 metrissä, mutta sinne ei tavallisella sunnuntaiajelijalla ole asiaa, samoin toiseksi korkein vuoristotie (2845m), joka myös sijaitsee Sierra Nevadassa, on yksityinen. Itävallassa sentään pääsee 2830 metriin Ötztal Glacier Roadilla.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).