Niin jatkui matkamme Unkarin Budapestistä Puolan Zakopaneen. Ajoimme Slovakian läpi, pysähtyen vain kahveille ja jätskeille isossa ostoskeskuksessa Banská Bystricassa. Tie oli ihan hyvä ja vasta Tatra-vuorille noustessa matkanteko alkoi hidastui.

Zakopane tunnetaan maailmalla mäkihypystä ja muista talviurheilulajeista. Kaupunki onkin Puolan merkittävin talviurheilukeskus, ja sen huomaa kaupungin suuresta ravintola- ja matkamuistomyymälätarjonnasta. Pääkadulla, Krupowkilla, oli vaikka minkälaista Mikki Hiirtä ja Hello Kittyä viihdyttämässä lapsia ja muutenkin oli kovasti markkinameininkiä. Tähän lienee vahvasti syynä Tour de Pologne, Puolan ympäriajo, joka sattui kulkemaan juuri meidän reissumme aikaan Zakopanen läpi ja joka pisti koko kaupungin sekaisin.

 

Zakopanella on omaleimainen rakennuskanta. Luin jonkin esitteen Stanislaw Witkiewicz:tä, puolalaisesta taiteilijasta, kirjailijasta ja arkkitehdistä, joka on vahvasti vaikuttanut alueen rakennustyyliin. Ihastelimme taidokkaasti koristeltuja puutaloja hevoskärryn kyydistä, sateenvarjojen alta. Sade nimittäin seurasi meitä Budapestistä, kuinkas muutenkaan, ja saadaksemme lapset innostumaan ulkona olemisesta, jouduimme lahjomaan heitä heppakyydillä.

 

Tytöt himoitsivat näitä hamosia, mutta eipä niille olisi täällä kotona käyttöä.

 

Yleisin majoitusmuoto Zakopanessa taitaa olla yksityismajoitus. Suurin osa majapaikoista on eritasoisia bed and breakfast -paikkoja, ja sellaisessa mekin yövyimme, lähellä hyppyrimäkeä. Willa Amata oli siisti ja kodikas. Saimme yllättäen huoneiston käyttöömme ja näin lapsetkin saivat oman kammarin käyttöönsä. Aamupala tarjoiltiin pienessä tuvassa, jossa oli pientä hobittimaista tunnelmaa. Oikein mukava majapaikka, ja todella ystävällinen emäntä!

 

Ja kävimmehän me toki katsomassa hyppyrimäkeä, tänne asti kun tultiin. Oli se iso.

 

Sade hidasti menoamme, mutta onneksi viimeinen iltamme Zakopanessa oli kaunis ja näimme Tatrat koko upeudessaan. Patikointireittejä olisi ollut Zakopanen liepeillä vaikka kuinka paljon ja vaikka minkä tasoista, eli kyllä täällä kesälläkin keksisi tekemistä, saati sitten talvella! Ihan jäi kaihertamaan, että tänne pitäisi tulla uudestaan, vaelluskengät jalassa ja kartta kourassa. Aika huikeaa maisemaa!

 

Näin lyhyessä ajassa, ja etenkin kun satoi aika reippaasti, Zakopane tuli tutuksi vain pintapuolisesti. Kävimme syömässä jossain sattumalta vastaantulleessa ravintolassa tuhtia puolalaista ruokaa ja istuimme kahvilla fiksussa kahvilassa. Kiertelimme muutamia kauppoja, emmekä uskaltaneet maistaa hassun näköisiä Oscypek -juustoja, koska emme osanneet sanoa, että ovatko ne juustoja, leivoksia vai mitä. Laskettelumahdollisuuksiin emme tietenkään tutustuneet, emmekä edes retkeilypolkuihin. Hyviä syitä mennä takaisin on siis monta!

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).